maanantai 27. heinäkuuta 2015

Mannapuuro paloi paistinpannuun kiinni


Kirjoittamisesta on tullut itselleni aika tärkeä asia. Ala-asteen ensimmäisellä luokalla vaikka piti tehdä tehtäviä, yhdysluokassa kirjoittelin saneluja, jotka olivat kakkos- ja kolmosluokkalaisten tehtävänä, ja jätin omat versioni saneluista opettajalle, vaikka minun ei olisi tarvinnut niitä tehdä. Lapsena olin satukasettien suurkuluttaja, saatoin viettää tuntikausia satujen "lumoissa", kuten äitini sanoi. Kuuntelin Astrid Lindgrenin ja Tove Janssonin sadut puhki, myös monia muita, mitä kirjaston valikoimiin kuului. Opin lukemaan ja kirjoittamaan ensimmäisellä luokalla varmaan aika normaaliin tahtiin ja siitä eteenpäin luin kaikkea mitä käsiini sain, kaikkia lehtiä Aku Ankasta Kodin Kuvalehteen ja kirjoja sen verran kuin jaksoi lukea. En varsinaisesti ollut lukutoukka, koska en lukenut kuitenkaan yhtä paljon kirjoja kuin varsinaiset lukutoukat, mutta kirjoja tuli luettua.

Ala-asteella teimme "omia kirjoja" äidinkielen tunnilla, joihin sai itse keksiä kuvat, tekstit ja sisällön. Näitä kirjoja tulikin tehtyä kuin liukuhihnalta, oli James Böndiä ja S. Eikka Iljaa, Jänis  Vemmelsäärtä, joku keksijätyyppi jonka nimi on jo jäänyt unholaan sekä Teletupit, sekä lukuisa määrä erilaisia penkkiurheiluhulluuden inspiroimia kirjoja, majavaliigasta jalkapallon MM-kisakirjaan ja Manchester United-fanikirjaan. Jostain syystä luovuutta keksiä kaikenlaista riitti ja joskus luokassa herätti pahennusta, kun kirjoissa esiintyi henkilöitä, joilla saattoi olla esikuvia tai kirjoissa oli huumoria, joista ei joku pitänyt.




Yläasteella täytyi vääntää asiatekstejä ja hioa tylsää kielioppia, joten äidinkieli ei jäänyt mitenkään kovin kummoisena asiana mieleen. Kuitenkin jokin Taru Sormusten Herrasta-tyylinen fantasiajuttu on jäänyt mieleen. Lukiossa väänsin keskiverto-oppinaana tekstitaitoa ja esseitä, joskin vapaammat esseet olivat mukavia. Lukion puolessa välissä kirjoittaminen alkoi tuntua aika hauskalta, ja toisinaan siitä sai kivaa palautetta. Lukion kursseihin kuului pienenä pakkopullana kirjojen lukeminen, mutta löysin silloin yhden lempikirjailijoistani, Khaled Hosseinin, jonka tuotanto on inspiroinut (lukekaa, KH:lla on vain 3 kirjaa, joista kaikki on 5/5). Kirjoittelin silloin tällöin facebookiin tilapäivityksiä, ja jostain syystä joskus tuli kirjoitettua aika kekseliäitäkin juttuja.

Yliopistoon mennessä olin innostunut klassikkojen lukemisesta, joita olen vaihtelevalla tahdilla lukenut. Löysin netistä muutamia listoja kirjoista, jotka pitäisi lukea ennen manan majoille siirtymistä, ja olen niistä noin kolmanneksen lukenut kustakin kirjasta. Yliopistossa kirjoittamista tulee jonkin verran jo tenteissä, joissa on usein hyötyä proosamaisesta kirjoittamisesta, kun voi jaaritella pelkästään kysymyksen asettelun kirjaimellisen ymmärtämisen perusteella johdatellen monien eri näkökulmien ja sovellutusten kautta muutaman sadan merkin jäsennellyn tekstin jonka myötä yleensä tentin pääsee ihan kohtalaisella menestyksellä läpi, vaikka ei ole täysin varma edes että vastaako oikeaan asiaan tai että muistaako asiasta kaikkea. Palautteen perusteella kyllä. 


