lauantai 22. helmikuuta 2014

Rakkauskirje Kelalle

Rakas Kansaneläkelaitos,

Kela. Sinä, jonka huomaasi olen itseni uskonut. Vastaanottanut rakkauttasi opintotuen muodossa. Et kuitenkaan suvainnut ahkeruuttani ja työntekoani. Arvomaailmamme ovat kenties erilaiset. Itse pidän työnteosta, siitä että voin myös itse parantaa elintasoani ja hyvinvointiani opintojenkin aikana. Siinä sivussa, katsos. Et kuitenkaan suvainnut tällaista rakkautta työhön. Onko se Kelan pettämistä, että tienaan jonkun rovon siinä sivussa, varsinkin kun satun pitämään työssäkäynnistä? Sillä on lukuisia positiivisia vaikutuksia elämääni, raha on vain yksi niistä tekijöistä. Et katsonut käytöstäni hyvällä, ja nyt perit minulta takaisin antamaasi tukea. Tai et ole vielä perinyt, sillä minun on itse pitänyt pitää kirjaa omista tuloistani. Ja niin olen tehnytkin. Ja nyt sitten palauttelen takaisin antamiasi almunpalasia, joille minulla olisi taatusti ollut muutakin käyttöä kuin maksella niitä takaisin. Onneksi minulla kuitenkin on säästötililläni makaamassa kaikki palautettavat rahat. En vain ole jaksanut siirtää niitä vielä takaisin. On niin murheellista katsella tilin saldoa tietäen että siinä ei kauaa nokka tuhise, kun olet perinyt "omasi" takaisin. Järjestelmä on ärsyttävä. Sapettaa.

Rakas Kela, niin hyvää työtä kuin teetkin maksamalla yhteiskunnan taholta etuuksia niille, joille se on oikeutettu, et kuitenkaan anna itse ihmisen parantaa omaa elämäänsä, vaan karhuat omasi takaisin. Niin suurta rakkautta kuin sinua kohtaan tunnenkin, huokaisen helpotuksesta ja karjaisen muutamat eläköön-huudot, kun joku päivä ehkä siellä vuoden 2017 paikkeilla tai jälkeen kehtaan paperini yliopistosta ottaa pois. Tarjouksesi opintojen rahoitukselle "opintolainalla" on täysi vitsi. Mene itseesi.
Nettipankissa olisi voinut ottaa kantaa, mutta en kuitenkaan lähettänyt näitä terveisiä Kelalle

Ja täytyy vielä tarkentaa, että en tässä kirjeessä puhu siitä pitkätukkaisesta Nummelalaisesta rokkikukosta, jonka sukunimi viittaa sinuun. Ja pyydän anteeksi, että sinuttelen sinua, Kela. Ehkä pitäisi käyttää nöyristelevää teitittelymuotoa, mutta anteeksi itsepäisyyteni. Suhteemme on ollut pääosin positiivinen, kunnes hairahduin kaidalta tieltä ja tein liikaa töitä. Siitä sitten kärsin lompakossani. Pahaa mieltä aiheuttaa tietysti muka perustelu syy, että on varaa elättää itse itsensä ja opiskelunsa kun ylittää tietyn euromääräisen rajan. Mutta jos laitan aamiaiskuppiini täyteen corn flakeseja, onko se täynnä? Silmämääräisesti kyllä. Otan sokerisirottimen ja kaadan sokeria, kyllä sitä sinne väliin menee. Onko se täynnä? Näyttäisi olevan. Otan maitopurkin ja kaadan sekaan. Nyt se ehkä alkaa olemaan. Samalla lailla käy opiskelijan tilipussille. Harvoin siellä liikaa senttejä on. Ja jos on, niin sitten se voi käyttää johonkin järkevään. Tai vähemmän järkevään.

Myönnän että valitan ehkä turhasta, koska Afrikan lapset. Ja sademetsien hakkuut, ja mitä kaikkia näitä syitä on. Ja tiedän vähintään valtaosan niistä perusteista, minkä mukaa opintotukea jaetaan ja jotain yhteiskuntafilosofiajargonia, että opintorahalla ja opintolainalla sijoitetaan tulevaisuuden pääomaan, periaatteessa sijoitetaan/investoidaan ammattitaitoon, jolla sitten mahdollistetaan työmarkkinoilla pärjääminen. Lässynlässyn lää, läpätiläpätilää. Niin. Joo. Kai. En tiedä. Olen sanaton. Katsokaa helleenejä kuinka käy kun velkaantuu. Ja nöy thänks opintolaina.

Taidanpa vielä suihkuttaa lempihajuvettäni läppärin ruudulle, että rakkauskirjeeni tuoksuu lähettäjältään.

Kaikella rakkaudella,
sinun Juskasi

tiistai 18. helmikuuta 2014

Penkkiurheilun ABC

Pieni inspiraation odottelu ja Sushin olympialaisskabat yhdistettynä toisiinsa miksattuna vielä kouluelämään ja sosiaaliseen elämään ovatkin pitäneet nyt Juskan poissa hetkellisesti blogiteksteistä. Ei ole oikein tullut sellasta kirkasta ideaa juuri nyt mistä sitä raapustaisi kokoon jotakin, ja väkisin vääntämällä ei tule hyvää jälkeä, skrivailu kun on luovaa puuhaa. Olen seurannut jännityksellä Suomen otteita eri lajeissa ja juonut useat kultakahvit hurr... eikun hurratessa länsinaapurin menestyksestä... Vähän alkaa tuntua kiroukselta suomalaisten otteet, kun suomalainen onnistuu keskinkertaisesti, hän on aina karsiutunut lähimpänä finaalista, suosikkina kisaan lähtiessä päivä ei ole hyvä tai jokin vain menee mönkään, mutta naapurimaan hannuhanhilla menee kaikki kuin Stromssössä ja kisoihin mennään ylisuoriutumaan. Toisaalta on ollut hauska seurata eri urheilijoiden onnistumisia ja sitä draaman määrää, mitä urheiluun sisältyy.

