Näytetään tekstit, joissa on tunniste matkustus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste matkustus. Näytä kaikki tekstit

torstai 3. heinäkuuta 2014

Rautakylki kiskoloilla kiisi

Kerron teille sairastumisestani. Sairastumisesta matkakuumeeseen. Kaiken pahan alku ja juuri on, kun selailin äidin matkaleikekirjaa nuoruuden Interrail-reissulta. Kirjastoauton setä tiesi jo ala-asteella, että lempipelini ei ollut Runescape, vaan kirjastosta lainattu Backpacker junior-CD-ROM. Pelissä pystyi matkustelemaan pitkin Eurooppaa ja "tutustumaan" maihin. Oikeastaan maantieto tuli aika tutuksi pelin lomassa, Sofiat, Skopjet ja Ljublajanat tulivat tutuiksi. Tässä alkaa jo olla hysterian havinaa, koska romppuja ei enää ole, tuo peli tuskin pelittää millään nykykoneella (Go Windows 95 :D), kyläkoulun ikkunat on laudoitettu ja Eurooppa on myllerrety muutamaan kertaan äidin nuoruusvuosien jälkeen. Euroopasta ei löydy samalla tavalla mystisiä valtioita kuten DDR tai Jugoslavia. Myöskin leikekirjat ovat katoavaa kansanperinnettä, oikeastaan blogi voisi olla leikekirjan vastine nykyisin. Jatkan siis periaatteessa mutsini buutsien jäljissä. 
Vapauden tunnetta!
Ehkä puolitoista vuotta sitten heitin frendilleni ilmoille ajatuksen että lähetäänkö reilaamaan Eurooppaan, koska ajatus oli kytenyt hippokampuksessa tai alitajunnassa, missä lie, jo hyvin pitkään. Oikeastaan se oli unelma. Jota en oikein meinannut uskaltaa edes unelmoida. Mutta pikku hiljaa ajatus kirkastui ja puheet muuttuivat suunnitelmiksi ja haaveet saivat siivet. Pikkuhiljaa kesän lähestyessä ja liukuessa kohti elokuuta suunnitelmat ja puheet saivat koko ajan lihaa luiden ympärille, ja utuinen haave alkoi näyttäytyä jo kangastuksena edessä. Kun liput ja lennot oli varattu, mikään ei ollut enää esteenä. 
Se ukko vaa lykkäs noi fogelit mun händyyn vaikka en halunnu... Vaati vielä maksua mutta onneks oli sikareita mukana jotka oli käypää valuuttaa...

Paluu nykyisyyteen. Tilanteeni on melkein sama kuin vuosi sitten. Paitsi että takana on haaveideni seikkailu. Ja että minulla ei ole vielä varmasti ketään kaveria lähdössä mukaan interreilaamaa... Mutta tässä on vielä hieman aikaa pähkäillä ja funtsia asioita ennen kuin olisin lähdössä uudelleen. Minulla pitäisi olla näillä näkymin lomaa (palkallista :D) lomaa elokuussa, joten aikaa olisi reissulle ennen koulun alkua. Haaveissa siintävät Kastilia, Barcelona, Pariisi, Portugali... Länsi-Eurooppa. Viime kesänä kiersin Junskin kanssa 10 maan turneen Keski- ja Etelä-Eurooppaa, kun tutuksi tulivat Unkari-Itävalta-Slovenia-Kroatia-Italia-Vatikaani-Sveitsi-Saksa-Tanska ja Ruotsi, ja Tshekki tuli Prahan muodossa talvella. Paljon tuli nähtyä ja vielä enemmän jäi näkemättä ja veri vetää taas uudelleen Eurooppaan. Eurooppa huutaa mun nimeä.
Rooman yössä

Oikeastaan reilausta ei voi ymmärtää aivan täysin jos ei ole kokenut sitä. Matkakuumetta ei voi ymmärtää, jos ei ole ollut matkalla. Koska matkalle tahtoo uudelleen kun on kerran ollut matkalla. Voisin vähän availla miksi veri vetää Eurooppaan eli mitä asioita ikävöin...

