Näytetään tekstit, joissa on tunniste interrail. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste interrail. Näytä kaikki tekstit

tiistai 30. syyskuuta 2014

Reissumuisteloita. Portugaliin --->

Ajattelin kirjoitella näin jälkikäteen mieleenjääneitä hetkiä Interrail-reissustani halki läntisen Euroopan. Takana on yksi interrail-reissu jo takana, joten matkustustapa on jo tuttu ennestään ja tiesi suurinpiirtein mitä on edessä. Oikeastaan en tiedä, onko se hyvä vai huono juttu, koska on enemmän rohkeutta ja tietää miten asiat toimivat, mutta sellainen mahan pohjassa kutkuttava jännitys ja uuden äärellä olemisen fiilis puuttuvat. Junalippu kourassa ja lennot buukattu Helsinki-Vantaalta Faroon, Etelä-Portugaliin, usean tunnin välilasku vain Arlandassa. Olin pakkaillut lainarinkkaani pitkin viikkoa valmiiksi (Kiitos lainasta, palautan pian) kaikkea tarpeellista, ja näin jälkikäteen aivan liikaa vaatteita. Shortseja, teepaitoja jne. Rinkkaan kannatti ottaa kaikki se, mitä matkan aikana voisi olla tarpeellista ja kaikki pakollinen, joita tarvitaan elämään. Mutta kaikki, mitä voisi ostaa matkan varrelta, kannattaa jättää kotia, koska kaikki mitä otat mukaan, on kannettava rinkassa. Ja jokainen ylimääräinen asia lisää rinkan painoa ja se tietää hikoilua, ainakin Etelän maissa. Joten partavaahdot, shampoot ja monet kulutushyödykkeet kannattaa ostaa halvalla vasta halpamaista, mikäli ensimmäinen maa on halpamaa. Eli pakkaa shampoot jos lähdet ensimmäiseksi Sveitsiin, niin ei tarvitse olla rasvatukkaisena reissaajana kun ei raaski ostaa Sveitsin kalliilla frangeilla ylihintaista shampoota. Reissun ennakkosuunnitelmina oli aloittaa Portugalista, ensin pari ensimmäistä päivää Farossa, jonka jälkeen kohti Lissabonia ja edelleen Portoon, joista olimme varanneet ennakkoon hostellit. Siihen suunnitelmat melkein loppuivatkin, muutama must-kohde eri paikoissa läntisessä Euroopassa, Madrid ja Barcelona olivat mielissä Espanjan puolelta, mutta ei oikeastaan sen enempää. Liikoja suunnittelematta on paras, koska edelliseltä reissulta olin oppinut että koska muutokset ovat mahdollisia tai oikeastaan todennäköisiä, niin suotta sitä kuluttaa aikaa tarkkaan suunnittelemiseen, oikeastaan suunnittelu on enemmän reaktiivista, eli suunta ja seuraavat kohteet tulee kyllä siellä matkan aikana.
Arlandassa välilaskulla ja Portugali kone odottelemassa
Lähestymässä Espanjaa kaiketi... Pilviverhot odotettu ja taivaansininen meri(?) alla ja pieniä pilviä

Pakkaushässäkkää Faron kentällä

Kutakuinkin kaikki rinkkaan tarvittava meni kokoon aika helposti, uutena hankintana hommasimme potkulaudat Clas Ohlssonilta, sellaiset metalliset pienipyöräiset potkulaudat joita näkee joskus lapsilla. Idean sain eräästä interrail-youtubevideosta, jossa jotkut nuoret travellerit reilasivat potkulaudoilla, joten suhteellisen hyvät, aikusta kestävät ja näppärän oloset potkulaudat vaan rinkkaan kiinni. Lauta ei edes paina ehkä reilua kiloa enempää, joten rinkan kanssa ei pitäisi missään tapauksessa tulla ongelmia painorajojen kanssa lentoasemalla. Ellen pakannut kahvakuulaa mukaan, mutta en omista sellaista, niin kahvakuulan unohtaminen rinkkaan on aika epätodennäköistä. Minulla alkoi lähtöviikon alussa 6 viikon palkallinen kesäloma, joten aika luonnollinen sauma lähteä johonkin reissuun, kavereiden ollessa töissä, koulussa, armeijassa & muissa velvollisuuksissa, joten mitäpä minä Suomessa pyörittelisin peukkuja itsekseni. Pientä stressiahdiftufta aiheutti oikeastaan se, että maaginen merenrantakesäkämppämme piti tyhjentää omista roinista, kuljettaa ne reissun ajaksi säilöön himaan ja miettiä kaikkien tavaroiden sijoittaminen, mitä tarvin reissuun, mitä tavaroita ennen lähtöä vielä mutta en ajatellut ottaa mukaan ja mitkä suoraan säilöön. Joten pientä logistista projektia. Kämpän tyhjennyshässäkässä onnistuin vielä saamaan muistamisen Helsingin pysäköinninvalvontaorganisaatiolta, josta tietysti sain itkupotkuraivarit ja itsekseen mesoamista... Jätin parkkisakon vain autoon, koska eräpäivä olisi vasta hamasissa tulevaisuudessa reissun jälkeen. Josta tietysti valitin vielä, jos sitä vaikka saisi rahansa takaisin, tai vähintään jotain hommia stadilaisille konttorirotille. Mutta se siitä.
Farolainen rafla ja romuaterialle 

