Näytetään tekstit, joissa on tunniste välivuosi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste välivuosi. Näytä kaikki tekstit

tiistai 21. helmikuuta 2017

Kehä kolmosen pakokaasuista voi päätyä keskelle jänkhää

Tehtaalla on ollut kuolemanhiljaista viime aikoina, voi vain kuulla kuinka sadepisarat ropisevat tehtaan ruosteista peltikattoa vasten ja rotat juoksevat pitkin tuotantolinjoja, mutta nyt on naaraskissat päästetty häkeistään pistämään poskeensa rotanrontit ja sirkkelit ulisevat kirkuvina taas. Sangen monta monituista päivää ja sekuntia on kulunut edellisistä sivalluksista täällä, mutta oikeastaan syynä taukoon on ollut elämä. Olen kyllä kirjoittanut edelleen, mutta kirjoittaminen ei ole ollut julkista ja paljon ehtinyt tapahtumaan sitten edellisen tekstin… Niin globaalisti maailma on kirjaimellisesti kiehunut välillä, mutta varsinkin omassa elämässä on moni asia myllertänyt sitten edellisen tekstin. Edellistä raapustusta kirjoittaessa olin vantaalainen postin trukkipaavo, joka vietti epätietoisena tulevaisuudesta välivuotta, keräten dollarit povitaskuunsa ja koettaen keskittyä orientoitumaan tuleviin pääsykokeisiin. Elämä tuntui olevan jossain määrin hakoteillä monella eri mittarilla mitattuna, olin kuluttanut koulunpenkkiä ilman mitään konkreettista tulosta, ajautuen umpikujaan mitä ammattillisesti teen. Olin jo kerran hakenut pääsykokeissa yrittäen alanvaihtoa, vasemmalla kädellä lukien olin jäänyt koulupaikasta ihan pari hikistä pistettä, jääden pronssiselle varasijalle. Nyt kuitenkin olin jo päättänyt laittaa hikisille kuntaopinnoille pisteen, ja kuitenkin epävarmuus kaihersi rinnassa.
Uusilta huudeilta
                          Pääsin sitten kouluun, pisteet olisivat riittäneet kahteenkin eri kouluun, mutta vain toiseen saa oikeuden koulupaikkaan, ja sitten aloin pakata henkisiä kimpsuja ja kampsuja kohti Lappia. Ja täällä minä nyt sitten olen, kodassa taskulampun valossa kirjoittelen revontulten tanssiessa taivaalla ja poronkellojen kilkattaessa tunturissa, arktisen tuulen soittaessa vaivaiskoivuja juon teerenmarjamehua ja piilottelen repussa uuden opintosuunnan koulukirjoja. Moni muukin asia on heittänyt häränpersausta tässä kuluneen vuoden aikana, mutta kaikesta en jaksa tässä lässyttää, koska tarina on pitkä ja monisyinen. Joka tapauksessa nyt tuntuu että monista muutoksista huolimatta olen vapaa, vaikka opiskelu aiheuttaa vähän elämään stressiä enkä voi matkustella ulkomailla kovinkaan ahkerasti, on ainakin ammatillinen suunta selkeämpi kuin aiemmin. Välillä kaipaan takaisin Helsinkiin ja Tampereelle, jo sangen rakkaiksi tulleisiin entisiin kotikaupunkeihin, joiden ihmisvilinä, bussien ja ratikoiden nitinä ja kolina ovat tulleet niin tutuiksi. Täällä Rovaniemeltä puuttuu sellainen kaupunkimaisuus ja sen tuoma kuhiseva kaupunki ympärillä, joka inspiroi jollain tavalla tosi paljon. Toisaalta täällä Pohjolassa on hyvät puolensa, pieni yliopisto tarjoaa yhteisöllisyyttä ja paljon tuttavia. Jollain tavalla ei ole vain kasvoton ohikulkija ruuhkassa tai satunnainen nuori mies junassa, vaan täällä pärstä on tuttu monelle ja olemalla sopivasti aktiivinen avautuu uusia juttuja eteen. Suhtaudun tähän Lappiin uteliaalla asenteella ja etelänikävä helpottaa pannullisella itsetehtyä Cafe Lattea tai käymällä etelässä, vielä etelämmän ikävä katsomalla kuvia matkoilta.
Napapiirillä with Pedro & Rasheed
                          Täytyy yskäistä tähän väliin, että on aika haasteellista saada aikaan pitkästä aikaa julkaisemiskelpoista juttua, sen verran saranat ruosteessa että ei oikein tahdo millään saada pihtisynnytettyä jutun juurta. En oikein koskaan ole kirjoittanut mitään ammatillista kirjoittelua, huumorisuoni vaatii sopivan höpöä fiilistä ja kaunokirjoittelu taas selkeää inspiraatiota ja luovuutta. Kirjoittajan sieluntuskaa siis, jota ei välttämättä rivien välistä näe. Se on vain kauhistuttavaa, kun edessä on paljon valkoista tilaa, jonka pitäisi täyttää omilla ideoilla, ja ajukoppa kumisee tyhjyyttään. Mutta sangen näppäränä verbaliikkavoimisteluna tällainen avajaisteksti toimii.
Hostasin sohvasurffareita viime viikolla
                        Olen usein miettinyt ja pohtinut kirjan kirjoittamista, mutta ongelmallista on se rimakauhu, kun olen hinannut vaatimustason hengentuotoksesta Tampereen tornihotellin ylätasanteelle, ja kaikki sitä huonommat eivät kelpaa itselleni. Ehkä kirjoitan sitten, kun saan vähän harmaasävytettyä kerrosvälit, ja mustavalkoisuuden printattua ajattelusta paperille. Minulla on jo epäselvä mielessä muhiva kirjoitusteema-aihio, mutta se vaatii vielä vähän kirkastamista ja paskimpien särmien sorvaamista pois. En kuitenkaan vilauttele hameen helmoja vielä, ettei paljas idea pääsisi kaiken kansan nähtäville, vaan saisi vielä pöhistä pöhinäpöntössä. Sitä odotellessa kirjamessujen järjestäjät voivat roudata sellaisen upottavan plyyssisohvan messuständille, jossa voivat sitten haastatella ensikirjailijaa… Vaatimattomuuden sanotaan kaunistavan, mutta koska en oikein karskiuttani halua kauniiksi pojaksi, niin nyt on tavoitteet tuutattu maailmalle ja itsellenikin tietoisuuteen, jolloin on jo ensimmäinen askel kohti toteutusta tehty.