  • Ikävöin sitä, kun olen matkalla johonkin. Seuraava pysähdys on tiedossa, mutta ei ole mitään tietoa missä olen ylihuomenna. Tai huomisiltana. Tai onko minulla kenties ensi yönä vuodetta jossa nukkua. Ikävöin sitä jännityksen tunnetta mahanpohjassa, kun saavun uuteen kaupunkiin ja ei ole mitään aavistusta, mitä yllättävää eteen saattaa tulla.
  • Ikävöin sitä tunnelmaa, kun hämärä verhoaa nopeasti kaupungin ja valot syttyvät, kuin muuttaen kaupungin joksikin aivan toiseksi kuin se oli hetki sitten.
  • Ikävöin niitä keskusteluja, höpötyksiä ja vitsejä, jotka täyttivät junamatkat. Ikävöin myös sitä hajotusta, joka tulee kun alkaa väsyttää ja sitä kun reissussa rähjääntyy. Kun naamaan alkaa puskea reissupartaa ja rähjäisyys on adjektiivi joka kuvaa koko reissumiehen olemusta. Ikävöin jopa sitä hankalasti käsiteltävää fiilistä, kun ei jaksaisi olla kenenkään kanssa, mutta jakaa silti sen hetken reissukaverin kanssa. Silloin pitää vaan olla hiljaa ja antaa toisenkin olla omissa ajatuksissaan.
  • Ikävöin sitä kun molemmat hehkuttavat superlatiivein mutkan takaa ilmestyvää maisemaa.
  • Ikävöin sitä kun saa katsella maisemia avonaisesta junanikkunasta tuulenviiman tehdessä otsatukasta hurmurikiehkuroita, jotka heiluvat tuulessa kuin James Deanin kutrit avoautolla ajaessa.
  • Ikävöin sitä, kun kaupungin nimi ja mielikuvat siitä muuttuvat todeksi. Sitä kun mielikuva Kölnistä muuttuu kaupungiksi ympärillä.
Kuinka kummaa on kaikkialla
  • Sitä, kun petyn johonkin maailmankuuluun nähtävyyteen, joka on todella laimea, mutta olen ihan mielissäni kun löydän jostain läheltä maailman näteimmän snägärin.
  • Sitä, kun katson karikatyyrinpiirtäjän piirtämistä, kun turisti maksaa itsensä kipeäksi näköispiirroksesta.
  • Ikävöin sitä, kun voi olla innostunut kuin se pikkupoika joka joskus olin. Aikuiset eivät ole koskaan kovin innostuneita asioista. Tai jotkut ovat mutta eivät suinkaan kaikki.
  • Ikävöin sitä tunnetta, kun tajuaa pärjäävänsä monen tuhanen kilometrin päässä kotoa, vieraalla kielellä. Ja vaikka ihan yksinkin.
  • Ikävöin tuoksuja, kaikkia sitä tunteiden kirjoa joka reilaus saa aikaan.
  • Ikävöin sitä I'm true traveller-fiilistä kun löytää jonkun underground-jutun joka on traveller-matskua mutta turistit eivät löydä sinne.
Aina matkalla jonnekkin / Minne ikinä päätyykin / on puolitiessä jossain
  • Ikävöin hieman sitä jännittävää fiilistä etsiä hostellia, kun lähellä olevat ihmiset tuntuvat hieman uhkaavilta ja joka paikassa on pimeää, vain kelmeät katulamput valaisevat maisemaa.
  • Ikävöin sitä kun tihkusateessa etsimme hostellia painavat rinkat selässä, mutta hehkutamme kuinka mageeta reilaus on.
  • Ikävöi niin paljon eri asioita että olen ihan ikävä, täynnä ikävää.
Tästä jutusta tulee niin pitkä,  että jatkan seuraavassa postauksessa, johon olisi tarkoitus kirjoittaa viime päivinä töissä haaveillessa mieleen tulleita muistoja, jotka osa ovat kultautuneet ja osa melkein jo unohtuneet. Sano kukkuu, Junski jos tunnistat tästä jotain.

Haaveillen, Juska

Ja tähän ylimieliseen reissukuvaan on hyvä päättää :D

lauantai 15. maaliskuuta 2014

En ole kertonut sinulle...