Jossain vaiheessa kirjoittelin salaa kavereiden kännyköillä eriskummallisia sattumuksia tänne naamakirjaan, mutta aika nopeasti ihmiset alkoivat tunnistamaan kirjoitustyylini, mikä vähän hillitsi aika luovien höpinöiden kirjoittamista toisten nimissä. Milloin jollain oli palanut mannapuurot paistinpannuun, milloin joku kysyi parhaita keinoja pestä rahaa... Jostain syystä, minulla on ollut jo pienestä pitäen aika rikas mielikuvitus ja en tiedä että onko Vaahteramäen Eemelien ja Peppi Pitkätossujen vaikutuksen myötä tullut, vaiko täysin syntymälahjana saatu ominaisuus. Mutta joskus se on vähän ongelmallista, kun luovuutta joutuu purkamaan ja toisinaan se pulppuaa mielikuvitukselliseen höpöttelyyn, jossa aika nopeilla hoksottimilla ja eläytymisellä saattaa tulla aikamoisia satuja. Ehkä osansa saattaa olla perintötekijöille, isäni oli koulussa Satusetä Saarnio jos oikein muistan ja äidilläkin on lapsena ollut paljon luovia juttuja, joten pojasta on polvi pahentunut ja joskus keksii aika lennokkaitakin asioita. Pidän hyvin paljon myös tarinoista tai tarinallisuudesta ja näen esimerkiksi maailmanhistorian suurena tarinana tai tarinoiden joukkona, joka on mieletön aarreaita sitä tutkivalle tai siitä kiinnostuneelle.


Blogaamisen ja tekstinkäsittelyohjelmien kautta kirjoittaminen on niin helppoa että siitä voisi sanoa suorastaan nauttivansa ja toisinaan se suorastaan imaisee mennessään, kun tajunnanvirta vain puskee paperille. Ja visuaalisia näkyjäkin voi skannata paperille, senkus vaan transferoi ne sanoiksi ja vain laittelee sidossanoja suurin piirtein oikeisiin paikkoihin. Lukion äidinkielen oppitunnitkin olivat loppujen lopuksi todella antoisia, koska siitä kehittyi oikeinkirjoitussäännöt tulikirjaimin aivolohkoihin ja oikeinkirjoitus, jäsentely ja yhdyssanat sujuvat suhteellisen luontevasti, ainoastaan tekstin puhtaaksikirjoitus on se, mihin en ole koskaan jaksanut panostaa, en esimerkiksi lukenut ylioppilaskokeessa koevastauksiani koskaan uudestaan, kun olin ne kerran oksentanut paperille sen mitä osasin. Kirjoittaminen on parhaimmillaan myös hyvin nopeaa ja sillä voi ilmaista asiansa helposti ja tarkasti, vivahteikkaasti ja järjestelmällisesti. Toisinaan epämääräinen ärtymys tai keljutus on helpointa purkaa blankolle paperille. Olo helpottuu kummasti kun saa fiiliksensä yskäistyä paperille.



Minua harmittaa suuresti se, että en osaa ilmaista itseäni yhtä sujuvasti englanniksi, koska olisi aika hauskaa osata kirjoittaa tyylillisesti samoin myös englanniksi. Monet ovat sanoneet että minun pitäisi kirjoittaa kirja, mutta se vähän hirvittää, että jaksanko kirjoittaa samasta aiheesta muutama sataa sivua... Mutta jos käy niinkuin ala-asteella että karulla huumorilla ja elävän elämän henkilöhahmoilla kirjoittaisi kirjan, siitä saattaisi tulla aika hyvä. Mutta joku saattaisi suuttua, jos tajuisi olevansa kirjan henkilö, ehkä kiusallisen tunnistettavilla ominaispiirteillä...


Laitan ihan silkkaa keljuuttani pienen äänestyksen, kumpi on parempi (vähän erilaatuiset kuvat mutta no bonus), vauvanpylly vai talebaani? Huom. kysely ei toimi mobiilissa.


