Kolmenkympin kriisi

Kirjoituskoneen näppäimet ovat jo päässeet pahasti pölyyntymään, mutta trukkini istuin taasen ei, sen verran ahkerasti olen viime viikkoina työskennellyt varastolla. Ihan mukavissa hommissa, vaikkakin alun kaaoksen jälkeen rutiini alkaa olla jo liian vahva, eli se niistä haasteista. Kesä on ollyt työntäyteinen, mutta aamukampa osoittaa enää kolmeatoista päivää lomiin, eli heisulivei, kohta lomille lomps ja tämän kesän työt ovat urakoitu. Palkallinen loma ja eurooppakiertolaisuus kutsuvat työn raskaan raatajaa ja työn orjaa, joka sorron illassa ei trukin penkiltä nouse, ellei ole pakko.

Tätä paikkaa tulee ikävä kesän jälkeen

Mutta tässä maanatai-iltana tajusin kehä kolmosta pitkin ajaessani töistä kohti kesäkartanoani että mulla on kolmenkympin kriisi. Nii-in, kolmenkympin kriisi. Kuuntelin radiosta Yle Puheelta Venla Kokkosen toimittamaa radio-ohjelmaa Venla Kokkonen ja miehet, jossa vieraana oli 31-vuotias Olavi Uusivirta. Molemmat radioäänet ovat 31-vuotiaita ja puhuivat elämästä ja kolmenkympin virstanpylvään saavuttamisesta. Ja Uusivirta kertoi kolmenkympin kriisistä. Piti tarkastaa kämpällä passista oma syntymäaika, mutta se ei ollut muuttunut miksikään, mittarissa on saman verran ikää kuin viime syntymäpäivillä. Miten voi näin nuorella olla kolmenkympin kriisi? Vähän päälle parikymmentä ja kolmenkympin kriisiä pukkaa. Mutta oireet täsmäävät. Nuoruus alkaa olla takana päin. Yhä vähemmän on asioita, joita tekee ensimmäistä kertaa. Interrail, toinen edessä, kesätöitä on takana samassa paikassa jo monta kesää, koulukaan ei ole alkamassa ensimmäistä kertaa... Tuttuja asioita siis, en ole menossa ensimmäistä kertaa lentokoneeseenkaan. Samoin alkaa kelailemaan asioita mitä elämässä pitäisi tehdä. Mikä minusta tulee isona? Ruumis olisi pätevä vastaus mutta jätetään tällä kertaa. Okei, benji on hyppäämättä mutta niin oli noilla tyypeillä radiossakin.

Jotain (teko-)taiteellisia itseottamia kuvia Vuosaaren huudeilta.

En tiiä mistä noi skraidut on ilmestynyt näihin pariin photoon... Mutta Aurinkolahti on aika maaginen paikka näillä keleillä.

Toisaalta kun on kolmenkympin kriisi, pitäisi miettiä navigaattoriin uutta suuntaa. Miksi en ole tehnyt joitain asioita ja mitä strategioita elämään seuraavaksi? Täytyy sanoa, että haaveissa on ollut niin keskiluokkainen haave omakotitalosta, autosta ja perheestä, mutta toisaalta noi on niin kasaria tuollaiset haaveet. Miksi en lähtisi tutkimusmatkailijaksi? Kaikki maanosat on jo löydetty valitettavasti. Separatistin ura Ukrainassa ei viehätä. Myyn haaveen mustasta nahkapenkkisestä ja sporttisesta BMW/Audi/Mersusta eniten tarjoavalle, pitäkää kiinteistövälittäjät omakotitalonne ja perhe... No, tuota noin. Missä olisi joku iäkäs, paljon metsää omistava dementoitunut mum... Peritövero on ihan sikalasta, joten ei ehkä sitäkään vaihtoehtoa. Jätetään se perhe vaikka tiedostamattomiin haaveisiin. Toisaalta yksi haave on olla vanhana sellainen viisas, jollain tapaa arvokkaan oloinen mutta silti sellainen hilpeä pappa. Sellainen, jolla on paljon, hyvin paljon tarinoita. Ryppyinen kuin korvasieni ja vähän höppänä. Sellainen maailman herttasin pappa, joka nuotiolla soittelisi epävireistä akustista kitaraa ja hyräilisi hiljaa lauluja jostain menneestä maailmasta. Kertoisi nuotiotulen loisteessa tarinoita niille, jotka jaksaisivat niitä kuunnella. Tarinoita, joissa tähdet olivat kirkkaampia ja tapahtumat tarunhohtoisempia kuin nykyiset klikkauskalastelujutut. Sellainen, jolta löytyisi viisautta ja aikaa kuunnella. Mutta myös tarinoida.

Pilvet Vuosaaren yllä... Viimeisiä viikkoja jo viedään

Maailman söötein eläin tuli hiipparoimaan kavereideni pihaan kun töiden jälkeen oli pienet tiistai-rillindeerukset

Toinen mieleen puskenut haave on jäädä tänne Helsinkiin meren rannalle vapaaksi taitelijaksi. Seurata inspiraatiota ja antaa luovuuden puuskien tuottaa mitä mieleen juolahtaa. Runo rantahiekkaan, tai maalata sateenkaari taivaalle. Kirjoittaa tarinoita tai kirjaa. Maalata, piirtää sarjakuvia. Kuunnella entisaikojen mestareiden rauhoittavia säveliä, valokuvata ja vangita estetiikkaa. Voisi valvoa kesäöitä ja herätä katsomaan revontulten leikkiä taivaankannella... Oho, ei kesä kolmosen sisäpuolelle ketunhännät tule temmeltämään taivaalle. Miksi menisin takaisin inhoamaani kaupunkiin Hämeeseen ja vaipua talvihorrokseen...? Okei, en minä Tamperetta inhoa, kunhan kirjoitin noin koska se vain kuulosti paremmalta. Voisin eristäytyä kaikista ihmisistä puoleksi vuodeksi, nukkua puisessa tynnyrissä ja olla tulematta pois sieltä... Siis mitä ihmettä, älkää luulko että oikeasti haluan mutta pitää kuulostaa uskottavalta vapaalta taitelijalta. Kolmenkympin kriisi on aika paha kriisi kyllä, mutta toisaalta hauskahan sekin on kärsiä nyt niin ei tarvi sitten vajaan kymmenen vuoden päästä, jolloin sitten mittariin räpsähtää se kolmenkympin lätkä. Paitsi tätä menoa tervetuloa viisikymppisille silloin :D Sittenhä sitä on jo hautaan valmis alta nelikymppisenä, kaiken jo kokeneena. Paitsi ne rypyt....

"Haihtuvi nuoruus, niinkuin vierivä virta..."

-Eino Leino-

Kriiseillen,

Juska