Näytetään tekstit, joissa on tunniste tax-free. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tax-free. Näytä kaikki tekstit

tiistai 8. huhtikuuta 2014

Tallin alla

Kylläpä minä taas niin mieleni pahoitin, kun en ole ehtinyt tänne kirjoitella viime aikoina. Viime tekstin jälkeen oli hetken aikaa inspiraatio todella kateissa ja elämäni oli täynnä koulua ja muuta häsläystä, mutta viimeinen viikko on ollut täynnä touhua ja tohinaa, joten niistä voisi kirjoitella mitä niistä on jäänyt sanottavaa. Olin Tampereella noin 2kk putkeen ilman että oikeastaan kävin missään kauempana, joten alkoi olla sellainen fiilis että tahdon pois täältä, en jaksa koko mestaa! Eli maisemanvaihdos hetkeksi aikaa tekisi gutaa. Ainejärjestömme järjesti excursion Helsinkiin ja Tallinnaan, joten siinä olikin hetkeksi hätäratkaisu että pääsisi hetkeksi kauas pois täältä Suomen Nashvillesta.
Alatalon Mikko käveli portaita alas kun suhautettiin dösällä ohi
 Kävimme tutustumassa Kuntaliittoon ja johonkin ammattiliittoon tuolla pääkaupungissa, oli ihan medium setti oin niinkuin ammattillisesti mutta kuulostaa suhteellisen kuivalle paikalle, mutta safkat oli vimosen päälle molemmissa paikoissa. Alkoi jo maha pömpöttää pikkuhiljaa kun Helsingissä kävimme kolmessa paikassa ja kaikissa oli ruokaa... Joten ei muuta kuin sumppia ja täytettyä sämpylää naamariin samalla kun kuuntelee puhuvia päitä. Ei tuosta sen enempää, koska aihe on maallikolle niin tylsä, ettei se ketään kiinnosta.
Kaljat kaatui jo heti terminaalissa kun sitä ööliä rahdataan lahden toiselta puolelta
Ihan prenium sapuskat


Laru. Mun tuleva asuinalue joku päivä? My ship is goin' to sea

Ihmisistä tulee susia kun ne pääsee tax-freehen. 
 Laivat on aika metkoja paikkoja, vaikka en juuri välitä niistä ihan hirveästi. Mutta jos jaksaa tarkkailla asioita, niin voi naureskella niiden hullunkurisuudelle. Ihmiset menevät KAIKKI ensimmäiseksi tax-free-ostoksille, samaan aikaan, heti kun ne aukeavat. Se tavara ei taatusti lopu heti, mutta sitä ihmismassa vyöryy heti kun tax-free aukeaa. Meininki on pahempaa kuin Stockan hulluilla päivillä. Ei siinä, osa käyttyätyy ihan siivosti ja fiksusti, mutta kun tuulipukukansa pääsee hamstramaan viinaa, niin silloin saa olla juntti ja käyttää kyynärpäitä jotta pääsee muita ennen. Koskenkorvaa ja vodkaa, kaljapäkkejä ja väkeviä rohmutaan muiden edestä ja ryysätään ihmisten välistä, mistä ei mahdu. Ja kun jonot ovat todella pitkiä, ottaa osa oikeudekseen etuilla röyhkeästi ryysäämällä jengin. Meinasin ärähtää yhdelle hepulle, joka vain meni tyypillisesti ohi jonon, joka haarautui kahdelle kassalle, mutta toisaalta minulla ei ollut mihinkään kiire, joten ehkä tuon viisikymppisen yrmyläiskaljun päivä jatkui hyvin niiden viinasten kanssa.

Laivalla saa myös tulla hissiin kaikkien kantamusten kanssa, vaikka sinne ei todellakaan mahdu ketään. Se on toisaalta ihan hyvää liikuntaa venyttää vinospagaattiin, että Seppo 55v saa tulla rouvansa kanssa vielä hissiin yhdessä tusinan muun suomalaisen kanssa. En mie valita. Ja kun viinat on saatu ostettua niin äkkiä bingoon! Ja pelaamaan casinon pelejä. Olen ollut italialaisella "ruotsinlaivalla", Kroatiasta Italiaan, siellä oli kaikenlaisia matkustajia, mutta kukaan ei ollut kännissä eikä örissyt humalassa. Ja odotellessa maihinnousua kannella vieressämme oli nunna, jonka ympärillä oli ihmisiä rukoilemassa katolisia rukouksia. Meno luokkaa eri kuin Tallinnan risteilyllä.

