Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesä. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Juhlia jasmiinipensaiden katveessa

Onnea Ruusu/Ruusperi/Rosberg :)
Toukokuu vaihtui kesäkuuksi valmistujaisten ja ylioppilasjuhlien merkeissä. Kolme peräkkäistä viikonloppua ja vähintään yhdet juhlat per viikonloppu. Mutta jokaiset juhlat ovat olleet erilaiset. Olin niin mielissäni kun sain kutsun niin moniin juhliin, vaikka pientä stressinpoikasta vähän aiheutti että kerkeääkö kaikkiin ja samaan syssyyn oli tarkoitus vielä yhdistää muutto ja pako Tampereelta, joten härdelliä ja häslinkiä kerrakseen ohjelmassa. Mutta jokaisessa juhlassa oli oma tunnelmansa ja jokaisessa oli mukava käydä, ei kerennyt tuntua edes pönötykseltä kun juhlat vaihtuivat tiuhaan toisiin.
Starring ft. Simpura
Ylioppilaskuvia on niin paljon sellaisia tavanomaisia, että nyt laitoin pienen yhteiskuvagallerian, jossa on vähän särmikkäämpiä yo-kuvia :D Kuvista saa vähän lennokkaampia kun vain vähän käyttää mielikuvitusta ja irvistää.
Mission compeleted

Moottoritie on kuuma ja sateenkaari osoittaa seuraavan juhlapaikan

Tredje. Kahviöverit ja baakkelsia on tullut jo vedettyä. Onnea mr. Olli!

The grande final lakkiaiskiertueelle. Söin melkein Nekun ruusun, mutta siitä huolimatta onnea Nekku :)
 Kesällä on nyt tupa Vuosaaressa meren rannalla ja siitä olen nyt viikon päivät saanut nauttia, ja viikko on tuntunut paljon pidemmältä. Meren ääressä aika varmaan hidastuu. Mutta näissä maisemissa olen fiilistellyt.
Helsingin Monaco. Luksusjahteja, purjeveneitä, ulkomaalaisia ihmisiä, merenrantaa, kerrostaloja, ja kukaan ei maksa veroja.

 "On suuri sun rantas autius...."
Setä fisustamassa. Pitäisi hommata mato-onki, sen verran paljon ahvenoita meinaa näkyä tuossa satama-altaalla jo. Voisi säästää ruokakustannuksissa syömällä pelkkiä ahvenia koko kesä.


Tässä on lähimaisemia. Tässä lähistöllä on hiekkarantoja enemmän kuin missään ja meri on läsnä joka puolella. Elän tässä suhteessa unelmaani. Olen jo tutkinut lähialueet juoksulenkeillä ja täällä on kyllä kaunista.
Vuokranantajan kosto meille. Tämä on maailman huvittavimman näköinen silityslauta.

Wanhan Borgån raitilta
Ja niin vaihtui jo ensimmäinen työviikko lauantaihin ja ylioppilasjuhlien viimeiseen osaan. Vielä Kotkaan juhlimaan viimeiset kaksi juhlaa, kun takana tähän mennessä on yhdet valmistujaiset ja 4 ylioppilasjuhlat. Vaikka en ihan hirveästi pidä juhlavaatteista, on juhlissa silti oma viehtyksensä. Olen oppinut pitämään niistä, kun joskus inhosin niitä yli kaiken. Lopuksi matkan varrelta kesäisiä kuvia Wanhasta Porvoosta ja Kotkasta pari.
Lasillinen nalleja yhdestä puodissa
 Vanha Porvoo on idyllinen paikka. Viimeksi olen käynyt siellä ehkä pari vuotta sitten ja monenlaisia muistoja tulee mieleen Vanhasta Porvoosta. Ala-asteen luokkaretkistä lähtien. Harmi, yhteisselfie Remu Aaltosen kanssa jäi haaveeksi kun ei Remua näkynyt.


Maailman siistein Vespa.

 Lukion ruotsin tunneilta on verkkokalvoille jäänyt pysyvästi mieleen eräs fraasilainaus ruotsin tunnin julisteesta seinällä, jota aina tuijottelin hypnoottisesti kesästä unelmoiden opettajan selvittäessä epäsäännöllisten verbien saloja. Se kuuluu näin: "Det känns hela kroppen att det är sommar." Koska Suomessa on pakkoruotsi niin ymmärtäkää, koska en suomenna sitä.

 Porvoonjoen rantaa. Yksi paikka jossa kannattaa Vanhassa Porvoossa käydä, on vanha rautatieasema. Se on vähän sivummalla, mutta se tuoksu siellä ja se tunnelma on jotain hienoa.
 Kesäkuvia Kotkasta, meripuistosta. Harmikseni unohdin tyystin yhteiskuvat uusien ylioppilaiden kanssa Kotkasta mutta nyt se on jo myöhäistä katua.

