Rakkauskirje Kelalle

Rakas Kansaneläkelaitos,

Kela. Sinä, jonka huomaasi olen itseni uskonut. Vastaanottanut rakkauttasi opintotuen muodossa. Et kuitenkaan suvainnut ahkeruuttani ja työntekoani. Arvomaailmamme ovat kenties erilaiset. Itse pidän työnteosta, siitä että voin myös itse parantaa elintasoani ja hyvinvointiani opintojenkin aikana. Siinä sivussa, katsos. Et kuitenkaan suvainnut tällaista rakkautta työhön. Onko se Kelan pettämistä, että tienaan jonkun rovon siinä sivussa, varsinkin kun satun pitämään työssäkäynnistä? Sillä on lukuisia positiivisia vaikutuksia elämääni, raha on vain yksi niistä tekijöistä. Et katsonut käytöstäni hyvällä, ja nyt perit minulta takaisin antamaasi tukea. Tai et ole vielä perinyt, sillä minun on itse pitänyt pitää kirjaa omista tuloistani. Ja niin olen tehnytkin. Ja nyt sitten palauttelen takaisin antamiasi almunpalasia, joille minulla olisi taatusti ollut muutakin käyttöä kuin maksella niitä takaisin. Onneksi minulla kuitenkin on säästötililläni makaamassa kaikki palautettavat rahat. En vain ole jaksanut siirtää niitä vielä takaisin. On niin murheellista katsella tilin saldoa tietäen että siinä ei kauaa nokka tuhise, kun olet perinyt "omasi" takaisin. Järjestelmä on ärsyttävä. Sapettaa.

Rakas Kela, niin hyvää työtä kuin teetkin maksamalla yhteiskunnan taholta etuuksia niille, joille se on oikeutettu, et kuitenkaan anna itse ihmisen parantaa omaa elämäänsä, vaan karhuat omasi takaisin. Niin suurta rakkautta kuin sinua kohtaan tunnenkin, huokaisen helpotuksesta ja karjaisen muutamat eläköön-huudot, kun joku päivä ehkä siellä vuoden 2017 paikkeilla tai jälkeen kehtaan paperini yliopistosta ottaa pois. Tarjouksesi opintojen rahoitukselle "opintolainalla" on täysi vitsi. Mene itseesi.

Nettipankissa olisi voinut ottaa kantaa, mutta en kuitenkaan lähettänyt näitä terveisiä Kelalle

Ja täytyy vielä tarkentaa, että en tässä kirjeessä puhu siitä pitkätukkaisesta Nummelalaisesta rokkikukosta, jonka sukunimi viittaa sinuun. Ja pyydän anteeksi, että sinuttelen sinua, Kela. Ehkä pitäisi käyttää nöyristelevää teitittelymuotoa, mutta anteeksi itsepäisyyteni. Suhteemme on ollut pääosin positiivinen, kunnes hairahduin kaidalta tieltä ja tein liikaa töitä. Siitä sitten kärsin lompakossani. Pahaa mieltä aiheuttaa tietysti muka perustelu syy, että on varaa elättää itse itsensä ja opiskelunsa kun ylittää tietyn euromääräisen rajan. Mutta jos laitan aamiaiskuppiini täyteen corn flakeseja, onko se täynnä? Silmämääräisesti kyllä. Otan sokerisirottimen ja kaadan sokeria, kyllä sitä sinne väliin menee. Onko se täynnä? Näyttäisi olevan. Otan maitopurkin ja kaadan sekaan. Nyt se ehkä alkaa olemaan. Samalla lailla käy opiskelijan tilipussille. Harvoin siellä liikaa senttejä on. Ja jos on, niin sitten se voi käyttää johonkin järkevään. Tai vähemmän järkevään.

Myönnän että valitan ehkä turhasta, koska Afrikan lapset. Ja sademetsien hakkuut, ja mitä kaikkia näitä syitä on. Ja tiedän vähintään valtaosan niistä perusteista, minkä mukaa opintotukea jaetaan ja jotain yhteiskuntafilosofiajargonia, että opintorahalla ja opintolainalla sijoitetaan tulevaisuuden pääomaan, periaatteessa sijoitetaan/investoidaan ammattitaitoon, jolla sitten mahdollistetaan työmarkkinoilla pärjääminen. Lässynlässyn lää, läpätiläpätilää. Niin. Joo. Kai. En tiedä. Olen sanaton. Katsokaa helleenejä kuinka käy kun velkaantuu. Ja nöy thänks opintolaina.

Taidanpa vielä suihkuttaa lempihajuvettäni läppärin ruudulle, että rakkauskirjeeni tuoksuu lähettäjältään.

Kaikella rakkaudella,
sinun Juskasi