Näytetään tekstit, joissa on tunniste kiire. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kiire. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Matka ainakin sinne

Viime kesäisen interrail-reissun ja syksyn ruska-Norja-reissun jälkeen jäi reissukipinä vahvasti päälle. Olen tsiigaillut vähän väliä lentojen hintoja eri paikkoihin ja haaveillut. Karu totuus on usein iskenyt päin naamaa karulla kouralla ja reissukuumeeseen akuutti ja valitettavasti sangen toimiva keino on mennä sohvalle makaamaan ja laittaa tyhjä lompakko naamalle, siihen silmien suojaksi. Meinasin lähteä aika extempore Teneriffalle jo muutama viikko sitten, mutta uusintatentti osui juuri hankalaan aikaan, joten se reissu ratkesi sitten siihen. Mutta muutamista opiskelijabudjettivaihtoehdoista haaveilin enemmän, paikkoja joissa en ole vielä käynyt. Barcelona, Lontoo, Pariisi, Praha, Amsterdam... Praha jäi reilistä välistä ja sitä on kehuttu todella kauniiksi kaupungiksi. Joten aloin puhumaan, ideoimaan ja haaveilemaan Prahaan lähdöstä parin hepun kanssa. Idea sai siivet alleen ja sitten aloimmekin jo miettiä millä porukalla ja mihinkä aikaan sinne Prahaan lähdettäisiin. Ja kun saatiin konsensus aikaan, ei muuta kuin pikapikaa varaamaan lennot kohti Prahaa. Reissuun ei olekkaan enää kovin kauaa aikaa.

Niin. Lähtöhetki tulee eteen aika nopeasti. Ja joskus pitäisi pakata. Tästä se tarina oikeastaan vasta alkaakin. Pakkaamista ei oikein voi tehdä liian aikaisin, vaan tapani mukaan se meni aika viime tinkaan. Lähtö bussiasemalta olisi 15.30 Tampereelta, joten pakkaaminen on hyvä aloittaa yötä vasten edellisenä myöhäisiltana. Sopivat kuteet vaan laukkuun, hygieniavermeet, dödö, haisuvettä, hampitahnaa, hammasharja, mitäpä näitä nyt on. Ja niin, tosiaan. Passi. Mihinköhän mä sen jätin reilausreissun jälkeen? Oon rinkan tyhjentänyt ja palauttanut omistajalleen, ja kaikki romut muistaakseni olen Tammerforsiin raahannut, joten kämpältä se pitäisi loppua. Ja jos oikein muistan niin hommasin se joskus yy, kaa, koo, neeljä, v... viis vuotta tulee kohta täytee... Mutta hetkonen, sehän oli kevättä, eli huhtikuussa menee vanhaksi...? Meneehän? Joo, menee sitten joo, vakuutin itselleni. Mutta missä se passi sitten on? No, ensimmäiseksi aloitan etsimään minkälainen mielikuva on että missä se voisi olla tai mihin kaikkein todennäköisimmin oon sen laittanut. Noo, ei oo tuossa, ei oo missään välissä, eipä löydy tästäkään. Seuraava laatikko, noo täällä se nyt ei ainakaan ole. Nostan painavia ikean laatikoita pois hyllystä ja käyn ne yksitellen läpi. Ei täälläkään. Saati tässä.
Tämä on hukassa...

Noo, ei syytä huoleen, löytyy kyllä. Vähän hermostuttaa että saisi löytyä jo, ettei naapurit häiriinny yöllä mekastamisesta. Tässä välissä käyn katsomassa sinivuokkojen nettisivuilta passien toimitusaikoja, että jos se pikapassi pahimmassa hädässää... Pikapassi, toimitusaika 2-3 päivää, mutta lähtö on huomenna! Onks Tshekki edes varmasti EU-maa ja kuuluuko se Schengen-alueeseen? Wikipediaan luottaen tarkastin. On kyllä. En tiedä uskaltaako sitä ilman passia lähteä, vaikka vapaan liikkuvuuden alueella liikutaankin. Noo, etsintä jatkuu. Aloin käydä järjestelmällisesti läpi toista tavarakaappia, jossa on tavaraa, joita en ihan joka päivä tai viikko tarvitse. Kortteja, tavaraa, kaikenlaista tavaraa löyty,mitä en muistanut edes omistavani. Kaappi on pikapuoleen tarkastettu, joten takaisin omaan huoneeseeni käymään läpi. Käyn uudelleen läpi joka nurkan, kaapin takaa, repun, laukut... Nyt alkaa jo hikikarpalot liukua naamalle ja pulssi alkaa nousta kohti urheilulukemia. Heitän tavaraa joka puolelle, missä se voi olla, sellanen pikku vihkonen...?

