lauantai 15. maaliskuuta 2014

Banaani-pekoni-tomaatti-jauheliha-tonnikala-kananmunai-juusto-fantasiapitsa

 Lähdin taas kerran keittiöön kokeilemaan hieman uusia makuja. Ruuanlaitossa ehdottomasti parasta minusta on onnistumisen ja syömisen lisäksi ehdottomasti soveltaminen ja kokeileminen. Iltapulun sivuilla oli uutinen, jossa kerrottiin suosituimmista pitsatäytteistä eri paikkakunnilla. Tästä iski pitsanälkä, sillä enpä ole kyseiseen appeeseen purukalustoani pieneen hetkeen päässyt iskeytymään. Joten, visiossani täytteeksi pitäisi laittaa kaikkea mitä kaapista löytyy, joten ainakin jauhelihaa, pekonia, tonnikalaa ja ananasta. Ja mars kauppaan, ei ole aineksia pohjaan joten valmispohjia ruokakorin pohjalle ihan ensteks. Minulla oli visiona kokeilla tuoretta tomaattia pitsan päällä, sain idean kun eräässä makaronilaatikko-ohjeessa makaronilaatikkoon sai väriä ja makua kirsikkatomaateista, joten halusin saada uusia makuja ja vaihtelua peruspitsaan. Tomaatteja, tomaatteja, kuten tällä hetkellä Tampereella olevan stand-up-festivaalin nimi kuuluu, ja samalla reissulla pari ruokaostosta kaappiin samalla reissulla.

Tällä kertaa ajattelin kokeilla myös miltä maistuu kananmuna pitsassa, joten kananmunia messiin myös. Jos aikoo tehdä pitsaa, niin se olis ehkä parempi että sen suunnittelisi aikaisemmin, koska jäistä jauhelihaa on kypsyttävää kypsentää. Mutta ei hätää, kyllä sekin onnistuu. Jäiset jauhelihat ja jäiset pekonit kypsyy kyllä. Jauhelihaan sekaan vaan kaikki mausteet, yhdistelmänä rillimauste-jauhelihamauste-mustapepperi-sipuli-tomaattimurska-herbamare-oregano- saa aika hyvän makusen seoksen. Ja kun jauheliha on maustettua ja kypsää, kannattaa pitsapohja olla valmiina. Päälle voi laittaa tomaattimurskaa (tosin tuhlasin ne jauhelihaan) tai tässä tapauksessa Heinzia. Jauhelihat kerrokseksi päälle. Seuraavaksi tonnikala- ja ananaspurkit auki ja kerrokset molempia pinnalle, ananaspurkki meni melkein kokonaan, koska ananas on hyvää. Ne mitä jäi, niin ne hävisi johonkin aika nopeasti. Ja ne ei mennyt tosiaan biojätteeseen, tarkennuksena.

