maanantai 18. tammikuuta 2016

Äärirajoille

Arvoisa lukijani, tervetuloa pitkästä aikaa taasen tehtaalle,

Sylttytehtaalta ei ole hetkeen tullutkaan lätinääni, joten ehkä on taasen aika raapustella sana jos toinenkin tänne virtuaalisen päiväkirjani lisälehdille. Koko blogi on jäänyt elämässäni sivuraiteelle moneksi kuukaudeksi. Sille on ollut omat syynsä, joita en ala julkisesti tänne jaarittelemaan. Olen kyllä kirjoittanut paljonkin, mutta enemmän sellaista henkilökohtaista ranteidenavailua päiväkirjamuodossa, joten ehkä sitä on kerennyt jonkin verran myös kehittyä tässä sanojen latomisessa. Ehei, en ole ollut syvässä depressiossa tai suunnitellut suisidaalisia aikeita, tuo ranteidenavailu vain kuulosti niin proosalliselta että oli pakko käyttää. Sori siitä. Olen kuluneen 2015 vuoden aikana kasvanut aikuisemmaksi, sivistänyt itseäni paljon ja kasvattanut henkistä pääomaani enemmän kuin omaa tilipussiani säästöpankissa, sekä elämäntilanteen muutoksen vuoksi focus on ollut jossain muualla kuin blogaamisessa. Ennen kuin teette lastensuojeluilmoitusta blogin heitteillejätöstä, suollan tänne nyt sellaisen tekstillisen sushiannoksen itse kunkin luettavaksi.
Händelin Messias oli sykähdyttävä

Yksi syy kirjoittaa on, kun kesken työillan kännykkääni kilahti sähköposti merkkinä siitä, että joku oli kommentoinut erästä tekstiäni, joten tunsin kuinka sellainen henkinen sorkkarauta muljautti rinnassani terävän muljahduksen, että Juska olisi aika aktivoitua taasen. En toisaalta ole hirveästi somettanut viime aikoina koska aktiivinen valveillaoloaika on mennyt välivuotta viettäessä työn parissa dollarin kuvat silmissä, toisinaan työnarkomaanin lailla överipitkiä päiviä lisätienestien vuoksi. Kansantalous, oma talous ja verokertymät kasvuun. Joidenkin se on itsensä ja välillisesti veroja maksaen elätettävä huoltosuhteen varassa elävät ihmiset. Olen töissä ollessani samalla antanut inspiroivien ihmisten vaikuttaa ajatteluelimeen. Youtubesta löytyy todella inspiroivia luentoja pitävä inspiroivan filosofian professori Esa Saarinen, joka laittaa luennoillaan kuulijansa löytämään omasta elämästään jotain, josta voi lähteä kasvamaan jotain itselle tärkeää ja inspiroivaa. Sellaista subjektiivista psykologisfilosofista funtsintaa. Toinen sälli, joka laittaa omalla monologillaan aina maanantaisin toinen toistaan mielenkiintoisimmilla aiheilla aivot liikkeelle, on herra nimeltä Jari Sarasvuo. Omalla persoonallisella ja usein muista radioäänistä poikkeavalla tyylillään. Yle Puheelta olen kuunnellut erilaisia puheohjelmia vaihtelevista aiheista, milloin nyt sattuu olemaan laadukasta tavaraa tuloillaan.
Isojen poikien työkalut on vähän isompia

Miksi jaarittelen tästä? Siksi, että nämä laittavat ajatukset liikkeelle muuten rutiininomaisessa työssä. Välivuosi ei ole vain lööbailua ja päämäärätöntä chillailua. Olen löytänyt yliopistosta innon oppia aina vaan uutta ja oppiminen on jotain, mitä jokaisen ihmisen pitäisi tehdä elämässään. Vaikka nyt en ole kirjoilla yliopistossa, välivuosi on prosessi, jossa on aikaa kasvaa ihmisenä ja tunnistaa todelliset päämäärät, mihin pyrkiä. Minulla on jo ikävä takaisin yliopistoon mutta toisaalta nautin siitä että voin olla työelämässä. Ja seison 110% ratkaisuni takana, se oli omalla kohdallani paras ratkaisu enkä ole sitä hetkeäkään katunut. Minulla on nyt myös tavoitteita, jotka aion saavuttaa lähitulevaisuudessa. Elinikäinen oppiminen on jotain, mikä kasvattaa ihmisenä ja vie elämässä eteenpäin, sekä avaa mahdollisuuksia johonkin uuteen, mikä ei välttämättä ole vielä tässä vaiheessa tiedossa. Elinikäisen oppimisen laiminlyöminen näkyy sivistymättömyytenä. Se näkyy koulupinnareiden katupartiointina katukuvassa. Se näkyy siinä, että virheistä ei opita ja toistetaan samoja huonoja käyttäytymismalleja ihmissuhteissa tai työelämässä. Se näkyy siinä, että opettaja näyttää samoja vanhoja kalvoja vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen oppilailleen. Se näkyy siinä, että ei uskalleta tehdä muutosta tai muuttua, kun ympäröivä maailma muuttuu. Se näkyy luutuneina ja kaavoihin kangistuneina tapoina. Se näkyy päämäärättömyytenä ja riman alta limboamisena joka asiassa. Elämässä ei uskalleta heittäytyä ja olla luovia. Se näkyy katkeruutena, kun elämä ei menekään oman kässärin mukaan. Se näkyy talouden lamaannuksena.
Cafe Europaa voin suositella Tampereella