Huoneeni alkaa muistuttaa siltä, että KRP olisi ratsannut huoneeni. Sitten menin työpöydälleni... Ei se voi olla taulun takana, ei kirjojen välissä, ei niin sitten missään. Ikean kynäteline, no ei tuonne kynien sekaan voi jäädä mitään, mutta ehkä siellä on jotain mitä tarvitsen matkalla... Sakset ja puukko? Jäisi kivasti turvatarkastukseen lentoasemalla. Kyniä, viivotin, huilu, passi ja lyijytäytekynän lyijyä... Ei näitä tarvi mitää... Täh, täällä on passi! Siellä se on! Melkein muistautan pusun passille! Ei oo todellista. Olen onnellinen ja aivan rieumuissani, vaikka olen hiestä märkä ja huoneeni on kuin hävityksen kauhistus. Phuh. Nyt huolellisesti se mukaan että tulee varmasti otettua se messiin.
Käsimatkatavarat?

Hetken puhalleltuani ja sykkeen tasauduttua tulee taas mieleen passin voimassaoloaika... Tosissaan, joo. Vihko auki. Voimassaoloaika näyttää bäst före-päiväyksenä 26.2.2014... Tässä kuussa. Oho. Aika tiukille menee tämä reissu, hyvin alkaa ainakin. No, nyt olemme jo jättäneet porukassa Tampesterin taaksemme, mutta nyt täällä bussissa istuessani epäilys kalvaa mieltäni, että onko se passi varmasti nyt mukana, kun vaihdoin viime tipassa laukkua ja en hajamielisyyttäni ottanut sitä samoin tein taskuun. Siellä se on nyt bussin matkustajatilassa. Tai jos ei oo, niin... (hiki nousee pintaan...)

Siellä se passi sitten loppupelissä oli. Lentoasemalla meillä oli aika lailla 2 tuntia aikaa palloilla ennen lentoa. Vähän jännitti, että tarkastetaanko laukkujen painoa, kun oma laukku menee aivan rajoilla kun meillä on vain käsimatkatavarat, ei oikein innosta heittää menemäänkään lempparifarkkuja tai paitaa. Mutta läpi meni että lävähti turvatarkastus, tosin minulla ei ollut pommeja tai nyrkkirautaa mukana, joten aika vaaraton kaveri tässä pääsi lävitse. Tosin jos ne haluaa varmistaa, että lento on varmasti turvallinen niin käsiraudat ja suukrapula olisivat paikallaan... Ei vaan, kiltti kuin traktorihan minä nyt olen, hyvänen aika.
Ready to go! Lähtöpaino reissulle 320kg

Turvatarkastusten jälkeen oli aika shoppailla tax-free-myymälöissä. Hajuvesiä ja kuteita katseltiin, karkkia sun muuta sälää oli joka paikassa. Jätimme matkatavarat lähtöportin luo Pedron ja Lambertin huostaan ja menimme loppujengi shoppailemaan. Karkkia vähän matkalle ja muuten vaan kiertelyä kaupoilla. Bongasin urheiluselostaja Niki Juuselan Stockmannilla, Sotshiinko sitten menossa? Yhtäkkiä siinä vieressä kuului niin tuttu ääni, että en voinut olla hoksaamatta. En kehdannut mennä kamukuvaan, kun Juusela oli koko ajan puhelimessa... Voi harmi.
Mauskin käsimatkatavarat

Tässä on ihan liikaa aikaa. Lento lähtee reilun puolen tunnin päästä. No, tässä on ihan hyvästi aikaa. Vielä vessaan ja ostamaan jotain juotavaa tax-freestä, ennen käppäilyä portille. Olin juuri käynyt herrain huoneessa (aka helpotushostelli), kun ämyreistä kuului "this is a final call to flight number nönnönnöö to Prague, port is closing! Ei %&/&@! Ja kamut on vielä vessoissa! Kaksi ovea lävähti miltein samaan aikaan sepposen selälleen, ja sieltä ryntäsikin kaksi matkalaista. Sitten aivan hervotonta munaravia kohti porttia, johon on vielä aika reilusti aikaa. Otin kunnon spurtin ja juoksin siitä ihmisten edestä läpi puoli terminaalia kiitolaukkaa kohti portti numeroa 17 (ja 3/4)... Samaan aikaan puhelimeni soi (jota tosin en edes huomannut), kun näin tavaroiden vartijoiden kuikuilevan portin luona meidän peräämme. Onneksi portille oli vielä muutaman henkilön jono, joten ensimmäisenä portilla olisin vielä kerennyt viivytellä ennen portin sulkeutumista, mutta ehdimme kuitenkin viimeisten joukossa koneeseen. Tiukille meni. Sitten sitä saikin kuivatella hikeä ja laskea sykettä lennon nousun ajan.
to Praze!!