Äänestelkäähän ja jos jaksatte, niin kommentoikaa tai antakaa palautetta tavoin tai toisin, koska kirjoittaja elää palautteesta. Ja kirjoittamisesta.

Suomen "kesä"terveisin
Juska, Juuse, Jussi, mitä näitä nyt on

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Vilkkuvalot yössä

Olen kääntänyt elämänrytmini täysin. Silloin kun tavalliset kansalaiset ovat töissä tai täyttämässä virastoissa virallisia kaavakkeita, silloin minä olen kääriytyneenä vällyjen väliin ja uinailen unten mailla. Ja kun öisin rehelliset, veroja maksavat kansalaiset vetävät hirsiä kukin unisopessaan, silloin kasvatan kansantaloutta trukkihommissa varastolla. Oikeastaan vampyyrinrytmi sopii minulle oikein hyvin, pimeää on ulkona vain ollessani töissä ja vapaalla valveillaoloaika on pelkkää päivänpaistetta tai joskus vähän tympeämpää keliä. Koska illat ovat vapaat, voin hummailla vapaa-ajan haluamallani tavalla ja yöt kukkua töissä ja aamupäivät nukkua, niin kauan kuin unta riittää. Rytmi on suhteellisen säännöllinen kun menee tunnin sisään nukkumaan töistä päästyä ja nukkuu niin kauan kunnes herää, jolloin on kohtalaisen virkeä yleensä. Jos ei ole, niin pannullinen kahvia saattaa parantaa tilannetta - tai antaa mahahaavan.


Töissä on ollut ihan kohtalaisen mukavaa. Työpaikka on vähän liiankin tuttu kun samassa työpaikassa on tullut jo nähtyä aika monta palkkapäivää, mutta toisaalta se tarkoittaa sitä että osaan hommani kuin murtovaras Ooppeliin murtautumisen. Puolensa siinäkin, olen rautainen ammattilainen mutta haasteita ei aina oikein löydy ja yöt toistavat helposti itseään. Mutta koska olen siirtynyt yövuoroon, ei ole päässyt tyystin sammaloitumaan kun porukka ei ole sama kuin aiemmassa vuorossa ja olen päässyt opettelemaan uusia vastuullisempia hommia. Ja uuden oppimisessa ei pääse liiaksi rutinoitumaan kun ei täysin haltsaa uusia kujeita. Ja akateemisuuden voi karistaa vähäksi aikaa ja pukeutua duunarivaatteisiin kesäsesongiksi. Palkkakin on ihan kilpailukykyinen versus monet muut vastaavat työt ja ammattiyhdistysväki on saanut hierottua tyydyttävät yölisät vampyyrivuorolaisille, joten persaukisen opiskelijan on ihan järkevää lastata puoliperävaunuja pikkutunneilla.