Pakko hehkuttaa tätä kirkkoa täällä. Tämä on ollut parin vuoden ajan sellainen tuolla täytyisi käydä-paikka, kun olen kodin ja Tampereen välillä sahaillut, mutta koskaan ei ole tullut käytyä. Pälkäneen Pyhän Mikaelin rauniokirkko. Kävin ikuistamassa nyt kun on oma kesäpirssi.

Mihin tie vie? 
Rakastan kesää. Ja aion nauttia siitä niin paljon kuin vain kerkeän ja voin. Ja reilun parin kuukauden päästä olisi suunnitelmissa lähteä kesäloman päätteeksi vähän ulkomaille, reilaamaan taas! Yippijajei!

Greetings and summer feelings,
-Juska.

tiistai 27. toukokuuta 2014

Kesäfiiliksissä lääkiksen pääsykokeisiin(?)

Kello on 23.52. Juuri nyt siis. 26.5.2014. Ja huomenna, kukon laulun jälkeen, aamulla tasan kello yhdeksän aamun valjetessa pitäisi Forecan mukaan olla pilvistä, hyytävän kylmä aamu, sillä on luvattu helletä, sellaiset napakat kuusi lämpöastetta.Tuulta kuusi metriä sekunnissa ja ilman kosteus on 65 prosenttia. Ja miksi nämä olosuhteet ovat niin merkittäviä? Koska on lääkiksen pääsykoe. Ja minä olen hakenut sinne.Toiset ovat lukeneet vuosia, toiset kuukausia unelmansa eteen. Ja sitten on minä, joka haki lääkikseen huvikseen. En ole koskaan tuntenut kutsumusta lääkärin ammattia kohtaan enkä oikein ole opiskellut sinne vaadittavia aineita. Hallitotieteilijän prutku ei tarvitse kemiaa, fysiikkaa ja biologiaa opinnoissaan kuin ehkä sivulauseissa. Hain oikeastaan vaan siksi että on kiva sanoa että on hakenut lääkikseen. Siinä on vähän sellainen pilkahdus glamouria, vaikka totuus on se, että luet 6 vuotta kirjoja jatkuvasti sen jälkeen kun olet päässyt sisään. Ja opiskelu jatkuu koko uran ajan, totta kai. Nyt olen kuitenkin hakenut, ja pääsykoe olisi huomenna.

9 tuntia pääsykokeeseen. En todellakaan osaisi kuin ehkä lukiopohjalta muutaman helpoimmista tehtävistä, kemia ja fysiikan pohjat on samat kuin pakolliset kurssit lukeneilla, biologia on ihan mielenkiintoista, mutta lukiossa sain päänsärkyä dna-rna-ketjuista. Dna on liittymä ja sitä saattaa jäädä rikospaikalle. Myös pääsykoepaikalle, jos menen sinne. Ja rikospaikkahan se minulle olisi. Nimittäin. Mielikuvitus lähti laukkaamaan. Kuinka voisi aiheuttaa mahdollisimman paljon hämminkiä monisatapäisen kokeen keskellä.

Pohdin mielessäni, että mitä jos menisin sinne paikalle pääsykokeeseen. Ensin hengästyneenä viime minuutilla paikalle, keskelle auditoriota, jossa koe olisi. Niistäisin kovaan ääneen heti alkuun. Ehkä pääsykoepaperiin, jos ei ole lähettyvillä muita papereita, nessuja ei välttämättä muistaisi varata mukaan. Yskisin keuhkot ja kurkun selviksi, jotta olisi valmis koitokseen. Totta kai minulla olisi eväät mukana kokeessa. Ylioppilaskokeissa se oli parasta, että oli eväitä, joita sai mussuttaa koetta tehdessä. No mitä ottaisin tärkeään koitokseen mukaan? Sanosinko että kettukarkkeja, koska karkkia pitää olla. Ja ne rapisevat. Mustikkakeittoa, koska se on terveellistä ja urheilijat juovat sitä. Sipsipussi, jota olisi jotain naposteltavaa. Voisi toisaalta tilata etukäteen pitsan ja ilmoittaa sitten rivin, jolla istuisin, jotta saisin sen oikealle paikalle. Kesken kokeen pizzalähetti pitsalaatikon kassa etsimässä oikeaa henkilöä satojen päiden joukosta. Lämmin ruoka olisi totta kai muistettava nauttia, peruskoulussa opetettiin. Voileipiä, jotain juotavaa. Kenties tölkki ES. Se napsahtaisi ja suhahtaisi sopivasti siinä kirjoituksen lomassa. Ja se guaraanan ja tauriinin tuoksu aiheuttaisi päänsärkyä. Muille.