Viimeiseksi yöksi vielä kavereille yökylään, jossa yöunet jäivät todella lyhyeen, lentoasemalle kun on kuitenkin puolen tunnin ajomatka ja asemalla on hyvä olla ajoissa. Hölmöläisenä en ostanut tarpeeksi evästä lentoa varten lentoaseman Salepasta, mutta vähän aamupalan jatketta sieltä lisää kuitenkin. Turvatarkastus ja tavaroiden jättö sujui ilman nyrkkitappelua ja ilman voimasanoja. Potkulaudat menivät kuulemma omalla vastuulla rinkan mukana, mutta sepäs sopii, koska todennäköisesti laudalle aiheutuneet vahingot ovat pienempiä kuin laudan muiden matkatavaroille aiheuttaneet vahingot. Tai ajatuksena ei ollut turmella muiden matkatavaroita, mutta en oikein jaksanut uskoa että lauta nyt kovin pahasti voisi turmeltua matkalla. Tai kyllä se vähän oli ottanut osumaa, sen verran kovakouraista matkatavaroiden käsittely ilmeisesti on. Joku oli pikkunälkäänsä puraissut ilmeisesti potkulautani vaahtomuovisesta käsikahvastani biitin. Mutta toisaalta, se ei rullailuun vaikuttanut mitään, rollerini vaan on nyt se on tunnistemerkattu. Reissukaverini potkuri ei ollut saanut näkyvää vauriota, mutta ilmeisesti johonkin sekin oli kolahtanut, sen verran jäykempi oli ohjaus verrattuna meikäläisen potkuriin. Lennon odottelu sujui aika väsyneen apaattisissa tunnelmissa, joten siitä aamupöhnästä ei oikein ole jäänyt mieleen mitään ihmeellistä. Lento Arlandaan kestäisi vain vajaan tunnin, joten pienet torkut kerkeisi korkeintaan ottaa. Joten pilvien ihailua ja työpaikan bongausta lähdössä, ja käsinojien puristamista rystyset valkoisina lentoon lähdössä... ( :D) 

Arlandaan lensimme yli ruotsalaisen saariston, meri jäi taakse ja Tukholma näkyi kauempana lentokoneen ikkunasta ja laskeutuminen sinne mäntyjen keskelle Arlandaan, jossa vain terminaaliin ja tutkailemaan ensimmäiseksi tax-freen ja pikaisesti paikat, mutta terminaali olikin todella pieni, joten sitten vain sängylle lankuttamaan ja kärsimään päänsärystä, joka johtui liian lyhyistä ja huonolaatuisista yöunista. Lentoaseman hinnat olivat ryöstöä, joten ruokaa ei oikein raaskinut ostaa, lukuunottamatta muutamaaa hedelmää, joita tuli sitten pikkunälkään vedettyä. Aika kului rasittavan hitaasti Arlandassa, olisikohan 4,5 vai 5 tuntia aikaa, jotta lento kohti Faroa lähtisi. Ulkona lämpömittari näytti jotain aivan kauheita lukemia, kylmempää kuin nyt Suomessa syyskuun puolessa välissä. Forecan mukaan perillä olisi 28-29 astetta, joten lämpötila olisi lähes tuplasti verrattuna Arlandaan. Ennen lentoa vielä Arlandan ryöstöhinnoilla muutama hedelmä evääksi mukaan, jotta jaksaa iltaan asti, lento on kuitenkin vasta alkuillasta perillä, joten aika pienellä ravinnolla pitäisi jaksaa. Käsimatkatavaroissa minulla oli kuitenkin pa$kanmakuisia proteiinipatukoita (en ole koskaan maistanut p.$...aa mutta voin kuvitella sen maistuvan tuolle) joten hätäravintoa on kuitenkin, joka toimisi jonkinlaisena ateriankorvikkeena. Lentoon lähdettiin ja pitkä ja puuduttavahan se oli, pilvistä Eurooppaa oli aika tylsää katsella, oikeastaan Espanja-Portugalin huudeilla alkoi vasta nähdä alas maahan ja silloinkin aurinko häikäsi heijastuen siivestä ärsyttävästi, ettei maisemia oikein tullut tihrustettua.
Faron esikaupunkia. Täällä on joka paikassa koiria.