                          Yritin vääntää vähän uutta ilmettä blogille, mutta kun ei miellyttänyt uudistukset vielä visuaalista silmää, niin täytyy nysvätä myöhemmin.
Kevätaurinkoa kaikille,

-Juska-

maanantai 18. tammikuuta 2016

Äärirajoille

Arvoisa lukijani, tervetuloa pitkästä aikaa taasen tehtaalle,

Sylttytehtaalta ei ole hetkeen tullutkaan lätinääni, joten ehkä on taasen aika raapustella sana jos toinenkin tänne virtuaalisen päiväkirjani lisälehdille. Koko blogi on jäänyt elämässäni sivuraiteelle moneksi kuukaudeksi. Sille on ollut omat syynsä, joita en ala julkisesti tänne jaarittelemaan. Olen kyllä kirjoittanut paljonkin, mutta enemmän sellaista henkilökohtaista ranteidenavailua päiväkirjamuodossa, joten ehkä sitä on kerennyt jonkin verran myös kehittyä tässä sanojen latomisessa. Ehei, en ole ollut syvässä depressiossa tai suunnitellut suisidaalisia aikeita, tuo ranteidenavailu vain kuulosti niin proosalliselta että oli pakko käyttää. Sori siitä. Olen kuluneen 2015 vuoden aikana kasvanut aikuisemmaksi, sivistänyt itseäni paljon ja kasvattanut henkistä pääomaani enemmän kuin omaa tilipussiani säästöpankissa, sekä elämäntilanteen muutoksen vuoksi focus on ollut jossain muualla kuin blogaamisessa. Ennen kuin teette lastensuojeluilmoitusta blogin heitteillejätöstä, suollan tänne nyt sellaisen tekstillisen sushiannoksen itse kunkin luettavaksi.
Händelin Messias oli sykähdyttävä