Mutta sitten aamun sarastaessa pääsimme maihin Tallinnaan, aikaa oli tosin vain 4 tuntia, mutta kyllä siinäkin ajassa ehtii vaikka ja mitä, jos pysyy liikenteessä. Olen käynyt Tallinassa vain kerran, vaikka Tallinna on melkein naapurissa. Sitä paitsi koko excursiomatka maksoi vähemmän kuin täysihintainen junalippu Valtion kiskoja pitkin Tampereelta Helsinkiin yhteen suuntaan. En ollut viime kerralla edes käynyt vanhassa kaupungissa, joten suuntasin Anan kanssa sinne.

Taistelkaa näistä! 
Parasta laivoissa: Meri!
 Siks´ merta, merta ma ain´ rakastan, 
sen sielusta lohdun ma saan. 
Aallon loisketta kuulla ma ain´ halajan 
ja taas olen onnekas vaan. 
Meri äitini on, meri siskosein, 
meri morsian mulle on - kaikki. 
Valkopurteni, mun olet armahain, 
laaja eessäni sulla on reitti. 
(Valtasaari)


Käytiin ihan siistin näköisessä kahvilassa vanhassa kaupungissa juomassa lattea ja maistelemassa leipomuksia. Tämä kahvila pesee aika monta muuta kahvilaa siisteydellään ja tyylikkyydellään. Ostin jonkun marjapiiraan, oli todella herkullisen näkyinen ja makukin oli ihan ok, tosin paakkelsin pohja oli kuiva kuin matikan opettajan vitsit.
 Kahvilan ikkuassa oli jonkinlainen pyörivä maailmanpyörä, joka oli tehty lusikoista. Eri jännä.
 Pieni kiepautus Vanhassa kaupungissa ja suhteellisen pikainen silmäys tänne. Oikeastaan pitäisi vaikka kesällä tulla käymään uudestaan ja haaveissani on käydä vaikkapa viikonlopun verran Tallinnassa ja Pärnun hiekkarannoilla, siinä olisi reissuideaa, eikä maksaisi loppupelissä paljoa mitään.
 Kaikkein pahin erhe on erehtyä tulemaan Virukeskuksen naisten kenkäosastolle. Luulin että täällä on sisällissota. Ei vaan, siellä naiset kilpaili parhaista korkokengistä.
 Haluanko ostaa täältä mitään jos? Pensselisetä päässyt mainosmieheksi.
 Täältä Virosta saa näitä maailman mauttomimpia teepaitoja. Älkää ostako näitä, saan migreenin kun näitä näkee. Sellanen parit hihitykset kyllä saa noista hassunhauskoista teksteistä, mutta tyylittömyys, juntteus ja mauttomuus yhdistyy näissä aika onnistuneesti. Tai kukin tyylillään, mutta tyylistä - zero points.

Ja sitten päivälautalla takaisin länsisatamaan, kera muutaman pikkuiostoksen, tukkukoon lempparihajuvesiputelin kanssa ja parin kahvipaketin. Matka takaisin meni kuubalaisen cigarillon kanssa fiilistellessä ja höpötellessä yhden mukavan Orimattilalaisen tädin kanssa.
Kiasman aula on kaunis. Saa tehdä ishiharan testin heti alkuun.
 Ja muutaman tunnin laivamatkan jälkeen on maakravulla taas kiinteää maata jalkojen alla ja takaisin Helsingin vilinään. En jaksa mennä takaisin Tampereelle, vaan nyt on mainio tilaisuus lähteä kotona käymään sitten parin kuukauden takaisen Prahan reissun jälkeen, jotenka ajattelin suunnistaa kohti kotia. Mutta en julkisilla.

 Yritin ensimmäistä kertaa elämässäni liftata. En ole koskaan liftannut, joten vähän kieltämättä alkoi jännittää ja perhot liidellä vatsassa, mutta raapustin jonkinlaise kyltin määränpääksi ja käppäilin keskustan läpi Oopperatalon kohdille, siitä lähtevät autot kohti Lahtea Helsingistä. Kantamukset maahan ja peukku pystyyn. Tämä on vähän jännää. Ensimmäinen erä autoja valoista, kukaan ei himmaa. Toinen, kolmas... Bussi meinaa pysähtyä kohdalleni kun luulee minun tulevan kyytiin. Lasken käden, en tule kyytiin, en halua Porvooseen.