Mun kulkupeli

Vihdoin kone alkoi menettää korkeuttaan, Atlantti siinsi jo edessä ja taloja sekä rantaa alkoi näkyä yhä enemmän. Laskeuduimme jonkun suon ylitse lähelle merta olevalle lentoasemalle. Laskeutuminen sujui muistaakseni ihan hyvin, ei mitään hirveää hämminkiä, paitsi aina kun pyörät osuvat maahan niin aina sitä vähän säpsähtää. Siirryimme hirveän isoon lentokenttäbussiin, jossa jengi näytti jo aika portugalilaisilta ja lyhyen matkan jälkeen olimmekin jo terminaalilla. Lyhyen odottelun jälkeen saatiin pakaasit ja pienellä jännityksellä odottaen että onko kaikki mukana rinkassa. Sieltä rinkat tulivatkin, omasta makuupussi ja retkipatja irtoamaisillaan ja pikatarkastuksen jälkeen huomasin potkulautani ottaneen vähän damagea, sarven vaahtomuovisesta kädensijasta joku oli puraissut palasen. Pakattiin rinkat ja hävitinkin jo reissukaverini melkein heti aluksi. Rullailin potkulaudalla sisällä terminaalissa ja pois, sinne missä ihmiset odottivat matkalaisia. Koetin pälyillä ihmismassasta Pöödiä (reissukaveriani) mutta en nähnyt häntä missään. Kärsimättömän odotuksen jälkeen joidenkin minuuttien jälkeen Pöödi saapuikin sitten perässä. En ollutkaan huomannut häntä, vaikka oli ollut ihan vieressä. Pikakelaus että mitä tehdään, etsitäänkö safkapaikka ja lähetään kohti keskustaa laudoilla. Muistin suurin piirtein miten kartasta pitäisi mennä keskustaan ja ei muuta kuin pääovesta ulos ja potkulaudoilla kuumaan Portugaliin liikenteen sekaan. Meininki oli kuin peuralla ajovaloissa, ulospääsy ei löytynyt heti mutta pienen hakemisen jälkeen löydettiin tie pois terminaaleilta ja kohti karunoloista kaupunkia päin katua pitkin, portugalilaisten huutaessa meille hävyttömyyksiä ohi ajavista mopoista ja autoista, hirveässä soijassa heti alkuun ja lyhyen etsimisen jälkeen kolmanteen vastaantulleeseen raflaan, pari ensimmäistä oli joko epäilyttävän karuja tai sitten kalapaikka, joka haisi pahalle. Ja sitten vain tilaamaan kielimuurin takaa jotain syötävää pitkän lennon jälkeen. Kuvan perusteella vain annos ja sönkäten wannabe-portugalilla annoksen nimen. Sellanen hellyttävä täti-ihminen teki meille ruuat, mutta salaattia ei annokseen kuitenkaan löytynyt, vaikka kuvassa sellainen oli. En jaksanut siitä huomauttaa. Mutta nyt ollaan pojjaat ulkomailla, kaukana kotoa... 4200km Google Mapsin mukaan ja kaikki on hassua. Mitä on edessä, siitä ei ole vielä mitään käryä.
Valtatien varrelta