  • En ole kertonut sinulle kuinka kirkkaana tähdet loistavat öisen Pyhäjärven yllä, samalla kun voin nähdä alas Pyykkipuistosta alas Tahmelaan, jossa talot ja huvilat puutarhoineen nousevat kerroksittain kuin vanhanajan lelutalot. Voin nähdä kelmeässä kuunvalossa yli järvenselän, katseellani voin kiitää Pirkkalan vastarannalle, kiitäen rantaviivaa katseellani kohti Viikinsaarta ja Pitkäniemeä. Taivas on lähes pilvetön, vain taivaanrannassa voi nähdä pilvimassojen lepäävän kehystäen maisemaani. Puiston penkillä harjulla istuessani voin nähdä alas kuinka siellä jo nukutaan. 
 
  • En ole kertonut sinulle kuinka kauniina linnunrata kaikessa kirkkaudessa levittyy pään päälle, tuhansien ja taas tuhansien tähtien tuike saa tuntemaan pienuuteni maailmassa, kun makaan makuupussissani paljaan taivaan alla. Vaikka ilma on kylmä, minulla on kuitenkin makuupussissani lämmin. Allani on tukevana makuualustana kallio ja pehmeä varvikkoinen sammalpatja. Voin pimeässä nähdä jyrkkien vuorten hahmot joiden läsnäolo luo turvaa jylhyydellään. Ja yhtäkkiä alkaa luonnon ilotulitus kaikessa kauneudessaan, kun revontulten tanssi pohjoisella taivaalla alkaa. Voin nähdä vihertävät nauhat juoksevan ja väreilevän yhä voimakkaammin ja voimakkaammin kauniina ja lumoavana näkynä taivaalla. Ylhäältä kalliolta nään myös Jäämerelle, ja jossain kaukana majakka heijastaa himmeää valoa ja taianomainen revontulten tanssi valtaa koko taivaan taustanaan koko taivaankannen samalla tähtien temmeltäessä kirkkaampana taivaalla kuin olen ne elämäni aikana nähnyt. Kyllä voi luonto olla ihmeellisen mykistävä, ettei sitä oikein voi kun sanatonna ihailla ja hyväksyä paikkansa maailmassa, kun ymmärtää pienuutensa avaruudessa.
 
  • En ole kertonut sinulle, kuinka sanomattoman upeaa on nähdä poikki taivaan kiitävä tähdenlento, joka juostessaan halki taivaan valaisee silmän räpäykseksi koko taivaan.
  • En ole kertonut sinulle, kuinka kauniina aamuaurinko voi kurkistaa kesäisenä aamupäivänä, kun meri on hiljaa
  • En ole kertonut sinulle, kuinka kaunis voi hiljainen ja autio katu olla aamuyön pimeydessä.
  • En ole kertonut sinulle, kuinka kauniisti joku on maalannut kadun kaikki vaahterat vesiväreillään.
 
  • En ole kertonut sinulle, kuinka hellyttävän näköinen naapurin mummo voi olla tullessaan kaupasta.
  • En ole kertonut sinulle, kuinka voimallisesti voi putous jylistä alla, samalla kun itse laskeudun sähköjohdon varassa kalliota pitkin alas luottaen ohuen sähköjohdon kestävyyteen kohti maan kamaraa.
 
  • En ole kertonut sinulle, kuinka kauniina näyttäytyy kirkko puiden lomasta puutalojen keskeltä auringon helliessä säteillään keväisessä ilmassa.
  • En ole kertonut sinulle, kuinka paljon joutsenia voi kerääntyä joenrantaan.
  • En ole kertonut sinulle kuinka riemastuttavan vapauden tunteen kokee kun katselee junan ikkunasta pää ulkona tuulen humistessa korvissa, maisemien vaihtuessa ja rautateiden viedessä aina vain uuden mutkan taakse. Viljavien maissipeltojen, metsien, aina vain uusien kirkkojen ja jylhien vuorten vaihdellessa vuorotellen tervehtien olemassaolollaan minua.
  • En ole kertonut sinulle, kuinka tunnen ajan pysähtyvän kuunnellessani katusoittajan soittavan akustistisella kitaralla tuttuja melodioita, lämpimän kesätuulen huokaillessa lämpimiä tuulahduksia kasvoilleni, kylmien väreiden hiipiessä selkääni pitkin aina vain uudestaan ja uudestaan ja kuin kirsikkana kakun päälle voin nähdä illan hämärtyvän hiljalleen, peittäen kujat pehmeään sineen.
 