10 ensimmäistä minuuttia ja kukaan ei ole huolinut minua.Otan mustan nahkatakin pois etten näyttäisi niin epäilyttävälle ja pakkaan takin reppuuni. Peukku taas kohti autoja. Autot suhaavat ohi, kukaan ei pysähdy. En nyt heti voi luovuttaa... 20 minuuttia kulunut ja kukaan ei ole hidastanut edes. Alkaa olla jo aika kylmä ilman takkia, kevät ei ole sittenkään vieläkään täällä. Jatkan sinnikkäästi yritystä.

Lopulta Siperia alkaa opettamaan liftauksen saloja. Helsinki ja Oopperatalon pysäkki näyttävät minulle kylmän puolensa, kukaan ei ota minua kyytiin. Joten nappaan rotsin niskaan ja kamat kantoon, sillä hytisen vilusta. Kai se on pakko tyytyä kohtaloonsa ja lähteä kävelemään kohti juna-asemaa. Katkeraa. Niin katkeraa. Mutta vielä joku päivä liftaan, mutta en Helsingissä.
 Piti ostaa huvikseen haalarimerkki haalareihin. Ajattelin hommata jokaisesta käymästäni maasta haalarimerkin, mutta en jostain syystä raaskinut ostaa turkkilaiselta torilta Berliinistä viime kesänä 10 haalarimerkkiä, mutta ehkä seuraavalla reissulla sitten. Mutta kun se karpaasi ei antanut tinkimisen varaa niin paloi käpy.
 Miksi ihmiset sinne Tallinnaan menevät? Kuva varmaan kertoo.
Tallinna on kaunis kaupunki. Siellä pitää käydä kylässä uudestaan ja pidemmäksi aikaa. Kiva paikka.

-Juska-

keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Matka ainakin sinne

Viime kesäisen interrail-reissun ja syksyn ruska-Norja-reissun jälkeen jäi reissukipinä vahvasti päälle. Olen tsiigaillut vähän väliä lentojen hintoja eri paikkoihin ja haaveillut. Karu totuus on usein iskenyt päin naamaa karulla kouralla ja reissukuumeeseen akuutti ja valitettavasti sangen toimiva keino on mennä sohvalle makaamaan ja laittaa tyhjä lompakko naamalle, siihen silmien suojaksi. Meinasin lähteä aika extempore Teneriffalle jo muutama viikko sitten, mutta uusintatentti osui juuri hankalaan aikaan, joten se reissu ratkesi sitten siihen. Mutta muutamista opiskelijabudjettivaihtoehdoista haaveilin enemmän, paikkoja joissa en ole vielä käynyt. Barcelona, Lontoo, Pariisi, Praha, Amsterdam... Praha jäi reilistä välistä ja sitä on kehuttu todella kauniiksi kaupungiksi. Joten aloin puhumaan, ideoimaan ja haaveilemaan Prahaan lähdöstä parin hepun kanssa. Idea sai siivet alleen ja sitten aloimmekin jo miettiä millä porukalla ja mihinkä aikaan sinne Prahaan lähdettäisiin. Ja kun saatiin konsensus aikaan, ei muuta kuin pikapikaa varaamaan lennot kohti Prahaa. Reissuun ei olekkaan enää kovin kauaa aikaa.