Faro ja alkuilta

Nyt jo jälkeenpäin Suomen syksyssä Portugalia kaihotenkin,
-Juska-

keskiviikko 13. elokuuta 2014

Elokuun yöt

Kesä on edennyt toodella nopeasti. Vasta aloitin työt ja kesä oli vasta edessä kaikkine odotuksineen. Nyt kesä onkin jo elokuun öissä ja pitäisi Helsinkikämppää putsata tyhjäksi ennen kuin vuokramamma palaa takaisin asumaan tähän soppeemme. Koetetaan olla jättämättä piimäpurkkeja haisemaan nurkkiin ja viedä omat villakoirat mennessämme muualle, ettei tulisi sanomista. Oma kesä ei mennyt ihan suunnitelmien mukaisesti, mutta ihan kiva kesä kaikesta huolimatta. En päässyt yövuoroon, vaikka sinne oli kova hinku, mutta sain neuvoteltua hyvän työsopimuksen kesäksi pomoni kanssa ja pääsin vähän mukavampiin hommiin ajelemaan trukkia, joten en jaksa valittaa. Työajat oli mitkä oli, joten sosiaalinen puoli jäi vähän vähemmälle, mutta toisaalta, tuntuu että olen kasvanut pykälän verran aikuisemmaksi kuin ehkä olin kesän alussa. Tai sama vanha Juska olen edelleen, mutta ehkä sitä vain ymmärtää itsestään asioita enemmän kuin ennen. Ehkä se on samalla ympäristönvaihdon ansiotakin, en osaa sanoa. Sellaista hidasta aikustumisprosessia, joka on välillä ihan Van Persiestä mutta kenties välttämätöntä. Ehkä nyt ymmärrän ottaa tarvittaessa rauhallisemmin ja tiedän rajani joissain asioissa paremmin. Tai tiedän enemmän mitä haluan elämältäni ja ymmärrän omista voimavaroista paremmin. Nyt menee aika deepiksi päiväkirjamaiseksi :D Mutta joskus sellainen oma aika ja rauha ajatella asioita omassa rauhassa on todella tärkeää eikä vain heittää kevyttä huulta ihmisten kanssa. Mutta sosiaalisena olentona kaipaa usein seuraa ja oma seura (=paras seura, #narsisti :D) aina tahdo kelvata. Tai tuntuu että kaipaa ympärilleen häsellystä ja hösellystä, mutta ei ehkä aina ymmärrä kuinka ylivirittyneeksi se ainakin minut tekee. Tai silloin on vaikea kohdata muita ihmisiä vaan on vain meno päällä. Mutta toisaalta ehkä nyt ymmärrän paremmin, että välillä on aika höpöttää ja tehdä spontaaneja tempauksia kavereiden kanssa, mutta vastapainoksi täytyy välillä olla hiljaa, kuunnella mitä muilla on asiaa ja tuijotella merelle. Sellanen sopiva suhde molempia on paras. Sellasta monitasoista, välillä naurua ja hauskoja juttuja, välillä hiljaa oloa ja pohdiskelua, välillä sellasta normaalia skebelin jauhantaa.
key to Europe

Aurinkolahti / Solvik beach

Kesäkämpän nurkilta näkyy meri!

Kesätyyliä duunissa. Katu-uskotttavat turvakengät

Aina ei jaksa pohtia miksi talous kusee, miksi maailmassa soditaan ja miksi elämä on toisinaan joutsenlaulua, vaan täytyy hihitellä vesinokkaeläimen olemassaololle, välillä täytyy pelleillä kameralle ja ostaa kaverille hassu synttärikortti, mutta jos koko viikonlopun höröttää, on aika ylivireystilassa. Silloin pitää ottaa kuuma kylpy tai mennä lukemaan Aku Ankkoja yksin. Sådant är livet, niinkuin punanenäinen naapurimme sanoo aina viikoloppuisin hilpeällä tuulella ollessaan hississä.


@Kallahdenniemi


Olen nyt 6 viikon palkallisella lomalla (=työtä tekemällä ansaitulla) joten nyt on kohta reissun aika. Minun piti kirjoittaa aiheesta juttu tänne, mutta työviikot vierähti ja viikonloput ovat mennneet kehonsiitovälinettä korjatessa (se ruosteläjä sai leiman, muttei otsaan) ja sunnuntait ovat menneet ollessa ja elellessä. Joten kesä on sujahtanut vähän liian nopeasti, peruskoulutkin ja osa muistakin kouluista on jo ovensa aukaissut, joten kesä alkaa olla finaalissa osalla jo. Lyhyt on Lapin ja Suomen suvi, ja tiimaa on rajallisesti (24 h vuorokaudessa edelleen), joten en ole jaksanut kirjoittaa. Tai tekosyyt sikseen, nyt on ollut helleputki ja joillain lomalaisilla ryyppyputki, joten olen aina kun vain on ollut aikaa mennyt biitsille meren rantaan ottamaan brunaa ja uimaan suolavedessä. Se ryhävalas joka on nähty Itämerellä ei ollut minä, en ole uinut nimittäin rahtiväylälle asti vaan olen pysytellyt rannan tuntumassa. Tai sitten se ei ollut ryhävalas, vaan Kalevalan Iki-Turso. Ei vaan, vitsit sikseen. Rannalla on ollut hyvät kelit ja kämpältä on muutaman kilometrin säteellä hiekkarantaviivaa niin paljon että on ollut oikeastaan valinnan vaikeutta mihin menee. Vuosaaren Aurinkolahti ja Kallahdenniemi sekä muutamat muut paikat ovat tulleet vähän liiankin tutuiksi. Haikeus iskee, kun viimeisiä tunteja Vuokissa enää jäljellä, huomisaamuna nimittäin lähtee halpalento kohti Tukholmaa ja siitä edelleen kohti Portugalin Algarvea. Määränpäänä Faro, josta on aika lyhyt matka paikkaan, jossa se sievä pikkutyttö Madeleine katosi joitain vuosia sitten, tai on siitä vissiin jo aika monta kesää vierähtänyt.