  • En ole kertonut sinulle, kuinka raskasta ja hikistä on kiivetä 139 metrin korkeaan kirkon torniin kierreportaita täysipainoinen rinkka selässä.
  • En ole kertonut sinulle, kuinka rentouttavaa on kuunnella LP-soittimen rahisevia ensisäveliä lempilätyltään.
  • En ole kertonut sinulle, kuinka riemullista on tehdä itse omin taidoin uusi ruokalaji.
  • En ole kertonut sinulle, kuinka hienoa on oppia uusi taito ja ylittää itsensä.
  • En ole kertonut sinulle, kuinka vaihtelevaa on kulkea eri reittiä takaisin.
 
  • En ole kertonut sinulle, kuinka paljon rakastan hyviä tarinoita.
  • En ole kertonut sinulle kuinka kauniina vehnäiset pellot kukkivat keskellä kesäistä keskiyötä. En myöskään kertonut kuinka voin haistaa ilmassa leijuvan raikkaan kesätuoksun. Ilma on raikas ja jostain hiipii peltomaiseman päälle hiljalleen sumuverhoa. Jossain kaukana kukkuu vaimeasti käki.
  • En ole kertonut sinulle, kuinka voin tuntea tämän kaupungin kantavan muistoja. Muistoja meistä, rakkaista ihmisistä, joita olemme rakastaneet. Ihmisistä, jotka kulkevat muistoissaimme. Nämä kadut kaupungin, ovat tuttuja minulle jokainen. Niillä olen nauranut, itkenyt, tuntenut, kävellyt, surrut, haaveillut. Ja niistä jokainen kertoo minulle tarinaansa.
  • En ole kertonut sinulle, kuinka rauhallinen on puhtoinen lähiöni. Valojen jo sammuttua. Kuuluu vain ohi ajavan auton suhahdus ja on taas hiljaista. Vain minä. Ja joku muu tuolla vastapäisessä talossa. Me valvomme teidän untanne.
 
  • En ole kertonut sinulle, kuinka kauniina on valjennut tämä aamu. Askel, askel, askel. Juosten taittuu juoksijan tie käyden herättämässä aamu-unisen kaupungin.
  • En ole kertonut sinulle kuinka ärjyvät rannan tyrskyt, ja kuinka kantelo vienosti soi, kun ulvovat syksyn myrskyt, se kevättä rintahan toi... Tämä Oskar Merikannon mestariteos mielessä ja Hynniskän laulamana korvin kuulokkeiden kautta kuultuna luonto esitti performassiaan. Näsijärven hyllyvät vesimassat vyöryivät Lapiniemen rantakivikkoihin, välillä roiskaisten ilmaan mahtavan vesipatsaan vain räiskäistäkseen tyrskyn vasten kivistä rantaa. Tuuli ulvoi kuulokkeitani ja kasvojani vasten, ja tuulen ulina sekoittui lauluun. Taivas oli tumma, pilvet liikkuivat harsoina hyvin nopeasti yli ulapan kohti vastarannalla olevan kaupungin ylle ja siitä lipuen yli harjun. Näen Pispalan harjun, harju on täynnä kaupungin valoja, valon ja varjon leikkiä, ja syksyisen pimeyden vallitessa ympärillä, tunnen syysmyräkän voiman. Se tunkeutuu läpi, luihin ja ytimiin. Olen aivan jäässä, mutta olen silti vaikuttunut. Luonto puhuu ja ihminen hytisee. Se on syksy nyt. 
 