Seuraavaksi pekonit (tässä vaiheessa pitää möristä jenkkityyliin että "beicon straips!" useaan otteeseen) ja tomaatti viipaleiksi sellaisella levottoman kokoisella kokkiveitsellä. Ja kaikki komeus siihen pitsaan. Kun alkaa jo pitsalla olla kokoa, niin otetaan pari kananmunaa ja rikotaan ne lasiin (lasiin, koska kyllä lentäis koko pitsa pelteineen parvekkeelta karjunnan kera alas jonkun pahaa aavistamattoman niskaan, jos se viimeinen kananmuna onkin mätä, ja se kerkeää pilata koko pitsan). Ja lasista kananmunat (rikkomatta rakenetta) siihen oman taiteellisen silmän mukaan pitsan päälle.
 Ja juustoa on hyvä olla tässä vaiheessa. Juusto maksaa aivan törkeästi ja koska en kuulu Kokoomukseen, joudun neuvottelemaan kämppiksen kanssa juustobiitin ostosta, koska en muutoin juuri kuluta juustoa kuin pitsassa. Ja raastinrauta on maastoutunut sen verran lahjakkaasti, että sillä tomaattisella kokkiveitsellä pitää laittaa ne cheeset biiteiksi ja cheesebiitit siihen pitsan päälle. Tää alkaa jo olla aika muhkean kokoinen ja näköinen pitsa. Ja sitten kuva blogiin... Laitan jo parille kaverille kuvaa mutta sitten syntyy kuningasidea! Laitoin juuri että banaania en kehdannut laittaa... No mutta miksi en??!!! Tottakai mun pitsaan tulee banaania! Ja itsekseen hihitellen taas kokkiveitsi käteen ja banaanin siivuja pari pitsaan. Nyt alkaa jo viimeistään naurattaa koko mun luomus.
Ja sitten koko systeemi 250 asteiseen kiviarinaiseen uuniin... Ei mulla mitään kiviarinaa oikeasti ole, mutta se kuulostaa niin lifestylelle, että pakko mainita se, että aidolla kiviarinalla paistettua wanabe-italialaista pizzaa! Kännykän ajastimen mukaan 7 minuutin ohjeen kohdalla kurkistus uuniin..Banaanien solarium-aika alkaa ilmiselvästi olla jo ummessa, mutta kananmuna on jäänyt aika mediumiksi, ei voi muuta kuin tunnustaa tosiasiat. Eli, oppikaa minun virheistäni ja älkää tehkö samaan pitsaan kananmunaa ja banaania. Vähän jäi harmittamaan toi kananmuna, se on kuulemma hyvää pitsassa, mutta aika raa-aksi jäi. Mutta tuo banaani kyllä korvaa tuon menetyksen kyllä aika täydellisesti! Nimittäin, maistellessa pitsaa en kyllä muista milloin olisin syönyt näin mehevää pitsaa! Ananaksen suuri määrä, banaani ja tuore tomaatti tekevät tästä todella freshin pehmeän ja mehevän makuisen, unohtamatta muita makuja! Ensi kerralla jätän joko banaanin tai kananmunan pois, se tästä on opittava, mutta muuten aivan awesome-luokan pitsaa. Lyö nuo lähikorttelin kebab-pitseriat aika kuus-yks, vaikka itse näin sanonkin. Fantasia-pitsat ovat kautta Suomen suosituimpia pitsoja, ja tässä on fantasiaa kerraksensa. Ehkä aavistuksen kevyempi voisi olla seuraava, koska nyt makaan sohvalla aivan täynnä ja seuraavan kerran ruoka-aika lienee vuorokauden perästä. Että sikäli.


Makujen maailmoissa,
-Juska-

En ole kertonut sinulle...



  • En ole kertonut sinulle kuinka kirkkaana tähdet loistavat öisen Pyhäjärven yllä, samalla kun voin nähdä alas Pyykkipuistosta alas Tahmelaan, jossa talot ja huvilat puutarhoineen nousevat kerroksittain kuin vanhanajan lelutalot. Voin nähdä kelmeässä kuunvalossa yli järvenselän, katseellani voin kiitää Pirkkalan vastarannalle, kiitäen rantaviivaa katseellani kohti Viikinsaarta ja Pitkäniemeä. Taivas on lähes pilvetön, vain taivaanrannassa voi nähdä pilvimassojen lepäävän kehystäen maisemaani. Puiston penkillä harjulla istuessani voin nähdä alas kuinka siellä jo nukutaan. 
 