Niin. Lähtöhetki tulee eteen aika nopeasti. Ja joskus pitäisi pakata. Tästä se tarina oikeastaan vasta alkaakin. Pakkaamista ei oikein voi tehdä liian aikaisin, vaan tapani mukaan se meni aika viime tinkaan. Lähtö bussiasemalta olisi 15.30 Tampereelta, joten pakkaaminen on hyvä aloittaa yötä vasten edellisenä myöhäisiltana. Sopivat kuteet vaan laukkuun, hygieniavermeet, dödö, haisuvettä, hampitahnaa, hammasharja, mitäpä näitä nyt on. Ja niin, tosiaan. Passi. Mihinköhän mä sen jätin reilausreissun jälkeen? Oon rinkan tyhjentänyt ja palauttanut omistajalleen, ja kaikki romut muistaakseni olen Tammerforsiin raahannut, joten kämpältä se pitäisi loppua. Ja jos oikein muistan niin hommasin se joskus yy, kaa, koo, neeljä, v... viis vuotta tulee kohta täytee... Mutta hetkonen, sehän oli kevättä, eli huhtikuussa menee vanhaksi...? Meneehän? Joo, menee sitten joo, vakuutin itselleni. Mutta missä se passi sitten on? No, ensimmäiseksi aloitan etsimään minkälainen mielikuva on että missä se voisi olla tai mihin kaikkein todennäköisimmin oon sen laittanut. Noo, ei oo tuossa, ei oo missään välissä, eipä löydy tästäkään. Seuraava laatikko, noo täällä se nyt ei ainakaan ole. Nostan painavia ikean laatikoita pois hyllystä ja käyn ne yksitellen läpi. Ei täälläkään. Saati tässä.
Tämä on hukassa...

Noo, ei syytä huoleen, löytyy kyllä. Vähän hermostuttaa että saisi löytyä jo, ettei naapurit häiriinny yöllä mekastamisesta. Tässä välissä käyn katsomassa sinivuokkojen nettisivuilta passien toimitusaikoja, että jos se pikapassi pahimmassa hädässää... Pikapassi, toimitusaika 2-3 päivää, mutta lähtö on huomenna! Onks Tshekki edes varmasti EU-maa ja kuuluuko se Schengen-alueeseen? Wikipediaan luottaen tarkastin. On kyllä. En tiedä uskaltaako sitä ilman passia lähteä, vaikka vapaan liikkuvuuden alueella liikutaankin. Noo, etsintä jatkuu. Aloin käydä järjestelmällisesti läpi toista tavarakaappia, jossa on tavaraa, joita en ihan joka päivä tai viikko tarvitse. Kortteja, tavaraa, kaikenlaista tavaraa löyty,mitä en muistanut edes omistavani. Kaappi on pikapuoleen tarkastettu, joten takaisin omaan huoneeseeni käymään läpi. Käyn uudelleen läpi joka nurkan, kaapin takaa, repun, laukut... Nyt alkaa jo hikikarpalot liukua naamalle ja pulssi alkaa nousta kohti urheilulukemia. Heitän tavaraa joka puolelle, missä se voi olla, sellanen pikku vihkonen...?

Huoneeni alkaa muistuttaa siltä, että KRP olisi ratsannut huoneeni. Sitten menin työpöydälleni... Ei se voi olla taulun takana, ei kirjojen välissä, ei niin sitten missään. Ikean kynäteline, no ei tuonne kynien sekaan voi jäädä mitään, mutta ehkä siellä on jotain mitä tarvitsen matkalla... Sakset ja puukko? Jäisi kivasti turvatarkastukseen lentoasemalla. Kyniä, viivotin, huilu, passi ja lyijytäytekynän lyijyä... Ei näitä tarvi mitää... Täh, täällä on passi! Siellä se on! Melkein muistautan pusun passille! Ei oo todellista. Olen onnellinen ja aivan rieumuissani, vaikka olen hiestä märkä ja huoneeni on kuin hävityksen kauhistus. Phuh. Nyt huolellisesti se mukaan että tulee varmasti otettua se messiin.
Käsimatkatavarat?

Hetken puhalleltuani ja sykkeen tasauduttua tulee taas mieleen passin voimassaoloaika... Tosissaan, joo. Vihko auki. Voimassaoloaika näyttää bäst före-päiväyksenä 26.2.2014... Tässä kuussa. Oho. Aika tiukille menee tämä reissu, hyvin alkaa ainakin. No, nyt olemme jo jättäneet porukassa Tampesterin taaksemme, mutta nyt täällä bussissa istuessani epäilys kalvaa mieltäni, että onko se passi varmasti nyt mukana, kun vaihdoin viime tipassa laukkua ja en hajamielisyyttäni ottanut sitä samoin tein taskuun. Siellä se on nyt bussin matkustajatilassa. Tai jos ei oo, niin... (hiki nousee pintaan...)