Aamulla tottakai ennen kokeeseen lähtöä mahdollisimman monta suihkausta hajuvettä, jotta olisi hyvän tuoksuisena liikentessä. Ja mielellään sitrusmaista ja halpaa haisua. Sellainen leijaileva tuoksupilvi, joka aiheuttaisi voimakkuudellaan päänsärkyä. Tulee mieleen lukiosta eräs tyttö, joka haisi pistävästi halvalle hajuvedelle, jota_oli_aivan_liikaa. Parit päänsäryt sai kokea, kun äidinkielen tunnilla istui liian lähellä, eli parin penkkirivin välissä. Siitä sitten luokan sovinistipojat hieman valittelivat ääneen, että kaikki varmasti kuulivat. Eau de toilette, eli vessan raikastinta tai veesee-ankkaa vaan poskipieliin. Tai vaihtoehtoisesti Wunderbaum (eli hajukuusi) povitaskuun. Toimii. Huonosti.
Kuva kertoo että siinä on enemmän kuin tuhat tulppaania
Kokeeseen tietysti ihan viime tingassa ja kauhealla sähellyksellä. Muutaman hitaan minuutin ennen kokeen aloittamista pitäisi etsiä kaikki kynät repusta. Lyijytäytekyniä tai vanhoja terotettavia puulyijykyniä. Totta kai pitäisi kysyä pyyhekumia lainaan joltain viereen joutuneelta.  Heti  käpälä kohti taivasta, ja kysyisin että onko kellään terotinta tai moraa, jotta saisin kynät teräviksi. Sitten paprut eteen ja koe olisi melkein valmis alkamaan. Rakentelen kokeen aluksi linnakkeen eväistäni, ettei kukaan kurki vastauksiani. Pälyilisin joka suuntaan, kuin epäilisin jonkun yrittävän tappaa minut tai vievän minulta tikkarin lauantaipussista.

Kokeen aluksi jännitää niin paljon että olisi päästävä luonnollisille tarpeille. Eli käpälä kohti kattoa ja tiedustelua että onko mahdollisuutta päästä vessaan. Ja koska olen taktikoinut, olen valinnut kaikkein keskimmäisen paikan auditoriosta, joten kaikki joko oikealta tai vasemmalta joutuvat väistämään. Vaikka mitään hätää ei olisikaan. Vaihtoehtoisesti voisi kysyä onko mahdollisuus tupakoida. Vaikka en tupakoi, mutta pitää tarkistaa olisiko oikeus tupakoida. Lääkiksen pääsykokeen aikana.

Sitten olisi ehkä oikea hetki tarkistaa mitä kysymyksiä kokeessa kysytään. Äänekästä paperien selailua ja matalaa muminaa ja pieni tuskastunut äännähdys. Turhautuneena eväiden syömistä. Sipsipussi auki ja rapistelua. Muutama lastu pussin pohjalta kouraan ja rouskutusta. Tähän poranteräsipsit olisivat aika ideaaleja. Koska sipsit ovat suolaisia ja rasvaisia, pitäisi kädet taputtaa yhteen ettei sormiin jää suolaa. Ja ES pitäisi napsauttaa tähän mennessä auki. Tunti on pakko olla paikalla kokeessa. Ja siihen asti olisi jaksettava istua paikallaan ja tehdä koetta. Kettukarkeista kääreitä irti ja sitten suuhun. Normaalisti en maiskuttele, mutta kettukarkit ovat sen verran hyviä että vähän pitää mässyttää...
Narsisteja
Taas koepapereiden ääreen. Monivalinnassa lottoamista. Tää on mun juttu. Kuvittelen, että lappu on pitkäveto. Arsenal-West Ham, yksi. Fulham-Chelsea, kaksi, Aston Villa-West Bromwich, risti, Hull-Queens Park Rangers, yksi... Mietin että mitkä antaisivat parhaat kertoimet.... Oho, eksyi vähän mielikuvituksen puolelle. Nyt mustikkasoppaa. Olen varannut sopalle vanhan Tupperwaren astian, jossa on sellainen jännä kansi. Ähellän sen auki, ja meinaa päästä rumahko sana, kun soppa-astia luiskahtaa händyistä, suoraan auditorion lattialle, ja se valuu alaspäi kohti alaspäin viettävää auditoriota. Kerkesi jo tahrautua edessä istuvan ketturepulle ja kauppatieteilijän näköisen kaverin kiiltäville lascosteen kengille. Valvojat tulisivat siivoamaan sotkua, koska pääsykokeen tekijä ei sitä saa tehdä kesken kokeen. Kävi pikku vahinko.