  • En ole kertonut sinulle kuinka kauniina linnunrata kaikessa kirkkaudessa levittyy pään päälle, tuhansien ja taas tuhansien tähtien tuike saa tuntemaan pienuuteni maailmassa, kun makaan makuupussissani paljaan taivaan alla. Vaikka ilma on kylmä, minulla on kuitenkin makuupussissani lämmin. Allani on tukevana makuualustana kallio ja pehmeä varvikkoinen sammalpatja. Voin pimeässä nähdä jyrkkien vuorten hahmot joiden läsnäolo luo turvaa jylhyydellään. Ja yhtäkkiä alkaa luonnon ilotulitus kaikessa kauneudessaan, kun revontulten tanssi pohjoisella taivaalla alkaa. Voin nähdä vihertävät nauhat juoksevan ja väreilevän yhä voimakkaammin ja voimakkaammin kauniina ja lumoavana näkynä taivaalla. Ylhäältä kalliolta nään myös Jäämerelle, ja jossain kaukana majakka heijastaa himmeää valoa ja taianomainen revontulten tanssi valtaa koko taivaan taustanaan koko taivaankannen samalla tähtien temmeltäessä kirkkaampana taivaalla kuin olen ne elämäni aikana nähnyt. Kyllä voi luonto olla ihmeellisen mykistävä, ettei sitä oikein voi kun sanatonna ihailla ja hyväksyä paikkansa maailmassa, kun ymmärtää pienuutensa avaruudessa.
 
  • En ole kertonut sinulle, kuinka sanomattoman upeaa on nähdä poikki taivaan kiitävä tähdenlento, joka juostessaan halki taivaan valaisee silmän räpäykseksi koko taivaan.
  • En ole kertonut sinulle, kuinka kauniina aamuaurinko voi kurkistaa kesäisenä aamupäivänä, kun meri on hiljaa
  • En ole kertonut sinulle, kuinka kaunis voi hiljainen ja autio katu olla aamuyön pimeydessä.
  • En ole kertonut sinulle, kuinka kauniisti joku on maalannut kadun kaikki vaahterat vesiväreillään.
 
  • En ole kertonut sinulle, kuinka hellyttävän näköinen naapurin mummo voi olla tullessaan kaupasta.
  • En ole kertonut sinulle, kuinka voimallisesti voi putous jylistä alla, samalla kun itse laskeudun sähköjohdon varassa kalliota pitkin alas luottaen ohuen sähköjohdon kestävyyteen kohti maan kamaraa.
 
  • En ole kertonut sinulle, kuinka kauniina näyttäytyy kirkko puiden lomasta puutalojen keskeltä auringon helliessä säteillään keväisessä ilmassa.
  • En ole kertonut sinulle, kuinka paljon joutsenia voi kerääntyä joenrantaan.
  • En ole kertonut sinulle kuinka riemastuttavan vapauden tunteen kokee kun katselee junan ikkunasta pää ulkona tuulen humistessa korvissa, maisemien vaihtuessa ja rautateiden viedessä aina vain uuden mutkan taakse. Viljavien maissipeltojen, metsien, aina vain uusien kirkkojen ja jylhien vuorten vaihdellessa vuorotellen tervehtien olemassaolollaan minua.
  • En ole kertonut sinulle, kuinka tunnen ajan pysähtyvän kuunnellessani katusoittajan soittavan akustistisella kitaralla tuttuja melodioita, lämpimän kesätuulen huokaillessa lämpimiä tuulahduksia kasvoilleni, kylmien väreiden hiipiessä selkääni pitkin aina vain uudestaan ja uudestaan ja kuin kirsikkana kakun päälle voin nähdä illan hämärtyvän hiljalleen, peittäen kujat pehmeään sineen.
 
  • En ole kertonut sinulle, kuinka raskasta ja hikistä on kiivetä 139 metrin korkeaan kirkon torniin kierreportaita täysipainoinen rinkka selässä.
  • En ole kertonut sinulle, kuinka rentouttavaa on kuunnella LP-soittimen rahisevia ensisäveliä lempilätyltään.
  • En ole kertonut sinulle, kuinka riemullista on tehdä itse omin taidoin uusi ruokalaji.
  • En ole kertonut sinulle, kuinka hienoa on oppia uusi taito ja ylittää itsensä.
  • En ole kertonut sinulle, kuinka vaihtelevaa on kulkea eri reittiä takaisin.
 