Tällä kertaa asiani oli tällaista propagandaa itsensä kehittämisen puolesta, ettet jättäisi omaa potentiaaliasi käyttämättä, mikä se oma juttusi sitten onkaan. Siksi suosittelenkin Esa Saarisen ja Jari Sarasvuon juttuja, koska kuuntelemalla guruja, voi saada jonkun idean tai oivalluksen, josta voi lähteä kehittämään jotain omaa juttuasi kohti jotain uutta. Oppimassahan me kaikki täällä olemme. Eli pois apatiasta ja katsomasta turhia videoita youtubesta. En tiedä onko tämä mitä halusit lukea kommentoijani, mutta tämä oli mitä halusin kirjoittaa.
Korkeakulttuurista nauttimassa ja sivistymässä Ateneumissa eilen

Kaikki syyt olla oppimatta uutta ovat tekosyitä.
-Juska-

maanantai 27. heinäkuuta 2015

Mannapuuro paloi paistinpannuun kiinni


Kirjoittamisesta on tullut itselleni aika tärkeä asia. Ala-asteen ensimmäisellä luokalla vaikka piti tehdä tehtäviä, yhdysluokassa kirjoittelin saneluja, jotka olivat kakkos- ja kolmosluokkalaisten tehtävänä, ja jätin omat versioni saneluista opettajalle, vaikka minun ei olisi tarvinnut niitä tehdä. Lapsena olin satukasettien suurkuluttaja, saatoin viettää tuntikausia satujen "lumoissa", kuten äitini sanoi. Kuuntelin Astrid Lindgrenin ja Tove Janssonin sadut puhki, myös monia muita, mitä kirjaston valikoimiin kuului. Opin lukemaan ja kirjoittamaan ensimmäisellä luokalla varmaan aika normaaliin tahtiin ja siitä eteenpäin luin kaikkea mitä käsiini sain, kaikkia lehtiä Aku Ankasta Kodin Kuvalehteen ja kirjoja sen verran kuin jaksoi lukea. En varsinaisesti ollut lukutoukka, koska en lukenut kuitenkaan yhtä paljon kirjoja kuin varsinaiset lukutoukat, mutta kirjoja tuli luettua.

Ala-asteella teimme "omia kirjoja" äidinkielen tunnilla, joihin sai itse keksiä kuvat, tekstit ja sisällön. Näitä kirjoja tulikin tehtyä kuin liukuhihnalta, oli James Böndiä ja S. Eikka Iljaa, Jänis  Vemmelsäärtä, joku keksijätyyppi jonka nimi on jo jäänyt unholaan sekä Teletupit, sekä lukuisa määrä erilaisia penkkiurheiluhulluuden inspiroimia kirjoja, majavaliigasta jalkapallon MM-kisakirjaan ja Manchester United-fanikirjaan. Jostain syystä luovuutta keksiä kaikenlaista riitti ja joskus luokassa herätti pahennusta, kun kirjoissa esiintyi henkilöitä, joilla saattoi olla esikuvia tai kirjoissa oli huumoria, joista ei joku pitänyt.




Yläasteella täytyi vääntää asiatekstejä ja hioa tylsää kielioppia, joten äidinkieli ei jäänyt mitenkään kovin kummoisena asiana mieleen. Kuitenkin jokin Taru Sormusten Herrasta-tyylinen fantasiajuttu on jäänyt mieleen. Lukiossa väänsin keskiverto-oppinaana tekstitaitoa ja esseitä, joskin vapaammat esseet olivat mukavia. Lukion puolessa välissä kirjoittaminen alkoi tuntua aika hauskalta, ja toisinaan siitä sai kivaa palautetta. Lukion kursseihin kuului pienenä pakkopullana kirjojen lukeminen, mutta löysin silloin yhden lempikirjailijoistani, Khaled Hosseinin, jonka tuotanto on inspiroinut (lukekaa, KH:lla on vain 3 kirjaa, joista kaikki on 5/5). Kirjoittelin silloin tällöin facebookiin tilapäivityksiä, ja jostain syystä joskus tuli kirjoitettua aika kekseliäitäkin juttuja.