Tässä vaiheessa vähän hävettäisi, joten yritän keskittyä kokeeseen. Mutta koska en ole lukenut, lottoan kaikkiiin lottotehtäviin kuin vain kerkeän. En tarkalleen edes tiedä, minkätyyppisiä pääsykokeet ovat olleet ennen. Niitä ei vissiin kerkeä kaikkia tekemään 5 tunnin aikana, jota koetta olisi aikaa tehdä. No, lohtusyön eväitä tästä hyvästä. Voileivät piilotan penkin alle, koska en jaksa syödä pullaleipiä, en varannut ainoaa oikeaa leipää eli ruiksleipää messiin. Olen ottanut varmuuden huvikseen kokeeseen Lidlin muovipussin, joka on salin reunalla. Pussissa on vanha kännykkä, jossa on prepaid-liittymä. Kaverini soittaa siihen kesken kokeen, että oleko muistanut mennä pääsykokeeseen. Jätin puhelimen äänelliselle, että jos tulisi hätä. En tietenkään tunnusta puhelimen kuuluvan minulle, kun puhelin soi ja koko muutamasatapäinen sali mulkoisi mölyävää muovipussia.
Seison järven rannalla ja katselen laineita(?).... Laulu valehtelee

Vihdoin alkaa tunti olla jo lopuillaan ja on minun vuoro poistua kokeesta. Yritän päästä pois jo muutamaa minuuttia ennen kokeen loppumista pois, mutta tietenkään minua ei päästettäisi. Lopulta pääsen, ja könyän murhaavien katseiden seuratessa minua ja voin kuulla muutaman tappouhkauksen mennessäni käytävää pitkin kokeilaiden ohi pois salista....

Phuhhuh... Kello on 0.33. 8 ja vajaa puoli tuntia kokeen alkuun. Minulla on alkanut jo kesäloma. Ei taida maksa vaivaa. Voin kertoa kaikille pääsykokeeseen osallistuville, että en tule pilaamaan teidän koettanne, se ei olisi reilua. Minulla on vain liian vilkas mielikuvitus, mitä kaikkea ei-sopivaa voisi kokeessa tehdä. Herätkää vain aikasin, minä vedän zetaa vielä tuona koleana aamuna, kun asteita on vain 6 astetta. Onnea vain kaikille pääsykokeisiin, minä en sinne lääkikseen pääse vaikka sinne hainkin, mutta lääkis ei vain oikesti ole minun juttuni.




Koska nyt on loma, ja työt alkavat vasta ensi maanataina, pitää kuunnella muutama kerta suvivirsi että tajuaa että nyt on kesä ja viikko kesälomaa ennen työputken alkua ja huomena jahka herään, niin käyn ostamassa kuningatar-pingviinituutin kaupasa, koska ala-asteella se oli aina sama jäätelö, jonka sai todistuksen yhteydessä. Ja haen käyn tulostamassa opintorekisterin koulun atk-luokasta, että on todistuksen saamisen makua vielä. Nyt kun kesä lähestyy ja koulu on paketissa, on taas aikaa kirjoitella mitä mieleen juolahtaa tänne, joten muutaman viikon passiivisen kirjoittelun jälkeen inspiraatiota havaittavissa.

Nauttikaa ihmiset alkukesästä, tämä on sitä parasta aikaa melkeinpä kesässä kun kesä on vielä edessä.

kesäfiiliksin,
-juska-
Tukka putkella (joka lyheni jo kesämittaan) kohti kesää ja kesä-Helsinkia!

tiistai 20. toukokuuta 2014

Kevätballadi

 Edellisestä kirjoituksesta on taasen vierähtänyt tovi jos toinenkin. Minulla on ollut kaikenlaista kiirettä ja menoa sekä meinikiä, joten aikaa ei ole yksinkertaisesti ollut. Tai oikeastaan on ollut välillä, ja olen avannut blogini. Mutta jos et ole kuullut aiemmin blank sheet-syndroomasta, niin nyt olet. Sillä tyhjä valkoinen tausta karkottaa ajatukset aika helposti. Täytyy äkkiä saada edes muutama rivi heti alkuun, jotta valkoinen tyhjä tausta ei karkoita mielestä kaikkea. Tunne on oikeastaan aika sama, kun edessä on tyhjä koepaperi ja siihen pitäisi saada vastattua mahdollisimman hyvin, mutta kun iskee tyhjä tunne ettei saa kirjoitetuksi mitään, vaikka yleensä se kestää vain sen hetken ennen kuin saa kirjoitettua paperille jotain.