Yksi syy kirjoittaa on, kun kesken työillan kännykkääni kilahti sähköposti merkkinä siitä, että joku oli kommentoinut erästä tekstiäni, joten tunsin kuinka sellainen henkinen sorkkarauta muljautti rinnassani terävän muljahduksen, että Juska olisi aika aktivoitua taasen. En toisaalta ole hirveästi somettanut viime aikoina koska aktiivinen valveillaoloaika on mennyt välivuotta viettäessä työn parissa dollarin kuvat silmissä, toisinaan työnarkomaanin lailla överipitkiä päiviä lisätienestien vuoksi. Kansantalous, oma talous ja verokertymät kasvuun. Joidenkin se on itsensä ja välillisesti veroja maksaen elätettävä huoltosuhteen varassa elävät ihmiset. Olen töissä ollessani samalla antanut inspiroivien ihmisten vaikuttaa ajatteluelimeen. Youtubesta löytyy todella inspiroivia luentoja pitävä inspiroivan filosofian professori Esa Saarinen, joka laittaa luennoillaan kuulijansa löytämään omasta elämästään jotain, josta voi lähteä kasvamaan jotain itselle tärkeää ja inspiroivaa. Sellaista subjektiivista psykologisfilosofista funtsintaa. Toinen sälli, joka laittaa omalla monologillaan aina maanantaisin toinen toistaan mielenkiintoisimmilla aiheilla aivot liikkeelle, on herra nimeltä Jari Sarasvuo. Omalla persoonallisella ja usein muista radioäänistä poikkeavalla tyylillään. Yle Puheelta olen kuunnellut erilaisia puheohjelmia vaihtelevista aiheista, milloin nyt sattuu olemaan laadukasta tavaraa tuloillaan.
Isojen poikien työkalut on vähän isompia

Miksi jaarittelen tästä? Siksi, että nämä laittavat ajatukset liikkeelle muuten rutiininomaisessa työssä. Välivuosi ei ole vain lööbailua ja päämäärätöntä chillailua. Olen löytänyt yliopistosta innon oppia aina vaan uutta ja oppiminen on jotain, mitä jokaisen ihmisen pitäisi tehdä elämässään. Vaikka nyt en ole kirjoilla yliopistossa, välivuosi on prosessi, jossa on aikaa kasvaa ihmisenä ja tunnistaa todelliset päämäärät, mihin pyrkiä. Minulla on jo ikävä takaisin yliopistoon mutta toisaalta nautin siitä että voin olla työelämässä. Ja seison 110% ratkaisuni takana, se oli omalla kohdallani paras ratkaisu enkä ole sitä hetkeäkään katunut. Minulla on nyt myös tavoitteita, jotka aion saavuttaa lähitulevaisuudessa. Elinikäinen oppiminen on jotain, mikä kasvattaa ihmisenä ja vie elämässä eteenpäin, sekä avaa mahdollisuuksia johonkin uuteen, mikä ei välttämättä ole vielä tässä vaiheessa tiedossa. Elinikäisen oppimisen laiminlyöminen näkyy sivistymättömyytenä. Se näkyy koulupinnareiden katupartiointina katukuvassa. Se näkyy siinä, että virheistä ei opita ja toistetaan samoja huonoja käyttäytymismalleja ihmissuhteissa tai työelämässä. Se näkyy siinä, että opettaja näyttää samoja vanhoja kalvoja vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen oppilailleen. Se näkyy siinä, että ei uskalleta tehdä muutosta tai muuttua, kun ympäröivä maailma muuttuu. Se näkyy luutuneina ja kaavoihin kangistuneina tapoina. Se näkyy päämäärättömyytenä ja riman alta limboamisena joka asiassa. Elämässä ei uskalleta heittäytyä ja olla luovia. Se näkyy katkeruutena, kun elämä ei menekään oman kässärin mukaan. Se näkyy talouden lamaannuksena.
Cafe Europaa voin suositella Tampereella

Tällä kertaa asiani oli tällaista propagandaa itsensä kehittämisen puolesta, ettet jättäisi omaa potentiaaliasi käyttämättä, mikä se oma juttusi sitten onkaan. Siksi suosittelenkin Esa Saarisen ja Jari Sarasvuon juttuja, koska kuuntelemalla guruja, voi saada jonkun idean tai oivalluksen, josta voi lähteä kehittämään jotain omaa juttuasi kohti jotain uutta. Oppimassahan me kaikki täällä olemme. Eli pois apatiasta ja katsomasta turhia videoita youtubesta. En tiedä onko tämä mitä halusit lukea kommentoijani, mutta tämä oli mitä halusin kirjoittaa.
Korkeakulttuurista nauttimassa ja sivistymässä Ateneumissa eilen

Kaikki syyt olla oppimatta uutta ovat tekosyitä.
-Juska-