Siellä se passi sitten loppupelissä oli. Lentoasemalla meillä oli aika lailla 2 tuntia aikaa palloilla ennen lentoa. Vähän jännitti, että tarkastetaanko laukkujen painoa, kun oma laukku menee aivan rajoilla kun meillä on vain käsimatkatavarat, ei oikein innosta heittää menemäänkään lempparifarkkuja tai paitaa. Mutta läpi meni että lävähti turvatarkastus, tosin minulla ei ollut pommeja tai nyrkkirautaa mukana, joten aika vaaraton kaveri tässä pääsi lävitse. Tosin jos ne haluaa varmistaa, että lento on varmasti turvallinen niin käsiraudat ja suukrapula olisivat paikallaan... Ei vaan, kiltti kuin traktorihan minä nyt olen, hyvänen aika.
Ready to go! Lähtöpaino reissulle 320kg

Turvatarkastusten jälkeen oli aika shoppailla tax-free-myymälöissä. Hajuvesiä ja kuteita katseltiin, karkkia sun muuta sälää oli joka paikassa. Jätimme matkatavarat lähtöportin luo Pedron ja Lambertin huostaan ja menimme loppujengi shoppailemaan. Karkkia vähän matkalle ja muuten vaan kiertelyä kaupoilla. Bongasin urheiluselostaja Niki Juuselan Stockmannilla, Sotshiinko sitten menossa? Yhtäkkiä siinä vieressä kuului niin tuttu ääni, että en voinut olla hoksaamatta. En kehdannut mennä kamukuvaan, kun Juusela oli koko ajan puhelimessa... Voi harmi.
Mauskin käsimatkatavarat

Tässä on ihan liikaa aikaa. Lento lähtee reilun puolen tunnin päästä. No, tässä on ihan hyvästi aikaa. Vielä vessaan ja ostamaan jotain juotavaa tax-freestä, ennen käppäilyä portille. Olin juuri käynyt herrain huoneessa (aka helpotushostelli), kun ämyreistä kuului "this is a final call to flight number nönnönnöö to Prague, port is closing! Ei %&/&@! Ja kamut on vielä vessoissa! Kaksi ovea lävähti miltein samaan aikaan sepposen selälleen, ja sieltä ryntäsikin kaksi matkalaista. Sitten aivan hervotonta munaravia kohti porttia, johon on vielä aika reilusti aikaa. Otin kunnon spurtin ja juoksin siitä ihmisten edestä läpi puoli terminaalia kiitolaukkaa kohti portti numeroa 17 (ja 3/4)... Samaan aikaan puhelimeni soi (jota tosin en edes huomannut), kun näin tavaroiden vartijoiden kuikuilevan portin luona meidän peräämme. Onneksi portille oli vielä muutaman henkilön jono, joten ensimmäisenä portilla olisin vielä kerennyt viivytellä ennen portin sulkeutumista, mutta ehdimme kuitenkin viimeisten joukossa koneeseen. Tiukille meni. Sitten sitä saikin kuivatella hikeä ja laskea sykettä lennon nousun ajan.
to Praze!!

Ja jotta matkamme jatkuisi yhtä eeppisenä, kuin se oli alkanut, lentokoneemme laskeutui aivan tajuttoman lujan tuntuisesti kiitoradalle. Koneen koskettaessa kiitorataa tuntui kun kone olisi ponnahtanut aavistuksen vielä ylöspäin ja kone kiisi kovaa eteenpäin. Vieressä istuva kokeneempi matkaaja sanoi, ettei mikään hänen aiempi lentonsa ole laskeutunut näin kovaa. Molemmat istuimme rystyset valkoisina ja kieltämättä jännitti. Ajattelin vähän keventää tunnelmaa ja sanoin että odotan sitä äkkirysäystä. Kenties vähän tilannetajun puutetta :D Kieltämättä aika hirveä ajatus rysähtää todella kovasta vauhdista äkkiseltään. Koneen kapteeni oli varmasti laskeutumisesta hieman hämillään ja toivotti matkustajat tervetulleeksi Helsinkiin, ennen kuin korjasi matkustajien naurunremakan jälkeen matkustajien dervedulleeksi Prah'aan. Norviizian has länded in the Tzekh ribaplik. (jatkunee seuraavassa numerossa...)
Kaikesta huolimatta perillä.

Prazessa seikkaillen,
-Juska-