  • En ole kertonut sinulle, kuinka mahan pohjassa kouraisevan jännittävää on seurata myrskyn etenemistä ulapalla istuen itse kallion päällä katsoen kauas merelle. Voin nähdä taivaan salamoivan, kuulen jostain kaukaa ukkosen jyrinän ja näen horisontin välähtelevän. Välillä puoli taivasta on kirkkaana salaman valaistessa elokuista Helsingin yötä. Voin vain odotella, kun myrsky vyöryy rintamana mereltä päin pikkuhiljaa kohti rantaa, hivuttautuen pikkuhiljaa kunnes aloittaa massiivisen hyökkäyksen syöksymällä päin ja kastellen samalla kaiken.
  • En ole kertonut sinulle, kuinka vapaana kuin albatrossi voi mielikuvitus lentää.
  • En ole kertonut sinulle, kuinka mahtavaa on olla matkalla, kun ei voi olla aivan varma minkälainen maisema avautuu seuraavan mutkan takaa.

Proosaillen,
-Juska-

    keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

    Ukrainan reissusuunnitelmia...?

    Kuten jokainen varmasti on viime aikoina lukenut eri medioista, on Ukrainassa kuohunut viime aikoina aika paljon. Kiovassa presidentin vastaiset mellakat ja vallanvaihdo sekä mellakat ovat olleet tapetilla. Krimin yllä leijuu sodan uhka ja tilanne Venäjän ja Ukrainan välillä on tulenarka. Olen suurella mielenkiinnolla seurannut tapahtumien kulkua, Janukovitshin kiemurtelua vallan kahvassa ja nyt Putinin Venäjän toimia. Koko kriisiin kietoutuu todella monimutkaisia maailmanpoliittisia kysymyksiä ja pienempiä alue- ja talouspoliittisia kysymyksiä, joihin en nyt millään tavalla lähde ottamaan kantaa. Heitin jo Kiovan mellakoiden aikaan herjaa, että pitäisikö lähteä käymään Kiovassa. Jollakin kierolla tavalla kiehtoisi olla maailmanpolitiikan polttopisteessä, siellä missä tapahtuu jotain merkittävää, elää ja nähdä sitä todellisuutta mitä vaikkapa Ukrainassa mellakoitsijat elivät. Ei, ei minua kiehdo mennä sinne rähisemään ja riehumaan, vaan tarkkailemaan ja seuraamaan mitä siellä tapahtuu. Voi olla, että minulla on sangen naiivi kuva kaikesta, sitä tuskin käy kiistäminen, mutta jollain tavalla minua kiinnostaa koko mylläkkä.

    Jostain uutisesta luin, että on huolestuttavaa, että näin lähellä on näin merkittävä kriisi, Helsingistähän on Kiovaan saman verran kuin Helsingistä Utsjoelle. Utsjoelle! Hei, sehän on niin lähellä! Miks me ei olla koskaan käyty Ukrainassa? Teoreettinen ajatus käydä Ukrainassa kiehtoo edelleen. Sinne ei ole loppupelissä matkaa edes kovinkaan pitkästi, viime syksyinen Norjan retkemme oli arviolta samaa luokkaa. Aloin selvittelemään mitä tarkottaisi matkustus Ukrainaan. Autolla kohti Ukrainaa ja autoon pari telttaa sekä auto täyteen kavereita.

    Katsoin Eckerö-linen sivuilta reittimatkan hintaa, jos lähdemme autollisella opiskelijaheppuja, matkaa Suomenlahden yli edestakaisin autopaikalla kertyisi about 29 euroa per hiippari. Ei vielä yhtään paha. Viro on suomalaisille kuin toinen kotimaa, mutta taskuvarkaita ja rikollisuutta on ulkoministeriön tiedotteessa enemmän kuin Suomessa. Virossa on lyhyen selailun jälkeen jonkinsortin jokamiehen oikeudet ainakin valtion mailla (tosin lähde suomi24:n keskustelupalsta, jotenka...). Viro on ehkä se kaikkein turvallisimmaksi mieltämäni maa.