Yliopistoon mennessä olin innostunut klassikkojen lukemisesta, joita olen vaihtelevalla tahdilla lukenut. Löysin netistä muutamia listoja kirjoista, jotka pitäisi lukea ennen manan majoille siirtymistä, ja olen niistä noin kolmanneksen lukenut kustakin kirjasta. Yliopistossa kirjoittamista tulee jonkin verran jo tenteissä, joissa on usein hyötyä proosamaisesta kirjoittamisesta, kun voi jaaritella pelkästään kysymyksen asettelun kirjaimellisen ymmärtämisen perusteella johdatellen monien eri näkökulmien ja sovellutusten kautta muutaman sadan merkin jäsennellyn tekstin jonka myötä yleensä tentin pääsee ihan kohtalaisella menestyksellä läpi, vaikka ei ole täysin varma edes että vastaako oikeaan asiaan tai että muistaako asiasta kaikkea. Palautteen perusteella kyllä. 


Jossain vaiheessa kirjoittelin salaa kavereiden kännyköillä eriskummallisia sattumuksia tänne naamakirjaan, mutta aika nopeasti ihmiset alkoivat tunnistamaan kirjoitustyylini, mikä vähän hillitsi aika luovien höpinöiden kirjoittamista toisten nimissä. Milloin jollain oli palanut mannapuurot paistinpannuun, milloin joku kysyi parhaita keinoja pestä rahaa... Jostain syystä, minulla on ollut jo pienestä pitäen aika rikas mielikuvitus ja en tiedä että onko Vaahteramäen Eemelien ja Peppi Pitkätossujen vaikutuksen myötä tullut, vaiko täysin syntymälahjana saatu ominaisuus. Mutta joskus se on vähän ongelmallista, kun luovuutta joutuu purkamaan ja toisinaan se pulppuaa mielikuvitukselliseen höpöttelyyn, jossa aika nopeilla hoksottimilla ja eläytymisellä saattaa tulla aikamoisia satuja. Ehkä osansa saattaa olla perintötekijöille, isäni oli koulussa Satusetä Saarnio jos oikein muistan ja äidilläkin on lapsena ollut paljon luovia juttuja, joten pojasta on polvi pahentunut ja joskus keksii aika lennokkaitakin asioita. Pidän hyvin paljon myös tarinoista tai tarinallisuudesta ja näen esimerkiksi maailmanhistorian suurena tarinana tai tarinoiden joukkona, joka on mieletön aarreaita sitä tutkivalle tai siitä kiinnostuneelle.


Blogaamisen ja tekstinkäsittelyohjelmien kautta kirjoittaminen on niin helppoa että siitä voisi sanoa suorastaan nauttivansa ja toisinaan se suorastaan imaisee mennessään, kun tajunnanvirta vain puskee paperille. Ja visuaalisia näkyjäkin voi skannata paperille, senkus vaan transferoi ne sanoiksi ja vain laittelee sidossanoja suurin piirtein oikeisiin paikkoihin. Lukion äidinkielen oppitunnitkin olivat loppujen lopuksi todella antoisia, koska siitä kehittyi oikeinkirjoitussäännöt tulikirjaimin aivolohkoihin ja oikeinkirjoitus, jäsentely ja yhdyssanat sujuvat suhteellisen luontevasti, ainoastaan tekstin puhtaaksikirjoitus on se, mihin en ole koskaan jaksanut panostaa, en esimerkiksi lukenut ylioppilaskokeessa koevastauksiani koskaan uudestaan, kun olin ne kerran oksentanut paperille sen mitä osasin. Kirjoittaminen on parhaimmillaan myös hyvin nopeaa ja sillä voi ilmaista asiansa helposti ja tarkasti, vivahteikkaasti ja järjestelmällisesti. Toisinaan epämääräinen ärtymys tai keljutus on helpointa purkaa blankolle paperille. Olo helpottuu kummasti kun saa fiiliksensä yskäistyä paperille.



Minua harmittaa suuresti se, että en osaa ilmaista itseäni yhtä sujuvasti englanniksi, koska olisi aika hauskaa osata kirjoittaa tyylillisesti samoin myös englanniksi. Monet ovat sanoneet että minun pitäisi kirjoittaa kirja, mutta se vähän hirvittää, että jaksanko kirjoittaa samasta aiheesta muutama sataa sivua... Mutta jos käy niinkuin ala-asteella että karulla huumorilla ja elävän elämän henkilöhahmoilla kirjoittaisi kirjan, siitä saattaisi tulla aika hyvä. Mutta joku saattaisi suuttua, jos tajuisi olevansa kirjan henkilö, ehkä kiusallisen tunnistettavilla ominaispiirteillä...


Laitan ihan silkkaa keljuuttani pienen äänestyksen, kumpi on parempi (vähän erilaatuiset kuvat mutta no bonus), vauvanpylly vai talebaani? Huom. kysely ei toimi mobiilissa.


Äänestelkäähän ja jos jaksatte, niin kommentoikaa tai antakaa palautetta tavoin tai toisin, koska kirjoittaja elää palautteesta. Ja kirjoittamisesta.

Suomen "kesä"terveisin
Juska, Juuse, Jussi, mitä näitä nyt on