Näihin tunnelmiin ja säveliin...

Rinkka on kutakuinkin pakattuna kohta ja kämppäkin on jo osittain siistinä, lähtövalmistelut ovat aika pitkällä jo. Joten kohta se on sommoroo senjoroo ja kohti etelänmaita muuttolinnuilla. Lentoon nyt joku 18 tuntia ja jostain olen kenties niellyt perhosia, kun muutama ritariperhonen kutittelee jo mahanpohjassa siinä mahahaavan vieressä.

Kävin eilen yöllä vähän fiilistelemässä vielä rannalla ja kävin heittelemässä lempparipaikkoihin hyvästit, sitten Tampereella kärsä kiinni koulukirjassa voi antaa ajatuksen lipua tänne mielenmaisemiin. Merta tulee ikävä, sen tiedän jo tässä vaiheessa. Elokuiset yöt ovat parhaita. Alkaa olla pimeää, mutta kesää on vielä jäljellä, tähdenlentoja&elosalamoita,, lämpöä ja vihreyttä, mutta jo tähtitaivas ja öiden tunnelmaa...

Farewell Suomi,
-juska-

Edit. videon kanssa vähän problemaa

torstai 3. heinäkuuta 2014

Rautakylki kiskoloilla kiisi

Kerron teille sairastumisestani. Sairastumisesta matkakuumeeseen. Kaiken pahan alku ja juuri on, kun selailin äidin matkaleikekirjaa nuoruuden Interrail-reissulta. Kirjastoauton setä tiesi jo ala-asteella, että lempipelini ei ollut Runescape, vaan kirjastosta lainattu Backpacker junior-CD-ROM. Pelissä pystyi matkustelemaan pitkin Eurooppaa ja "tutustumaan" maihin. Oikeastaan maantieto tuli aika tutuksi pelin lomassa, Sofiat, Skopjet ja Ljublajanat tulivat tutuiksi. Tässä alkaa jo olla hysterian havinaa, koska romppuja ei enää ole, tuo peli tuskin pelittää millään nykykoneella (Go Windows 95 :D), kyläkoulun ikkunat on laudoitettu ja Eurooppa on myllerrety muutamaan kertaan äidin nuoruusvuosien jälkeen. Euroopasta ei löydy samalla tavalla mystisiä valtioita kuten DDR tai Jugoslavia. Myöskin leikekirjat ovat katoavaa kansanperinnettä, oikeastaan blogi voisi olla leikekirjan vastine nykyisin. Jatkan siis periaatteessa mutsini buutsien jäljissä. 
Vapauden tunnetta!
Ehkä puolitoista vuotta sitten heitin frendilleni ilmoille ajatuksen että lähetäänkö reilaamaan Eurooppaan, koska ajatus oli kytenyt hippokampuksessa tai alitajunnassa, missä lie, jo hyvin pitkään. Oikeastaan se oli unelma. Jota en oikein meinannut uskaltaa edes unelmoida. Mutta pikku hiljaa ajatus kirkastui ja puheet muuttuivat suunnitelmiksi ja haaveet saivat siivet. Pikkuhiljaa kesän lähestyessä ja liukuessa kohti elokuuta suunnitelmat ja puheet saivat koko ajan lihaa luiden ympärille, ja utuinen haave alkoi näyttäytyä jo kangastuksena edessä. Kun liput ja lennot oli varattu, mikään ei ollut enää esteenä. 
Se ukko vaa lykkäs noi fogelit mun händyyn vaikka en halunnu... Vaati vielä maksua mutta onneks oli sikareita mukana jotka oli käypää valuuttaa...

Paluu nykyisyyteen. Tilanteeni on melkein sama kuin vuosi sitten. Paitsi että takana on haaveideni seikkailu. Ja että minulla ei ole vielä varmasti ketään kaveria lähdössä mukaan interreilaamaa... Mutta tässä on vielä hieman aikaa pähkäillä ja funtsia asioita ennen kuin olisin lähdössä uudelleen. Minulla pitäisi olla näillä näkymin lomaa (palkallista :D) lomaa elokuussa, joten aikaa olisi reissulle ennen koulun alkua. Haaveissa siintävät Kastilia, Barcelona, Pariisi, Portugali... Länsi-Eurooppa. Viime kesänä kiersin Junskin kanssa 10 maan turneen Keski- ja Etelä-Eurooppaa, kun tutuksi tulivat Unkari-Itävalta-Slovenia-Kroatia-Italia-Vatikaani-Sveitsi-Saksa-Tanska ja Ruotsi, ja Tshekki tuli Prahan muodossa talvella. Paljon tuli nähtyä ja vielä enemmän jäi näkemättä ja veri vetää taas uudelleen Eurooppaan. Eurooppa huutaa mun nimeä.
Rooman yössä

Oikeastaan reilausta ei voi ymmärtää aivan täysin jos ei ole kokenut sitä. Matkakuumetta ei voi ymmärtää, jos ei ole ollut matkalla. Koska matkalle tahtoo uudelleen kun on kerran ollut matkalla. Voisin vähän availla miksi veri vetää Eurooppaan eli mitä asioita ikävöin...