    Seuraava kohde olisikin Latvia. Latvian läntiset hiekkarannat ovat kuulemma täynnä telttailupaikkoja, tosin ei mitään käristystä, ovatko ne vapaassa käytössä. Ylipäätään taskuvarkaudet, huijaukset, autovarkaudet, vanhanliiton ukottaminen ja turvallisuus on heikompaa kaikissa maissa verrattuna Suomeen. Myös liikennekulttuuri on Suomeen verrattuna holtittomampaa ja teiden kunto on heikompi. Joten aika jännänlainen seikkailu olisi edessä. Latvia on melko turvalliseksi luokiteltu maa, joskin normaali varovaisuus on hyvä pitää mukana. Latviassa vesi ei välttämättä vanhojen putkistojen vuoksi ole laadultaan kovin hyvää, vaikka se täyttääkin Eurooppalaiset standardit. Matkalle olisi todella tarpeellista ottaa mukaan passi, matkavakuutus ja autoon liikennevakuutus. Ja näistä luonnollisesti kopiot vaikkapa sähköpostiin tai johonkin saataville.
    Suunnittelua mapsissa

    Kolmas maa jonossa, eli Liettua. Ulkoministeriö suosittelee vartioituja leirintäalueita autovarkauksien vuoksi, joten sekin vielä. Todennäköisesti telttailu sellaisella tuo lisää hintaa. Oikeastaan samaa sarjaa Viron ja Latvian kanssa, terve varovaisuus on hyvä ottaa huomioon.

    Sitten olisikin todella eksotiikkaa luvassa. Tallinnasta Vilnaan on 775km jos ei mene ihan suoraan vaan klikkaa kartasta pari mielenkiintoista paikkaa. Vilnasta on lyhyt matka rajalle, josta aukeaakin ovi aivan toisenlaiseen maailmaan, Valko-Venäjälle. Minskiin on jatkaen Vilnasta Tallinnasta lähtien kertynyt mittariin vajaa tuhat kilometria, 960km. Ja kun rajan taakse astuu, niin lähin Suomen suurlähetystökin olisi Liettuassa. Jahas, kun Valko-Venäjälle matkustaa, törmääkin heti neuvostoaikaiseen byrokratiaan. Autosta pitäisi tehdä väliaikainen maahantuonti-ilmoitus ja hommata rajalta liikennevakuutus suomalaisen liikennevakuuden rinnalle. Myös matkustusilmoitus maahan mennessä olisi suositeltavaa. Nyt alkaa kuulostaa jännittävältä: Ulkoministeriö ei suosittele omalla autolla matkustamista Valko-Venäjälle. Tapaturmien sattuessa avun saanti on hankalaa ja asianmukaisen hoidon saaminen sangen vaikeaa. Alkaa kuulostaa aika extremelle. Maan rajat ovat täysin tukossa, joten rajalla saattaa vierähtää jonossa tovi jos toinenkin, ennen kuin maahan pääsee tai maasta pääsee pois. Ja ettei olisi ihan niin helppoa, pitää rajalla lunastaa autoonsa tietullimaksupääte ja tähän olisi ladattava rahaa ennakkomaksuna käyttöä varten. Ja jos on matkassa ilman tätä härpäkettä tai se on viallinen, saattaapi rapsahtaa rapsut, ja tästäkin on kuulemma pyydettävä kuitti.

    Eksoottista ettten sanoisi. Valko-Venäjälle ei saisi tuoda lihaa, eikä varmaankaan lihaa saa myöskään tuoda EU:n alueelle. Eli jos olemme vaikkapa dyykanneet ruokamme, pitää kaikki makkarat olla mahassa jo rajalla... Matka- ja tapaturmavakuutus olisi aivan välttämättömiä. Oikeastaan kun tätä listaa katselee, niin on suorastaan hinku lähteä! Nykyään ei ole enää Neuvostoliittoa tai DDR:ää johon matkustaa, niin tässä olisi sitä menneen ajan tunnelmaa, nykyään Schengen-aikana kaikki on liian helppoa. Reilatessa kävin 10 eri maassa ja vain Kroatiaan menessä ja poistuessa sain näyttää passia.
    Passia päivitellen...

