Tehtaalla

 Ja niin matka joutui kotipitäjään ja tuttuihin harjumaisemiin tänne Salpausselän kupeeseen. Lähdin moikkaamaan pitkästä aikaa vanhoja kuomia ja rallitie vei frendeille saunomaan kirveiden ja havunoksien kanssa. Pitkästä aikaa taas puusaunaan! Nykyään sitä pääsee niin harvoin vanhaan kunnon puusaunaan että osaa jo vähän arvostaa sitä. Leppoinen ilta menikin sitten tähtitaivasta katsellessa ulkonä jäähdytellessä, saunoessa ihoa irti täysissä löylyissä ja läiskiessä korttia. Korttipelit ei oikein oo mun juttu ellei saa huijata. Ja ei ollut tällä kertaa ässävarastoa hihoissa, joten pelit ei sujuneet meikäläisen osalta kovin voitokkaasti. Illalla vanha inttikaveri ehdotti, että lähtisinkö hänen kanssaan ajamaan yöksi kuorma-autoa?

Muutaman sekunnin pikakelauksen jälkeen vastasin kyllä. Minulla ei huomenna olisi mitään tärkeää ja jaksan kyllä aina valvoa yhden yön. Joten extempore vaan bemarin kyytiin ja kohti kaupunkia, lintassa Esson baarin pihaan, pari ärjäisyä pakoputkesta ja hakemaan yö-ediä mukaan. Tässä on oikeasti tunnelmaa! Tämä on tyly kaupunki.

Ei juurikaan liikenettä ja aika haipakkaa sitten bimmeri kiisi pitkin muuttotappiopaikkakunnan maanteitä. Saavuttiin hallille ja sitten vain toimistolle kaivamaan minullekkin huomioliivit ja kypärä sekä suojalasit. Tekee kyllä hyvää akateemiselle Juskalle päästä vähän takaisin duunarimaailmaan, pois norsunluutornista. Tässä on sellasta kaurismäkeäläistä fiilistä. Toimiston seinällä tyttökalenteri, kellastuneita almanakkoja ja yössä kaksi jätkää valmistautuu työvuoroon.

Sitten virittelemään Kaaniaa tulille ja lavaa vinssillä kyytiin. Kunnon hyrysysy tämä kuorma-auto. Hyppäsin sitten puikkoihin, viimeksi olen ajanut vajaa 2 vuotta sitten näin isoa autoa, joten alkuun oli vähän tunnustelua ajaa isoa kuorkkia pitkään aikaan. Tai ajaminen sujui yhtä helposti kuin aina ennenkin, vaihteiden vaihto oli alkuun aika hätäistä ja hakemista, mutta vaihteet ovatkin aika erilaiset kuin henkilöautoissa.

Olen rekkamies. Hetken aikaa taas duunari. Ajoimme sitten kahden kohti paperitehdasta. Paperitehtaat alkavat olla katoavaa kansanperinnettä Suomessa pikkuhiljaa. Alla kiitää autostrada ja kuorma-auto lipuu maantielaivana sulavasti kohti tehtaan piippuja. Nenään kantautuu sellun käry ja valoissa kylpevä tehdas tupruttaa savujaan taivaalle. Kaverin ohjeistuksen avulla navigoimme erään järkyttävän kokoisen säiliön alle ja hyppäämme molemmat ulos autosta ja ylös parvelle, Masa vääntelee jotain vipuja, jolloin putket alkavat syöttää pikkuhiljaa epämääräistä pöllyävää möhmöä. Ja tuhka alkaa pöllyämään alas putkea pitkin lavalle. Menemme sisään tehtaaseen. Eri jännää olla ensimmäistä kertaa sisällä paperitehtaassa. Puikkelehdimme putkien ja kakluunien ohi ja läpi valvomoon, jossa röhnöttää vanhoja patuja monitorien ääressä, muistuttaen sellasia sohvaperunatyypin perikuvia.