  • Ikävöin sitä, kun olen matkalla johonkin. Seuraava pysähdys on tiedossa, mutta ei ole mitään tietoa missä olen ylihuomenna. Tai huomisiltana. Tai onko minulla kenties ensi yönä vuodetta jossa nukkua. Ikävöin sitä jännityksen tunnetta mahanpohjassa, kun saavun uuteen kaupunkiin ja ei ole mitään aavistusta, mitä yllättävää eteen saattaa tulla.
  • Ikävöin sitä tunnelmaa, kun hämärä verhoaa nopeasti kaupungin ja valot syttyvät, kuin muuttaen kaupungin joksikin aivan toiseksi kuin se oli hetki sitten.
  • Ikävöin niitä keskusteluja, höpötyksiä ja vitsejä, jotka täyttivät junamatkat. Ikävöin myös sitä hajotusta, joka tulee kun alkaa väsyttää ja sitä kun reissussa rähjääntyy. Kun naamaan alkaa puskea reissupartaa ja rähjäisyys on adjektiivi joka kuvaa koko reissumiehen olemusta. Ikävöin jopa sitä hankalasti käsiteltävää fiilistä, kun ei jaksaisi olla kenenkään kanssa, mutta jakaa silti sen hetken reissukaverin kanssa. Silloin pitää vaan olla hiljaa ja antaa toisenkin olla omissa ajatuksissaan.
  • Ikävöin sitä kun molemmat hehkuttavat superlatiivein mutkan takaa ilmestyvää maisemaa.
  • Ikävöin sitä kun saa katsella maisemia avonaisesta junanikkunasta tuulenviiman tehdessä otsatukasta hurmurikiehkuroita, jotka heiluvat tuulessa kuin James Deanin kutrit avoautolla ajaessa.
  • Ikävöin sitä, kun kaupungin nimi ja mielikuvat siitä muuttuvat todeksi. Sitä kun mielikuva Kölnistä muuttuu kaupungiksi ympärillä.
Kuinka kummaa on kaikkialla
  • Sitä, kun petyn johonkin maailmankuuluun nähtävyyteen, joka on todella laimea, mutta olen ihan mielissäni kun löydän jostain läheltä maailman näteimmän snägärin.
  • Sitä, kun katson karikatyyrinpiirtäjän piirtämistä, kun turisti maksaa itsensä kipeäksi näköispiirroksesta.
  • Ikävöin sitä, kun voi olla innostunut kuin se pikkupoika joka joskus olin. Aikuiset eivät ole koskaan kovin innostuneita asioista. Tai jotkut ovat mutta eivät suinkaan kaikki.
  • Ikävöin sitä tunnetta, kun tajuaa pärjäävänsä monen tuhanen kilometrin päässä kotoa, vieraalla kielellä. Ja vaikka ihan yksinkin.
  • Ikävöin tuoksuja, kaikkia sitä tunteiden kirjoa joka reilaus saa aikaan.
  • Ikävöin sitä I'm true traveller-fiilistä kun löytää jonkun underground-jutun joka on traveller-matskua mutta turistit eivät löydä sinne.
Aina matkalla jonnekkin / Minne ikinä päätyykin / on puolitiessä jossain
  • Ikävöin hieman sitä jännittävää fiilistä etsiä hostellia, kun lähellä olevat ihmiset tuntuvat hieman uhkaavilta ja joka paikassa on pimeää, vain kelmeät katulamput valaisevat maisemaa.
  • Ikävöin sitä kun tihkusateessa etsimme hostellia painavat rinkat selässä, mutta hehkutamme kuinka mageeta reilaus on.
  • Ikävöi niin paljon eri asioita että olen ihan ikävä, täynnä ikävää.
Tästä jutusta tulee niin pitkä,  että jatkan seuraavassa postauksessa, johon olisi tarkoitus kirjoittaa viime päivinä töissä haaveillessa mieleen tulleita muistoja, jotka osa ovat kultautuneet ja osa melkein jo unohtuneet. Sano kukkuu, Junski jos tunnistat tästä jotain.

Haaveillen, Juska

Ja tähän ylimieliseen reissukuvaan on hyvä päättää :D

maanantai 3. helmikuuta 2014

Hommaa muija!