Mutta aikamoista olympiaa se on meidän tavistenkin elämä. 2,5 viikon tiukka rypistys penkkiurheilua. Harjoituskautena voisi pitää varmaankin junnulätkäturnaus vuoden vaihteessa, kaljaturnaus marraskuussa, mäkiviikko ja tour de ski-tournee vuoden vaihteen paikkeilla sekä superbowl jefun puolelta vähän ennen olympialaisia. Harjoituskauden ja alkukauden jälkeen alkaa olla kilpailutuntumaa valmiiksi olympiakisoja varten. Istumalihakset täytyy olla rautaa, sydän ei saa pettää kovankaan jännityksen alla ja äänen pitäisi jaksaa 2,5 viikon yhtäjaksoisen kannustusmylvinnän pettämättä kovin montaa kertaa. Sehän olisi suuri vahinko, mikäli äänihuulet loukkaantuisivat jo heti avauspäivänä eikä loppukisojen aikana voisi karjua kannustusta Suomen mitalitoivoille.
Malttaisiko kuunnella luentoa jos vaihtoehtona on olympialaiset?

On aika kaivaa se kauhtunut jellonapaita kaapin perältä (tai silittää Sundinin paita), laittaa sinivalkoinen peruukki heduun, maalata naamaan lippu ja mennä maata röhnöttämään sohvalle kisojen ajaksi. Tankkauksesta ja ravinnosta on hyvä pitää huoli, joten kisojen ajaksi on hyvä ostaa ravintovarastot täyteen, joilla pärjää koko kisojen ajan, tai huolehtia pitsakuljetukset valmiiksi joka päivälle. Toisaalta huoltojoukkue (en tarkoita että tuot töhöjä varusmiehiä tuomaan sissimuonaa kotiisi) on poikaa, joku joka tekee kisojen ajan ruokaa sekä huolehtii kaikki muut elämisen edellytykset kisojen ajan, jotta voi seurata joka lajia keskeytyksettä. Jos haluaa suorittaa penkkiurheilun ironman-haasteen, niin asentaa valmiiksi itselleen kolme näyttöä, joista voi seurata internetin välityksellä kolmea eri urheilulähetystä samaan aikaan, jotta yksikään laji ei jäisi väliin. Facebook ja twitter on hyvä myös pitää auki, jotta voit viisastella ja esittää besserwisserinä pikkuvanhoja huomautuksia eri suorituksista, taktisista kuvioista ja jotta voit loistaa joka lajin ymmärrykselläsi.

On tottakai hyvä huolehtia, ettei kisojen aikaan tule keskeytyksiä, joten töistä lomaa (jätä hyvä henkilö myös lomaa kesä-heinäkuulle, silloin on fudiksen MM-skabat!!) tai jos opiskelet, niin opiskele ennakkoon tai sitten hullun lailla jälkikäteen. Olohuoneeseen on hyvä laittaa sanko täytettynä jäillä ja kisajuomilla, jotta ei tarvitse keskeyttää kisojen seuraamista. Mikäli on true-penkkiurheilija, potta tai matka-wc sohvan vieressä on ehdoton valinta. Olympialaiset eivät ole opintomatkoja, vaan sinne lähdetään tekemään maksimisuoritusta, joten ei sitä kotikatsomoissakaan saa lähteä surffaamaan, vaan urheilua seurataan tosissaan.
Sumua kuin Sotshissa

Jokaisen suomalaismitalin jälkeen soitetaan kotikaiuttimista volyymit kaakossa Porilaisten marssia (myös raumalaiset, huom!) ja jos joku sieltä arvokkainta metallia tuo 12 vuoden pitkän tauon jälkeen, niin vielä kovempaa sitä Ruuneperin Vårt land-runosta suomennettua laulua karjuen naama punasena sen on kotimaa tää POHJOINEN-kohdalla. Ja ei (muumi-)laaksoa ei kukkulaa, ei Mertarantaa rakkaampaa, kuinka se nyt menikään. Joka tapauksessa, tunteella, kovaa ja korkealta, siinä on hyviä teesejä olympialaisten ajaksi. Kisat ovat pikkuhiljaa jo taipumassa kohti päätöstä, mutta vielä pitäisi jaksaa rypistää koko setti loppuun asti. Mustikkakeittoa naamaan ja katsomaan äijien 50 peninkulmaa pertsalla (en tiiä, saattaa olla freestylenä, enivei) kuinka ukot hiihtää ensin letkassa 49,5km ja sitten joku juoksee suksilla kirillä maaliin.

Mutta täytyy muistaa, että onneksi seuraavat suuret arvokisat ovat jo kesäkuussa, kun vihreällä verannalla pelataan maailman seuratuimmat MM-karkelot. Paras voittakoon, kun Zidane, Pele, Maradona, Messi, Cruyff ja kumppanit taistelevat kullasta ja gloriasta...

Onks nämä juuria vai mitä nämä tässä sohvassa ovat? Ei kai kahdessa viikossa vielä tartu sohvaan kiinni, sitä teiltä kyselen?
-Juska-