    Koska matka ei menisi kuitenkaan linnuntietä, matkaan tulisi vähän enemmän kilometrejä, koska voisi olla, ettei sitä elämän aikana tulisi koskaan uudelleen näille seuduille. Sellainen once-in-a-lifetime-reissu. Kiovassa mittarissa olisi noin 1500km. Ukraina on pinta-alaltaan Euroopan toiseksi suurin, joten varsin pintaraapaisuksi jäisi tämäkin opiskelijabudjetilla tehtävä retki. Ulkoministeriö kehoittaa matkustajia välttämään kaikkea matkustamista Krimin autonomisen olikohan se tasavallan alueelle akuutin sotilaallisen selkkauksen vuoksi ja maan tilanteen luonnehditaan olevan jännittynyt ja osin väkivaltainen. Krimille tekisi mieli, mutta valitettavasti tieyhteydet ovat joko kokonaan tai osittain poikki, joten vaikkapa Jaltalle ei ole asiaa, kovin helposti ainakaan. Tosin länsi-Ukraina ja Kiova ovatkin jo suhteellisen rauhoittunutta aluetta. Tosin liikennekulttuuri on täälläkin karsea, joten Ukrainakaan ei ole kovin liikenneturvallinen maa. Ja Pullovettä on syytä pitää auton tavaratila tai suksiboksi täynnä, koska sitä ei tiedä mitä bastilleja sieltä vedestä sitten saattaisi saada.

    Jotenkin olisi kiehtovaa, kun maassa on riski joutua varkauksien kohteeksi, paitsi suurempi riski on Ukrainassa joutua liikenneonnettomuuden uhriksi. Menon luvataan olevan holtitonta ja vaarallista, jalankulkijoden on hyvä juosta cooperin testissä se +3500m että ehtii alta pois kun paikallinen Vatanen näyttää kuinka sitä autoa ajetaan. Ehkä hieman arvelluttavaa on, että polttoaineiden  ja dieselin laatu saattaa vaihdella suuresti, joten pientä yskimistä moottorilta lienee luvassa, tai mitäs tuosta jos vähän karstottuu putket... Ja liikennepoliisi sakottaa ulkomaalaisissa kilvissä olevia autoja rahastusmielessä... Ajovaloja ei käytetä pimeälläkään. Jotenkin tämä kaikki kuulostaa suomalaisen korvaan niin vieraalta, eksoottiselta ja erikoiselta. Tämä olisi aika jännittävä kokea, varsinkin kun turvallisuus joka paikassa on Suomeen verrattuna hieman erilainen käsite.

    Krimille on Tallinasta melkein 2400km. Mutta jos sinne ei pääse. Toisaalta Länsi-Ukrainassa on Odessan kaupunki, jota Mustanmeren helmeksikin kutsutaan. Kaupunki, jossa on välimerellinen ilmasto ja palmupuut huojuu... Eri matkailusivustot kehuvat Ukrainaa hyvänä paikkana matkustaa, jossa näkisi kaikenlaista mielenkiintoista, maa on suuri ja hieman katveessa turismilta... Ainoa vaan, että aavistuksen vaarallinen, sotatilan uhka ja poliittinen kaaos ovat todellisuutta. Matkaa tulisi sellaiset 5000km edes takaisin mutta hyvähän siihen olisi varata enemmänkin pelivaraa kilometrien suhteen. Hieman hankala on arvioida paljonko matkaan menisi rahaa, todennäköisesti turvallisuussyistä Valko-Venäjällä ja Ukrainassa tulisi nukuttua Hostelleissa, kun telttailu saattaa olla uhkarohkeaa, sitä kun ei ikinä tiedä että herääkö sitten ilman autoa aamulla kun keräilee aamulla itseään. Minskissä hostellit ovat alkaen 10€ per yö ja Kiovasta alkaen 6,5€ yö, joten suhteellisen edukkaasti sitä pystyisi sielläkin elelemään.

    Tämmösiä hulluja suunnitelmia tässä suunnittelin, taitaa vaan jäädä haaveeksi tämä reissu, mutta hauskahan tällaista oli idean tasolla suunnitellakkin. Mutta jospa sitä jossain vaiheessa vaikka toteuttaisi tämänkin haaveen, ehkä pitää odotella että tilanne vähän rauhoittuu...

    Matkakassaa keräillen,
    -Juska-