Ikuista rakkautta ikuisessa kaupungissa
Heisulivei!

(Jos olet tosikko, älä jatka tästä eteenpäin.)

Tässä hetki sitten pistin tänne plokiin sellaisen palautekyselyn, jossa kyselin että mitä mieltä jengi on blogistani. Kitoksia joka vastauksesta, sydäntä lämmitti ja muita sisäelimiäkin siinä vieressä. Tulokset olivat rohkaisevia blogin jatkamisen kanalta (myin n-kirjaimen tori.fi:ssä, joten anteeksi kirjoitusvihre) joten lässytystä ja läpätystä on tiedossa jatkossakin, sitä mukaa kuin sitä tänne jaksan että ehdin rustailemaan. Eniten oikeastaan mieltä lämmitti miltei 18% osuudella äänestyksellä kolmanneksi tullut "Hommaa muija"-kohta. Niin, muijan hommaaminen. Asiallisesta ja rakentavasta palautteesta pitää ottaa opiksi, ja neuvosta vaareja, sanoo sananlasku. Aika yksiselitteinen ohje, hommaa muija. No, googletin sitten että mikä se semmoinen muija oikein on. Lempisanakirjani urbaani sanakirja sanoo muijan määritelmäksi nimen, jota pojat käyttävät lähipiirinsä tytöistä ja tytöt itsestään ja kavereistaan käyttämä nimitys. Sivistyssanakirja taas määrittelee muijan akaksi, emännäksi, vaimoksi, muoriksi, eukoksi tai ämmäksi. Tjaa, aika intresanttia sanon minä.
 Mutta sitten mä aloin plärää mun kuva-arkistoja ja aloin tosissaa funtsia, että ainakin olen yrittänyt hommata muijaa. Ainakin tämän kuvagallerian perusteella suorastaan minun on täytynyt tehdä kaikkeni muijan eteen, mutta wikipedian mukaisen määritelmän mukaan olen silti edelleen nuorehko mieshenkilö, joka ei elä vakituisessa parisuhteessa eli tuttavallisesti suomeksi poikamies. Pureudutaampa hieman muijan hommaamisen problematiikkaan. Korvissani soi.
Miehet ja naiset eivät kuulemma puhu aina samaa kieltään ja eivät ymmärrä toisiaan. Myös ikäero saattaa olla este.
Joskus nainen ei vain puhu mitään, välttää katsetta ja ei vastaa kommunikointiyrityksiin mitenkään. Oivoi. Vesiperä. Aika vahamainen ilmestys, täytyy sanoa. Ja mua hävettää tämä koko plokiteksti jo tässä vaiheessa.
Soittotaidottomuudella voi tehdä lyhyen vaikutuksen
Erityistaidoilla voi koettaa saada huomiota osakseen. Turistina irish flutella soittelemaan harjoittelu ja jonkun tutun sävelmän kömpelö tapailu ei oikein saa osakseen sympatiaa. En kokeillut, mutta väittäisin että junassa sillä voisi saada aika vihamielisiä katseita osakseen. Mitä friikimpää tekemistä tai harrastusta, sitä mielikuvituksellisimpia reaktioita voi ihmisiltä saada. Onneksi tämä on vain mielikuvituksen tuotetta, sillä voisi vain kuvitella kuinka monet pakit olisin elämässäni saanut tuon patakinnasrivist... :D Anteeksi hymiöt, mutta mua naurattaa kirjoittaa.
Joskus nainen ei näytä tunteitaan vaan on varsinainen kivikasvo

Berliinissä eksyimme väärään kaupunginosaan! Äkkiä karkuun täältä ennen kuin joku luulee meitä sateenkaarituristeiksi! Gay ei ilmeisesti ole millään kielellä muija.
Erehdyin reilausreissulla reilikaverini kanssa Berliinissä seikkaillessamme väärään kaupunginosaan. Blue-Boys Bar ja nahka-asusteleikkikauppa ei oikein kuulunut meidän intresseihimme ja mielenkiinnon kohteisiimme, joten tuli pieni kiire löytää pois sateenkaarikortteleista. Luulin jo, että Berliinissä on vieläkin toisen maailmansoda jälkeinen miehitetty alue, jossa miehittäjänä on sateenkaarilippuinen maa. Sateenkaariliput olivat syrjäyttäneet Saksan liput. Nykypäivänä voi kohdata todella hämmentäviä tilanteita, kuten kohtasin erään toimittajan Tampereen keskustassa reilu vuosi sitten kuntavaalien aikaan. Eräs toimittaja alkoi juttelemaan minun kanssani vaaleista ja hänen tekeillään olevasta kirjasta, johon hän keräsi tarinoita Tamperelaisista. Jäin kuuntelemaan ihan mielenkiinnolla, ja tämä aika erikoinen persoona sitten kertoi projektistaan. Tämä toimittaja sitten heitti aina väliin vähän omituista, mutta hänelle sopivaa läppää, joka oli vähän rasvaista ja sellaista hassua. Kun sitten noin 45 minuuttia olimme porisseet siinä torilla, oli toimittaja saanut epäluuloisesti projektiin suhtautuneen minut suostumaan haastateltavaksi kirjaan. Tyyppi tuntui jotenkin mieltyneen jämäkkään kädenpuristukseeni ja muutenkin kaverin jutut olivat vähän omituisia välillä. Toimittaja antoi omat yhteystietonsa, jotta voisin vähän katsoa, mikä heppu on miehiään.