 Kevät toi, kevät toi maalarin, hiirenkorvat ja auringon, ja nyt sen hellivän lämmön, jota olen kaiholla kaihonnut oikeastaan niin kauan kuin lähdin Italian lämmöstä kohti pohjoista elokuun lopussa. Sen jälkeen lämpö on oikeastaan ollut vain muisto vaan. Tai kyllä Saksassakin oli ihan lämmin vielä sillon elo-syyskuun vaihteessa, mutta sitä ihoa ja mieltä hellivää kolmenkymmenen asteen linnunmaitoista lämpöä... Ah, sitä jos jotakin olen kaivannut, ja siitä sai jo vähän maistella taas. Olen ollut nyt parina päivänä vaalitoimitsijana, joten se kevään paras hellepäivä meni sisällä kylmässä ilmastoidussa tilassa kituessa. Sisällä oli melkeinpä vilu, kun ulkona olisi ollut shortsikelit. Toisaalta fyrkka tekee tässä vaiheessa opiskelijanrentulla todella hyvää, joten ehkä sisällä kituminen oli sen arvoista, sillä tilipussi tykkää ja todennäköisesti vältin palamisen, koska en olisi kuitenkaan malttanut olla olematta ulkona. Ja hauskahan se on vanhojen patujen kanssa heittää väsynyttä jerryä kun porukka tulee äänestämään. Yhden velmun papan kanssa meinasi pokka pettää kun pilke silmäkulmassa jutteli siinä ja piti heittää takaisin pari punchlinea ja saimme molemmat nauraa sydämen pohjasta sillä äänestysreissulla, osui kieroutunut huumorintaju molemmilla yksiin. Pappa kysyi pilke silmäkulmassa että missä meillä on ne kaikki valmiiksi täytetyt vaaliliput ja vastasin että tällä kertaa Putin ei ole ehdolla. Siinä sitten hihittelimme toistemme sukkeluudelle. Ylipäätään äänestämässä kävi aika paljon hauskoja pappoja. Toivottavasti olen pappaikäisenä yksi vekkuli papparainen, sellanen maailman ryppyisin ja hopeatukkaisin mutta sellanen höpö ruttuvaari.
 Olen hommanut kesäpirssin kesäksi, joten olen aivan mielissäni siitä. Ikioma auto, tosin tutunoloinen sillä kotona on saman mallin auto. Joten auto on todella kotoisa, ja sitä vapauden tunnetta kun ei enää ole alla faijan auto. "Onks sulla faijas auto? Bhaam!" Tolla on faijan auto, tolla ei oo, tolla on faijan auto" Mieleen tulee erään kaverini naljailut faijan autolla ajamisesta. No nyt on oma. Ja se todella tuntuu nyt omalle koslalle. Ihan itse rälläköin siitä rumimmat ruosteet pois ja maalailin, nyt auto näyttää ainakin omaan silmään todella kivalle. Sellaselle että sillä kehtaa ajaa ja ottaa jopa kyytiläisiä, ja autoon pinttineen tupakan haisun olen saanut sisäpesulla ja wunderbaumilla jo lähes peitettyä ja autoon mennessä ei tarvitse laittaa enää pyykkipoikaa klyyvariin. Itse asiassa siellä alkaa olla aika mieto tuoksu, enää ei haise epämääräinen sikaflexin ja röfän katku, vaan vaikka itse sen sanonkin, suhteellisen kohtuullisen ok döfis. Tai tiedä sitten, paskalleko haisee, mien tiiä. Joka tapauksessa kun olen ajellut, jostain syystä en aja koskaan sitä lyhyintä ja fiksuinta reittiä, vaan koska on oma auto niin hauska se on vähän fiilistellä ja ajella vähä kiertoa ihan vaan fiiliksen vuoksi.
 Mutta kevään tullessa kaipaan veden äärelle. Täällä Tampereella ei ole merta, mutta rakastan järviä, jokia, merta ja koskia. Vesi. Elementti joka jaksaa kiehtoa aina vaan. Vihdoin vesi on vapaa jäästä ja sorsat ovat vallanneet rannat. En edes muistanutkaan kuinka lokit kirkuvatkaan. Olen tietämättäni kaivannut noiden viheliäisten lentävien rottien kirkumista. Sitä, kuinka tyynessä kevätyössä hiljaisuuden leikkaa lokin kirkaisu ja kaakatus. Mieleni palaa viime kevääseen, kaikkiin niihin keväisiin muistoihin, jotka ovat kuin hämärää jostain menneisyydestä. Aikaa, johon ei ole enää palaamista. Mieleeni tulee kaikki tempaukset, joita tuli tehtyä viime keväänä. Hassunhauskat kesänodotusjutut. Muunmuassa yksi kerta, kun valvoimme auringonnousuun ja menimme katsomaan auringonnousua kirkkopuistoon ja muistan aamuisen tuoksun. Sykän, kylmän ja pimeän (ja masentavan) talven jälkeen en muistanutkaan, kuinka kirkasta voikaan keväällä olla. Ja kuinka vihreys taas hiipii jostain esiin ja koivut puskevat taas lehteä. Kuinka kaunis on kevätyö, kun pohjoistaivas ei pimenekkään, vaan loistaa valoa jostakin. Kuinka kauniita ovatkaan auringonlaskut. Kun aurinko alkaa laskeutua kohti taivaanrantaa ja taivas alkaa saada koko ajan muuttuvia erilaisia lämpimiä värisävyjä ja pilvet kultaantuvat auringonvalossa. Valo. Sitä ja lämpöä olen kaihonnut yhdeksän kuukautta.
 Tunnen selittämätönät surumielisyyttä jo valmiiksi siitä, että kesä on lyhyt. Kuin henkäys vain ja se on taas poissa kadotakseen jonnekkin ja luonto kuolee taas pois. Haihtuvi nuoruus. Tiedän, että olen tässä iässä hyvissä voimissa ja ikä ei vielä paina. Mutta en ole enää sadan vuoden päästä katsomassa kuinka aurinko laskee Näsijärven taakse. Kahdenkymmenen vuoden päästä en enää ole fyysisesti samassa kunnossa kuin nyt. Onkohan minulla hiuksia vielä silloin päässä? Toisaalta en ole huomannut vielä hiusrintaman vetäytymistä kohti ohimoita vielä eikä hiuksissa ole hopeaa. Katselen Pyhäjärven aaltoja. Sieltä ne vyöryvät maihin kohti kallioita yksi toisensa jälkeen. Rytmissä. Yhä uudelleen ja uudelleen. Deja vu. Tässä aika lailla vuosi sitten istuin ja katselin samoja aaltoja samassa paikassa. Melankolisissa ajatuksissa.