Ja jotta matkamme jatkuisi yhtä eeppisenä, kuin se oli alkanut, lentokoneemme laskeutui aivan tajuttoman lujan tuntuisesti kiitoradalle. Koneen koskettaessa kiitorataa tuntui kun kone olisi ponnahtanut aavistuksen vielä ylöspäin ja kone kiisi kovaa eteenpäin. Vieressä istuva kokeneempi matkaaja sanoi, ettei mikään hänen aiempi lentonsa ole laskeutunut näin kovaa. Molemmat istuimme rystyset valkoisina ja kieltämättä jännitti. Ajattelin vähän keventää tunnelmaa ja sanoin että odotan sitä äkkirysäystä. Kenties vähän tilannetajun puutetta :D Kieltämättä aika hirveä ajatus rysähtää todella kovasta vauhdista äkkiseltään. Koneen kapteeni oli varmasti laskeutumisesta hieman hämillään ja toivotti matkustajat tervetulleeksi Helsinkiin, ennen kuin korjasi matkustajien naurunremakan jälkeen matkustajien dervedulleeksi Prah'aan. Norviizian has länded in the Tzekh ribaplik. (jatkunee seuraavassa numerossa...)
Kaikesta huolimatta perillä.

Prazessa seikkaillen,
-Juska-

tiistai 7. tammikuuta 2014

Naamapalmu

Pitkä loma on nyt lusittu, en edes muista milloin on viimeksi ollut näin pitkä loma, ei ihan pieneen hetkeen ole tullut oikein kunnolla lomailtua. Täytyy sanoa, että teki gutaa vaikka alkoi jo hieman kypsyttää ja aloin jo kaipailemaan normaaliin arkeen. Rytmi on mennyt niin vapaaksi jazziksi, että normaalin arkikompin hakeminen vie varmaankin hetkensä. Yritin jo kääntää sisäistä kelloa oikeeseen aikaan tässä viimeisten lomapäivien aikana, mutta vaikutus olikin oikeastaan päinvastainen. Liian pirteänä on turhauttavaa laskea lamborghineja. Siitä syystä sellasilla pirteillä reiluilla neljän tunnin yöunilla on mukava aloittaa uutta arkiviikkoa.
Käytiin loman päätteeksi Juice Leskisen haudalla. Hienon paasin on saanut Kalevankankaalle.

Torkuttaminen on aamutorkkujille niin sietämättömän nautinnollista, että kukonlaukua saikin kuunnella parinkymmenen minuutin ajan useamman kerran ennen kuin sitä aamufacebookin jälkeen jaksoi nousta. Koska olin dorkana ottanut lääkäriajan 8.40, oli aika kiire sitten sännätä kohti YTHS:sää lääkärille. En muistanut väsymykseltä kysyä että mikä rohto auttaa aamupöhnään. Tulikin lämpimän aamusuihkun jälkeen hirveä kiire kun menee oma aikansa hiippailla tuo reilu kilometri, joten pikasafka naamariin, ratkaisuna suoraan purkista piimää ja suuhun mitä ensimmäiseksi käteen sai. Sitten ravia ja kävelyä koululle, puoskarin pakeille, täsmälleen oikealla kellonlyömällä.

Seuraava haaste olikin aamun luennolle löytäminen. Aivan outo luokka, Auttila 124? Mä oon ihan nevahööd siitä. Sitten vaan viereiseen rakennuksen vaksin kopille ja kysyin että missä päin kampusta tämä sijaitsee? Ja vastaukseksi tulikin aika pitkä ja yllättävä ohjeistus, se on vastapäätä ortodoksikirkkoa jossain Sorinkadun ja jonkun kadun jossain ja siitä pääsee jostain sisään, ei siitä vaan siitä ovesta... Siis tähh? Öö selvä. Vaikka puolet meni ohi ja ei kovinkaan selkeää kuvaa missä se koko paikka on mutta sinne päin sitten. Paikka ei siis edes ole yliopiston alueella, joten sitten ei muuta kuin navigoimaan sinne suuntaan. En kehdannut kysyä uudestaan että täh, missä hevossa se paikka on, ei oikein aivotoiminta ole terävimmillään näin aamusta, varsinkin kun aamukahvia ei tullut juotua ollenkaan. Sitten palloilemaan ortodoksikirkon läheisyyteen, pyörimään kuin japailaisturisti Helsingissä. Löysinkin oven kadun toiselta puolelta, jossa luki Tampereen Yliopisto, jonkun laitoksen joku terveystieteiden yksikkö, mutta jossain lapussa luki että käynti määränpäähäni on toisen kadun ovesta. Uffet ja sitten sinne siis. No, nyt oikea ovi ja huhhuh, nyt oli idioottivarmat opasteet perille, joten löysin itseni luentosalin perimmäisestä nurkasta, perimmäisestä penkistä.