Illalla ennen nukkumaanmenoa sitten googlailin kaverin nimeä, ja hakutulokset kertoivat toimittajan olevan maan kuulu homoeroottisten runojen kirjoittaja... Ymmärrän aika paljon paremmin naisia, jotka kohtaavat hämmentävän härskejä juttuja kertovia äijiä... Sitä puistatuksen määrää ja uni ei ihan hetkeen tullut silmään. Melkein itketti.
Kuvan saksalaismies on ilmeisesti hommannut muijan.

Junskin kanssa Euroopassa seikkaillessa osa naisista ignooraavat tehokkaasti suomalaiset nuoret miekkoset.
Wienissä käydessäni yritin tehdä tuttavuutta yhden leidin kanssa. Mutta hän vain tapitti minua kuin tyhmää. Jähmettyneenä. Kunnes tajusin, että se on kivipatsas. Ei morjes.
Kylmä vastaanotto Wienittäreltä, ei auttanut edes koiranpentuilme.

Joskus välit eivät vain lähene. Eikä kaverin hyväntahtoinen aikomus tuo tulosta :D
Minulle piti kuulemma löytää joku sussu Euroopasta :D
Ikäero tai naiseksi pukeutunut mies ovat aika turn-off

Nyt ollaan oikeilla jäljillä! Amoren saattaa löytää vasemmalta

Kiskoloilta kiiti siivetön peli, lentävä morsmaikku vai mikä se oli
Romantiikkaa tihkuvia paikkoja oli kyllä koko meidän reilaus-Eurooppa täynnä, mutta sitä muijaa ei niistäkään löytynyt.
Aika monta muijaa on lukkojen määrästä päätellen hommattu. Ja nuo lukot jatkuvat eteenpäin ja taaksepäin. Kölninvesi saa ilmeisesti ihmeitä aikaan!
Firenzessä ottaessamme kadulla turistikuvia, jostakin syystä ohikulkevat naiset vähän tirskuivat. Kenties taustassani oli jotain hassua... No, tuota... Öh... (punakkuutta havaittavissa poskilla)
Miks ohikulkijat hihittelee, kun otamme turistikuvia...? Sori äiti, ei tullut miniäkandidaattia

Ja mistäs minä tähän hätään muijan hommaisin. Noo, tuotaa. "Hommaa" sana viittaa, että niitä saa markkinoilta. Saiskohan huuto.netistä? Noo, kysyvä ei tieltä eksy. Hakukenttään hakusanaksi muija, ja suureksi yllätyksekseni sieltä tuliki hakutulokseksi 89 hakutulosta. Mutta nämä on melkein kaikki Marimekon muijia. Ei sieltä löytynyt mieleistä muijaa, sellaista minulle sopivaa ja nuo kuosit eivät oikein ole minun tyyliäni. Sitä paitsi nuo ovat muijiksi aika halpoja. Korvissa soi ala-asteelta tuttu laulu "Taidanpa olla liian halpa pojalle mahtavalle...". Reps. Sinisiä punasia ruusunkukkia soikin korvamatona hetken.

Täällä Tampereella eräästä kahvilasta löytyi aika kaunis sussu, kuin oikea Rion helmi. Suosiosta tappelimme tumman Carmenin, lauletaan yhessä hassussa laulussa. Carmenin kanssa treffit jäivät aika lyhyeksi, kun huomasin Carmenin vierestä hintalapun...

 Aika turn-off.
Minä ja hän, tiedän...
Niin. Ei se ole ihan niin helppoa meidän poikamiesten. Naiset rakastuvat renttuihin, joten kenties poimin kesällä tien viereltä horsman.

"että meitin tämmösten miesten" (Preeti Leppänen, V.Linna, Täällä Pohjantähden alla)
-Juska-

Post Scripture: Ei oikeastaan muuta, kuin että pientä myötähäpeän punaa itseni puolesta mutta toivottavasti teillä on hauskaa tekstin parissa :DD Onneksi lähen karkuun Prahaan tätä.