Kuuntelin yhtä radio-ohjelmaa melankoliasta. Tätä tämä on, suomalaista kansanluonnetta. Luonto on kaunis ja kesä on kuin surviaissääsken elämä. Lyhyt ja täynnä elämää, mutta sitten tulee syksy ja talvi. Ja kesä on kuin kaukaine muisto vain. Kylmä, karu ja eloton. Surumielisyyttä, jolle ei ole selitystä. Se valtaa joskus mielen. Luonnossa. Metsässä. Veden äärellä. Mutta kuitenkin rakastan vettä. Sen äärellä on niin kaunista. Lempimusiikki ja veden äärellä oleminen. Siinä rauhoittuu kun ärsyttää, Tai kun tarvitsee vain rauhoittua. Tai olla yksin. Siinä tuulen puhallellessa hiuksia ja veden liplattaessa kohti rantaa. Mutta olen iloinen että kesä on vielä edessä. Vielä kokonaan kokematta. Ja vielä on kevät. Parasta aikaa kesän kanssa. Keväässä on odotuksen tuntua. Kesä on jo nurkan takana ja kevät antaa maistiaisia ja tuo taas mieleen mitä tämä vuodenaika taas onkaan.
 Ensimmäiset pääskyt. Jäätelö. Helle. Ukkonen. Uiminen. Kaikki kivat kesäasiat taas täällä. Hymyilyttää. Tyyni järvi, kun ilta alkaa olla pitkällä. Ilta pimenee ja valot sammuvat. Kuinka kaunis kaupunki taas onkaan valoissaan. Tästä kaikesta minä niin pidän. Kaupunki. Sen valot. Samalla kuitenkin järvet, Tammerkoski ja vihreys muistuttamassa luonnosta. Kumpa voisin tallettaa tätä kevättä ja kesää johonkin, varastoon talveksi ja syksyn tuiskuihin ja sateisiin. Neljä vuodenaikaa ovat rikkaus. Pah, sanon minä. Tai no, osaa arvostaa kevättä ja kesää. Tai on syssy ja talvi ihan jees, jos ne kestäis vähemmän aikaa. Ja ei olisi niin pimeää. Ja kylmää. Kaikki linnut ovat taas täällä. Kesäyöt. Taianomaiset yöt. Ah!
Tämä on tunteikas ja filosofinen (?) oodi keväälle ja kesälle. Niin lyhyelle. Lyhyt on Suomen suvi mutta nautin siitä niin paljon kuin vain kerkeän. Vaikka taitaa olla niin, että kaihoan muille maille täältä talvella, koska nuuskamuikkunenkin lähtee talveksi etelän maille, Ja linnut. Miksi jäisin ikävään, kun lintu siivin lähtee lentämään...? Kysyy eräs tuttu lastenlaulu ajalta jolloin kävin kansakoulua. Hyvä kyssäri. Jää vastausta vaille.