  • En ole kertonut sinulle, kuinka paljon rakastan hyviä tarinoita.
  • En ole kertonut sinulle kuinka kauniina vehnäiset pellot kukkivat keskellä kesäistä keskiyötä. En myöskään kertonut kuinka voin haistaa ilmassa leijuvan raikkaan kesätuoksun. Ilma on raikas ja jostain hiipii peltomaiseman päälle hiljalleen sumuverhoa. Jossain kaukana kukkuu vaimeasti käki.
  • En ole kertonut sinulle, kuinka voin tuntea tämän kaupungin kantavan muistoja. Muistoja meistä, rakkaista ihmisistä, joita olemme rakastaneet. Ihmisistä, jotka kulkevat muistoissaimme. Nämä kadut kaupungin, ovat tuttuja minulle jokainen. Niillä olen nauranut, itkenyt, tuntenut, kävellyt, surrut, haaveillut. Ja niistä jokainen kertoo minulle tarinaansa.
  • En ole kertonut sinulle, kuinka rauhallinen on puhtoinen lähiöni. Valojen jo sammuttua. Kuuluu vain ohi ajavan auton suhahdus ja on taas hiljaista. Vain minä. Ja joku muu tuolla vastapäisessä talossa. Me valvomme teidän untanne.
 
  • En ole kertonut sinulle, kuinka kauniina on valjennut tämä aamu. Askel, askel, askel. Juosten taittuu juoksijan tie käyden herättämässä aamu-unisen kaupungin.
  • En ole kertonut sinulle kuinka ärjyvät rannan tyrskyt, ja kuinka kantelo vienosti soi, kun ulvovat syksyn myrskyt, se kevättä rintahan toi... Tämä Oskar Merikannon mestariteos mielessä ja Hynniskän laulamana korvin kuulokkeiden kautta kuultuna luonto esitti performassiaan. Näsijärven hyllyvät vesimassat vyöryivät Lapiniemen rantakivikkoihin, välillä roiskaisten ilmaan mahtavan vesipatsaan vain räiskäistäkseen tyrskyn vasten kivistä rantaa. Tuuli ulvoi kuulokkeitani ja kasvojani vasten, ja tuulen ulina sekoittui lauluun. Taivas oli tumma, pilvet liikkuivat harsoina hyvin nopeasti yli ulapan kohti vastarannalla olevan kaupungin ylle ja siitä lipuen yli harjun. Näen Pispalan harjun, harju on täynnä kaupungin valoja, valon ja varjon leikkiä, ja syksyisen pimeyden vallitessa ympärillä, tunnen syysmyräkän voiman. Se tunkeutuu läpi, luihin ja ytimiin. Olen aivan jäässä, mutta olen silti vaikuttunut. Luonto puhuu ja ihminen hytisee. Se on syksy nyt. 
 
  • En ole kertonut sinulle, kuinka mahan pohjassa kouraisevan jännittävää on seurata myrskyn etenemistä ulapalla istuen itse kallion päällä katsoen kauas merelle. Voin nähdä taivaan salamoivan, kuulen jostain kaukaa ukkosen jyrinän ja näen horisontin välähtelevän. Välillä puoli taivasta on kirkkaana salaman valaistessa elokuista Helsingin yötä. Voin vain odotella, kun myrsky vyöryy rintamana mereltä päin pikkuhiljaa kohti rantaa, hivuttautuen pikkuhiljaa kunnes aloittaa massiivisen hyökkäyksen syöksymällä päin ja kastellen samalla kaiken.
  • En ole kertonut sinulle, kuinka vapaana kuin albatrossi voi mielikuvitus lentää.
  • En ole kertonut sinulle, kuinka mahtavaa on olla matkalla, kun ei voi olla aivan varma minkälainen maisema avautuu seuraavan mutkan takaa.

Proosaillen,
-Juska-