Aika on mennyt suhteellisen nopeasti kun ensimmäinen kuukausi on miltein takana jo ja 2 eri kämppää ja 2 eri autoa on kerennyt olla alla. Edellinen kirjoitukseni on jo kerennyt päästä pölyttymään ja blogi miltei hämähäkinseiteissä, mutta kohta on taas uunituoretta jargonia väännettynä tehtaalta. Autoista puheenollen, tässä alkuyöstä poliisiskootterit saivat päähänsä kiusata meikäläistä liikenteessä ja skoudeskobat sitten vilkuttivat pysähtymään tiensivuun kehä ykkösen itäpäässä. Minähän en tietenkään ajanut ylinopeutta, koska kyseiset virkaintoiset suharit olivat hiillostaneet kanssaliikenteessä liikkuvia jo parisen kilometriä ja vaikka sekä edessäni että takani oli poliisiskootteri, ei se sen suuremmin kuumottanut, koska kaikki pitäisi olla ihan kondiksessa, joten ei syytä huoleen. Mutta sitten joku tilapäinen mielenhäiriö sitten varmaan tuli jommalle kummalle poliiseista ja pysähtymiskäskyä alkoi näkymään taustapeilistä. Kurvasin sitten Itäkeskuksen kulmalle ja sitten poliisisetä tuli jututtamaan. Piiiitkä puhallus näytti kiikareita ja vakuutin olevani selvin päin, vaikka vähän keljutti pysähtyä. Ajokortti oli unohtunut matkasta ja poliisi alkoi sitten siitä grillata että missäs ajokortti on. Annoin sille passin, koska käväsin Italiassa huhtikuussa ja passi on ollut mukana sen jälkeen aika usein jostain syystä. Ja en ollut kantanut ajokorttia vähään aikaan mukana koska kuitenkin onnistun hävittämään sen jos se on aina mun mukana, joten se on paremmassa tallessa. Sitä paitsi poliisit näkevät rekisteristään, että oikeus ajoneuvon kuljettamiseen on olemassa. Sanoin että ajokorrti on Tampereella (ehkä se on siellä, tai sitten kämpällä, tallessa joka tapauksessa). Poliisisetä keljuili hajamielisyydestäni oikein kunnolla ja meinasin räksyttää sinivuokolle muunmuassa siitä että tiputti kallisarvoisen passini asvaltille. Henkilöpapereita ei kasva puissa joten virkasuhteessa oleva henkilö kohtelee asiakirjaani silkkihansikkain, kiitos. En viitsinyt heittäytyä piikikkääksi, vaikka alkoi jo puskemaan ärsytys aika voimakkaasti pintaan ja meinasin heittäytyä näsäilijäksi. No, poliisi sitten halusi ilmeisesti sitten olla ilkeä ja käski jonkun ajokortin omaavan kyytiläisen tulla rattiin jotta hajamielisyys unohtuisi... Jos kerran haluaa olla monin eri rahvaanomaisuuksin kuvailtava poliisi niin sitä voi olla tahallaan asiaton ja olla antamatta vaikka kirjallista huomautusta tai sakkoja. Jälkikäteen olisin voinut olla ärsyttävä ja pyytää että jos toinen poliisi tulisi puhalluttamaan tämän melkkerssonin sijaan mutta antaa olla. Ilmeisesti joku tehovalvonta päällä, kun Itä-Helsinki täynnä poliiseja. Meinasin myöhemmin yöllä osoittaa mieltäni ja näyttää nyrkkiä takapenkiltä takana ajavalle maijalle, mutta koska jo pelkästä ajatuksesta sain mielihyvää, jätin tällä kertaa väliin. Illan toinen pysäytys olisi ollut ihan hupaisa, varsinkin kun en ollut uudelleen ratin takana.


Blogini nimen (Juskan tehdas) takana oleva etymologia on saattanut askarruttaa joitain ihmisiä. Halusin aikaan jonkun aika hauskan mutta sellaisen monimerkityksellisen blogin nimen, mutta koska vaihtoehtoja oli niin maan miljoona eikä sellaset happiness-wellbeing-wannabe-hyvääfeng-shuita huokuvat bloginnimet oikein napanneet, joten sain vain ajatuksen että tehdas voisi olla hyvä. Ajatukseni oli että blogin ulkoasu näyttäisi tehdasteemaiselta, mutta se olikin sen verran työlästä että se sitten jäi aika pitkälti. Samoin yksi mielenkiintoisimpia paikkoja Tampereella on hylätty tulitikkutehdas, joten sen innoittaman sitten keksin että miksei blogi voisi olla tehdas, joka tuottaa satunnaisesti jotain tuotoksia, toisinaan tuotannossa on katkoksia ja tavara seisoo varastossa luonnoksena odottaen kenties pääsyä markkinoille. Tehdas on myös niin moniuloitteinen kokonaisuus että tehtaan kuorien alla voi olla vaikka mitä, joten se on aika laaja käsite mutta jokaisella on jonkinlainen käsitys tehtaasta. Mutta Juskalla on oma tehdas. Ja kaiken kukkuraksi nimi jää helposti mieleen.

Kuvituskuvat ovat kaikki Helsingistä, joten ehkä Helsinki ja meri tulevat inspiroimaan kesän aikana...

Tämmöisin kesäkuulumisin tällä kertaa. 

-Juska-