Luentosali oli täynnä naisia, kunnes sitten pari minuuttia ennen tunnin alkua sisään tuli kolme miestä minun lisäkseni. Vanhoja jarruja ja yksi vähän nuorempi, mutta habituksesta päätellen sen 10 vuotta minua vanhempi. Lievän alivoiman tuntua, jos pitäisi pelata jääkiekkoa näillä jaoilla niin turpaa tulisi. Luennon aiheena lapset ja lastensuojelu. Ihan mielenkiintoinen luento, ei siinä mitään.
Koikkarin pizzeriasta saa isoja pizzoja. Halkaisija 70cm.

Mutta sitten. Minulla piti olla Ylioppilaskunnan edustajiston kokous samaan aikaan kuin luennon virallinen lopetusaika, joten jotta kerkeisin käydä syömässä ennen kokousta, piti sitten rymistellä luentosalin perältä kaikkien silmien seuratessa pois luennolta. Mutta mentävä on. Takaisin pääkampukselle räntäsateessa ja vakioruokalaan. Kalapuikkoja ja pottusoossia lautanen täyteen, sopivasti osui seuraa syöminkeihin. Mutta sitten taas huomasin että kello käy, joten mieleen muistui inttiajoilta tuttu lause "Ruokailu ei ole nautinto, se on suoritus!". Hihat heilumaan ja lusikka-haarukka-työskentelyä ja sapuska naamariin. Ja äkkiä taas eteenpäin, kello alkoi jo olla pykälässä kun menin ylioppilaskunnan talolle, mutta minulla ei ole tarkkaa tietoa edes missä kokouspaikka sijaitsee. Porhalsin toiseen kerrokseen, en sinne Tampereen Islamilaisen yhdyskunnan tiloihin vaan Ylioppilaskunnan tiloihin. Jaa, missäköhän se voisi olla...? Täällä on miljoona ovea ja pari-kolme käytävää, tossa on yks työntekijä mutta se juttelee jonkun vaihto-oppilaan kanssa vieraita kieliä ja tuolla toimistossa joku työntekijä puhuu puhelimessa. Epätoivo alkaa jo hiipimään pintaan, oon jo myöhässä.. Onneksi puhelu toimistossa loppuu, ja tulen ovelle.

-Missä täällä on edustajiston kokous?
-Edustajiston? Toimiston täti katsoo sellaisella ankward-ilmeellä.
-Niin. Täällä pitäisi olla edustajiston kokous. Sen pitäis olla täällä?
-En tiedä mistään edustajiston kokouksesta, mutta Tamy:n hallituksella on täällä tänään järjestäytymiskokous.
-Ööh, tuota, häh, pitäis olla, täällä, mutta voin tarkistaa...
-Ok, selvä.

Siinä sitten kaivan läppärin laukusta, ja koetan saada jo hiki otsalla sähköpostia auki. Mutta täällä ei tietenkään ole avointa yliopiston wlania. Kaikki internet-yhteydet vaativat salasanat. Ja kännykästä pitää justiin tänään vaihtua liittymä, joten vanhan liittymän toiminta katkesi aiemmin luennon aikana. Uusi liittymä ei ole vielä tullut postissa. Joten en voi tarkistaa edes kännykällä. Sissos sentään mikä tilanne!
Perästä täti huikkaa että selvisikö. No mitä lottoat. Ei selvinnyt. Vastaan jotain ystävällistä. Ei auta muuta kun vaihtaa naapurirakennukseen jossa on ainakin koulun wlanin kantamassa. Ja kun sähköposti on vihdoin auki, kello on jo kymmenen yli. Otsikko on oikein, kokous. Mutta sitten luen tarkkaan. Hallituksen järjestäytymiskokous, viesti on vain tiedote edustajistolle. Päässä pyöri, hävetti ja turhautti. Teki mieli kaivaa läppärillä kuoppaa häpeästä ja en kehdannut enää mennä selittelemään toimistolle asiaani. Selkä jo aivan hiessä ja kauhea stressi päällä, mutta kokousta ei sitten ollutkaan.

Tämä kuva jotenkin tiivistää tämän alkupäivän. Joskus meillä tehtaalla käy näin.
Kylläpä oli taas eeppinen aamu. Sen verran alkoi ottaa kupolista, että suuntasin kämpälle ottamaan päikkärit. Mutta en kaikesta huolimatta itke itseäni uneen.

-Juska-

P.s. Siellä lämpimissä maissa olevat lukijani, on sitä lämmintä täällä Tampereellakin: Tampereella lämpimämpää kuin Floridassa!