Palailimme takaisin läpi labyrintin takaisin ohi säiliöiden ja kurkistimme lasi-ikkunan läpi johonkin uuniin... Melkoinen liekkimeri ja hohkaava hornankattila. En tarkalleen tiedä mihin noita uuneja käytetään, varmaan sillä sitä sellua sitten keitetään. Sitten vain autoon istuskelemaan ja siirtämään sitä mukaa autoa eteenpäin kuin tuhkaa alkoi olla laitoja myöten. Ja lopulta lava oli täynnä tuhkaa, jolloin äkkiä pinkaisu parvelle laittamaan syöttö kiinni. Ja sitten meikäläinen puikkoihin ja ajamaan kosla punnitukseen. Painoa oli tonneja. Sitä tuhka määrää. Ja sitten vain usvaa putkeen ja höyryllä kohti kaatopaikkaa, johon sitten kippasimme koko kuorman yön pimeydessä. Stadionvalot päällä ja kuorma-auto jyrräten kippiä ylös, ja tuhkat menemään.

Mikäpä sen leppoisampaa hommaa kuin ajella kuorma-autolla ja heittää jerryä. Kuorma toisensa perään täyttyi ja yö alkoi pikkuhiljaa valaistumaan kohti valoisaa aamua. Aamu valkeni kuulaana, ja viimeisen kuorman aikaan siinä aamukuuden maissa alkoi tämä rekkamies vähän väsähtää, jolloin kaveri meni puikkoihin ja minä kuorma-auton punkalle koisaamaan. Tunnin jälkeen olinkin yhtäkkiä takaisin hallin pihassa ja oli aika heräillä. Usean kuorman ja mukavan yöpuuhailun sekä pikku nokosten jälkeen oli mukava hallilla laittaa varusteet takaisin paikoilleen ja lähteä kohti takaisin Masalle.

Kaikinpuolin hauska keikka, todella extempore sellainen mutta ei kyllä kaduttanut ajella takaisin kuumaa moottoritietä kauniin aamun sarastaessa. Vaikka intissä ajoin rekkakortin ja sain ammattipätevyydet sekä myrkkyluvat sun muut, niin ei ole reservin auringossa isoja autoja ammatikseen ajellut. Mutta mikäpä sen hauskempaa tehdä keikka ja fiilistellä intistä saaduilla opeilla. Kai sitä melkein pitäisi hakea töitä kuljetusalalta ennen kuin taidot pääsee pahasti ruostumaan. Mallikkaastihan tuo sujui kun alkukankeuden sai karisteltua.

Rekkapenana

Yleensä extempore-ideat on aina niitä kaikkein parhaimpia ideoita. Juuri niitä asioita, jotka jäävät kaikkein mukavimpina asioina mieleen. Ihmiset, olkaa spontaaneja ja impulsiivisia (kohtuus kuitenkin), koska silloin tulee kokeiltua asioita, joita ei välttämättä kokisi jos arki olisi aina samanlaista.

Nukuin sellaset neljän tunnin yöunet, tosin kolmessa osassa, yhden kuorma-autossa, yhden sohvalla ja pari tuntia päikkäreitä. Mutta sitten alkoi menojalkaa vipattamaan ja tie vei taas rallipolkuja pitkin viettämään iltaa. Oli mukavaa.

Kahvia juodaan isosti

Mieltä ylentävää löytää kengästään kuivunut porkkana. Syytän sua, tiedät-kyllä-kuka.

Ja tapahtumarikkaan viikonlopun jälkeen tie vei takaisin Tampereelle. Täällä päin horisontti on vinossa.

Ja pari ottamaani istagram-kuvaa keväisestä Tampereesta. Kevät on täällä ja kevään eteneminen saa mielen virkeäksi mutta toisaalta myös toisaalta vähän väsyttääkin, en tiedä johtuuko kellojen siirtelystä vaiko mistä. Mutta Tampere on kaunis paikka kun sen vaan huomaa.

No joskus maistuu sikari, mutta vain joskus.

Tälläistä tällä kertaa tehtaalta,
-Juska-