Kaiho. Kauhea sana.
-Juska-

lauantai 15. maaliskuuta 2014

En ole kertonut sinulle...



  • En ole kertonut sinulle kuinka kirkkaana tähdet loistavat öisen Pyhäjärven yllä, samalla kun voin nähdä alas Pyykkipuistosta alas Tahmelaan, jossa talot ja huvilat puutarhoineen nousevat kerroksittain kuin vanhanajan lelutalot. Voin nähdä kelmeässä kuunvalossa yli järvenselän, katseellani voin kiitää Pirkkalan vastarannalle, kiitäen rantaviivaa katseellani kohti Viikinsaarta ja Pitkäniemeä. Taivas on lähes pilvetön, vain taivaanrannassa voi nähdä pilvimassojen lepäävän kehystäen maisemaani. Puiston penkillä harjulla istuessani voin nähdä alas kuinka siellä jo nukutaan. 
 
  • En ole kertonut sinulle kuinka kauniina linnunrata kaikessa kirkkaudessa levittyy pään päälle, tuhansien ja taas tuhansien tähtien tuike saa tuntemaan pienuuteni maailmassa, kun makaan makuupussissani paljaan taivaan alla. Vaikka ilma on kylmä, minulla on kuitenkin makuupussissani lämmin. Allani on tukevana makuualustana kallio ja pehmeä varvikkoinen sammalpatja. Voin pimeässä nähdä jyrkkien vuorten hahmot joiden läsnäolo luo turvaa jylhyydellään. Ja yhtäkkiä alkaa luonnon ilotulitus kaikessa kauneudessaan, kun revontulten tanssi pohjoisella taivaalla alkaa. Voin nähdä vihertävät nauhat juoksevan ja väreilevän yhä voimakkaammin ja voimakkaammin kauniina ja lumoavana näkynä taivaalla. Ylhäältä kalliolta nään myös Jäämerelle, ja jossain kaukana majakka heijastaa himmeää valoa ja taianomainen revontulten tanssi valtaa koko taivaan taustanaan koko taivaankannen samalla tähtien temmeltäessä kirkkaampana taivaalla kuin olen ne elämäni aikana nähnyt. Kyllä voi luonto olla ihmeellisen mykistävä, ettei sitä oikein voi kun sanatonna ihailla ja hyväksyä paikkansa maailmassa, kun ymmärtää pienuutensa avaruudessa.
 
  • En ole kertonut sinulle, kuinka sanomattoman upeaa on nähdä poikki taivaan kiitävä tähdenlento, joka juostessaan halki taivaan valaisee silmän räpäykseksi koko taivaan.
  • En ole kertonut sinulle, kuinka kauniina aamuaurinko voi kurkistaa kesäisenä aamupäivänä, kun meri on hiljaa
  • En ole kertonut sinulle, kuinka kaunis voi hiljainen ja autio katu olla aamuyön pimeydessä.
  • En ole kertonut sinulle, kuinka kauniisti joku on maalannut kadun kaikki vaahterat vesiväreillään.
 
  • En ole kertonut sinulle, kuinka hellyttävän näköinen naapurin mummo voi olla tullessaan kaupasta.
  • En ole kertonut sinulle, kuinka voimallisesti voi putous jylistä alla, samalla kun itse laskeudun sähköjohdon varassa kalliota pitkin alas luottaen ohuen sähköjohdon kestävyyteen kohti maan kamaraa.
 
  • En ole kertonut sinulle, kuinka kauniina näyttäytyy kirkko puiden lomasta puutalojen keskeltä auringon helliessä säteillään keväisessä ilmassa.
  • En ole kertonut sinulle, kuinka paljon joutsenia voi kerääntyä joenrantaan.
  • En ole kertonut sinulle kuinka riemastuttavan vapauden tunteen kokee kun katselee junan ikkunasta pää ulkona tuulen humistessa korvissa, maisemien vaihtuessa ja rautateiden viedessä aina vain uuden mutkan taakse. Viljavien maissipeltojen, metsien, aina vain uusien kirkkojen ja jylhien vuorten vaihdellessa vuorotellen tervehtien olemassaolollaan minua.
  • En ole kertonut sinulle, kuinka tunnen ajan pysähtyvän kuunnellessani katusoittajan soittavan akustistisella kitaralla tuttuja melodioita, lämpimän kesätuulen huokaillessa lämpimiä tuulahduksia kasvoilleni, kylmien väreiden hiipiessä selkääni pitkin aina vain uudestaan ja uudestaan ja kuin kirsikkana kakun päälle voin nähdä illan hämärtyvän hiljalleen, peittäen kujat pehmeään sineen.
 
  • En ole kertonut sinulle, kuinka raskasta ja hikistä on kiivetä 139 metrin korkeaan kirkon torniin kierreportaita täysipainoinen rinkka selässä.
  • En ole kertonut sinulle, kuinka rentouttavaa on kuunnella LP-soittimen rahisevia ensisäveliä lempilätyltään.
  • En ole kertonut sinulle, kuinka riemullista on tehdä itse omin taidoin uusi ruokalaji.
  • En ole kertonut sinulle, kuinka hienoa on oppia uusi taito ja ylittää itsensä.
  • En ole kertonut sinulle, kuinka vaihtelevaa on kulkea eri reittiä takaisin.
 
  • En ole kertonut sinulle, kuinka paljon rakastan hyviä tarinoita.
  • En ole kertonut sinulle kuinka kauniina vehnäiset pellot kukkivat keskellä kesäistä keskiyötä. En myöskään kertonut kuinka voin haistaa ilmassa leijuvan raikkaan kesätuoksun. Ilma on raikas ja jostain hiipii peltomaiseman päälle hiljalleen sumuverhoa. Jossain kaukana kukkuu vaimeasti käki.
  • En ole kertonut sinulle, kuinka voin tuntea tämän kaupungin kantavan muistoja. Muistoja meistä, rakkaista ihmisistä, joita olemme rakastaneet. Ihmisistä, jotka kulkevat muistoissaimme. Nämä kadut kaupungin, ovat tuttuja minulle jokainen. Niillä olen nauranut, itkenyt, tuntenut, kävellyt, surrut, haaveillut. Ja niistä jokainen kertoo minulle tarinaansa.
  • En ole kertonut sinulle, kuinka rauhallinen on puhtoinen lähiöni. Valojen jo sammuttua. Kuuluu vain ohi ajavan auton suhahdus ja on taas hiljaista. Vain minä. Ja joku muu tuolla vastapäisessä talossa. Me valvomme teidän untanne.
 
  • En ole kertonut sinulle, kuinka kauniina on valjennut tämä aamu. Askel, askel, askel. Juosten taittuu juoksijan tie käyden herättämässä aamu-unisen kaupungin.
  • En ole kertonut sinulle kuinka ärjyvät rannan tyrskyt, ja kuinka kantelo vienosti soi, kun ulvovat syksyn myrskyt, se kevättä rintahan toi... Tämä Oskar Merikannon mestariteos mielessä ja Hynniskän laulamana korvin kuulokkeiden kautta kuultuna luonto esitti performassiaan. Näsijärven hyllyvät vesimassat vyöryivät Lapiniemen rantakivikkoihin, välillä roiskaisten ilmaan mahtavan vesipatsaan vain räiskäistäkseen tyrskyn vasten kivistä rantaa. Tuuli ulvoi kuulokkeitani ja kasvojani vasten, ja tuulen ulina sekoittui lauluun. Taivas oli tumma, pilvet liikkuivat harsoina hyvin nopeasti yli ulapan kohti vastarannalla olevan kaupungin ylle ja siitä lipuen yli harjun. Näen Pispalan harjun, harju on täynnä kaupungin valoja, valon ja varjon leikkiä, ja syksyisen pimeyden vallitessa ympärillä, tunnen syysmyräkän voiman. Se tunkeutuu läpi, luihin ja ytimiin. Olen aivan jäässä, mutta olen silti vaikuttunut. Luonto puhuu ja ihminen hytisee. Se on syksy nyt. 
 
  • En ole kertonut sinulle, kuinka mahan pohjassa kouraisevan jännittävää on seurata myrskyn etenemistä ulapalla istuen itse kallion päällä katsoen kauas merelle. Voin nähdä taivaan salamoivan, kuulen jostain kaukaa ukkosen jyrinän ja näen horisontin välähtelevän. Välillä puoli taivasta on kirkkaana salaman valaistessa elokuista Helsingin yötä. Voin vain odotella, kun myrsky vyöryy rintamana mereltä päin pikkuhiljaa kohti rantaa, hivuttautuen pikkuhiljaa kunnes aloittaa massiivisen hyökkäyksen syöksymällä päin ja kastellen samalla kaiken.
  • En ole kertonut sinulle, kuinka vapaana kuin albatrossi voi mielikuvitus lentää.
  • En ole kertonut sinulle, kuinka mahtavaa on olla matkalla, kun ei voi olla aivan varma minkälainen maisema avautuu seuraavan mutkan takaa.

Proosaillen,
-Juska-