keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Matka ainakin sinne

Viime kesäisen interrail-reissun ja syksyn ruska-Norja-reissun jälkeen jäi reissukipinä vahvasti päälle. Olen tsiigaillut vähän väliä lentojen hintoja eri paikkoihin ja haaveillut. Karu totuus on usein iskenyt päin naamaa karulla kouralla ja reissukuumeeseen akuutti ja valitettavasti sangen toimiva keino on mennä sohvalle makaamaan ja laittaa tyhjä lompakko naamalle, siihen silmien suojaksi. Meinasin lähteä aika extempore Teneriffalle jo muutama viikko sitten, mutta uusintatentti osui juuri hankalaan aikaan, joten se reissu ratkesi sitten siihen. Mutta muutamista opiskelijabudjettivaihtoehdoista haaveilin enemmän, paikkoja joissa en ole vielä käynyt. Barcelona, Lontoo, Pariisi, Praha, Amsterdam... Praha jäi reilistä välistä ja sitä on kehuttu todella kauniiksi kaupungiksi. Joten aloin puhumaan, ideoimaan ja haaveilemaan Prahaan lähdöstä parin hepun kanssa. Idea sai siivet alleen ja sitten aloimmekin jo miettiä millä porukalla ja mihinkä aikaan sinne Prahaan lähdettäisiin. Ja kun saatiin konsensus aikaan, ei muuta kuin pikapikaa varaamaan lennot kohti Prahaa. Reissuun ei olekkaan enää kovin kauaa aikaa.

Niin. Lähtöhetki tulee eteen aika nopeasti. Ja joskus pitäisi pakata. Tästä se tarina oikeastaan vasta alkaakin. Pakkaamista ei oikein voi tehdä liian aikaisin, vaan tapani mukaan se meni aika viime tinkaan. Lähtö bussiasemalta olisi 15.30 Tampereelta, joten pakkaaminen on hyvä aloittaa yötä vasten edellisenä myöhäisiltana. Sopivat kuteet vaan laukkuun, hygieniavermeet, dödö, haisuvettä, hampitahnaa, hammasharja, mitäpä näitä nyt on. Ja niin, tosiaan. Passi. Mihinköhän mä sen jätin reilausreissun jälkeen? Oon rinkan tyhjentänyt ja palauttanut omistajalleen, ja kaikki romut muistaakseni olen Tammerforsiin raahannut, joten kämpältä se pitäisi loppua. Ja jos oikein muistan niin hommasin se joskus yy, kaa, koo, neeljä, v... viis vuotta tulee kohta täytee... Mutta hetkonen, sehän oli kevättä, eli huhtikuussa menee vanhaksi...? Meneehän? Joo, menee sitten joo, vakuutin itselleni. Mutta missä se passi sitten on? No, ensimmäiseksi aloitan etsimään minkälainen mielikuva on että missä se voisi olla tai mihin kaikkein todennäköisimmin oon sen laittanut. Noo, ei oo tuossa, ei oo missään välissä, eipä löydy tästäkään. Seuraava laatikko, noo täällä se nyt ei ainakaan ole. Nostan painavia ikean laatikoita pois hyllystä ja käyn ne yksitellen läpi. Ei täälläkään. Saati tässä.
Tämä on hukassa...

Noo, ei syytä huoleen, löytyy kyllä. Vähän hermostuttaa että saisi löytyä jo, ettei naapurit häiriinny yöllä mekastamisesta. Tässä välissä käyn katsomassa sinivuokkojen nettisivuilta passien toimitusaikoja, että jos se pikapassi pahimmassa hädässää... Pikapassi, toimitusaika 2-3 päivää, mutta lähtö on huomenna! Onks Tshekki edes varmasti EU-maa ja kuuluuko se Schengen-alueeseen? Wikipediaan luottaen tarkastin. On kyllä. En tiedä uskaltaako sitä ilman passia lähteä, vaikka vapaan liikkuvuuden alueella liikutaankin. Noo, etsintä jatkuu. Aloin käydä järjestelmällisesti läpi toista tavarakaappia, jossa on tavaraa, joita en ihan joka päivä tai viikko tarvitse. Kortteja, tavaraa, kaikenlaista tavaraa löyty,mitä en muistanut edes omistavani. Kaappi on pikapuoleen tarkastettu, joten takaisin omaan huoneeseeni käymään läpi. Käyn uudelleen läpi joka nurkan, kaapin takaa, repun, laukut... Nyt alkaa jo hikikarpalot liukua naamalle ja pulssi alkaa nousta kohti urheilulukemia. Heitän tavaraa joka puolelle, missä se voi olla, sellanen pikku vihkonen...?

Huoneeni alkaa muistuttaa siltä, että KRP olisi ratsannut huoneeni. Sitten menin työpöydälleni... Ei se voi olla taulun takana, ei kirjojen välissä, ei niin sitten missään. Ikean kynäteline, no ei tuonne kynien sekaan voi jäädä mitään, mutta ehkä siellä on jotain mitä tarvitsen matkalla... Sakset ja puukko? Jäisi kivasti turvatarkastukseen lentoasemalla. Kyniä, viivotin, huilu, passi ja lyijytäytekynän lyijyä... Ei näitä tarvi mitää... Täh, täällä on passi! Siellä se on! Melkein muistautan pusun passille! Ei oo todellista. Olen onnellinen ja aivan rieumuissani, vaikka olen hiestä märkä ja huoneeni on kuin hävityksen kauhistus. Phuh. Nyt huolellisesti se mukaan että tulee varmasti otettua se messiin.
Käsimatkatavarat?

Hetken puhalleltuani ja sykkeen tasauduttua tulee taas mieleen passin voimassaoloaika... Tosissaan, joo. Vihko auki. Voimassaoloaika näyttää bäst före-päiväyksenä 26.2.2014... Tässä kuussa. Oho. Aika tiukille menee tämä reissu, hyvin alkaa ainakin. No, nyt olemme jo jättäneet porukassa Tampesterin taaksemme, mutta nyt täällä bussissa istuessani epäilys kalvaa mieltäni, että onko se passi varmasti nyt mukana, kun vaihdoin viime tipassa laukkua ja en hajamielisyyttäni ottanut sitä samoin tein taskuun. Siellä se on nyt bussin matkustajatilassa. Tai jos ei oo, niin... (hiki nousee pintaan...)

Siellä se passi sitten loppupelissä oli. Lentoasemalla meillä oli aika lailla 2 tuntia aikaa palloilla ennen lentoa. Vähän jännitti, että tarkastetaanko laukkujen painoa, kun oma laukku menee aivan rajoilla kun meillä on vain käsimatkatavarat, ei oikein innosta heittää menemäänkään lempparifarkkuja tai paitaa. Mutta läpi meni että lävähti turvatarkastus, tosin minulla ei ollut pommeja tai nyrkkirautaa mukana, joten aika vaaraton kaveri tässä pääsi lävitse. Tosin jos ne haluaa varmistaa, että lento on varmasti turvallinen niin käsiraudat ja suukrapula olisivat paikallaan... Ei vaan, kiltti kuin traktorihan minä nyt olen, hyvänen aika.
Ready to go! Lähtöpaino reissulle 320kg

Turvatarkastusten jälkeen oli aika shoppailla tax-free-myymälöissä. Hajuvesiä ja kuteita katseltiin, karkkia sun muuta sälää oli joka paikassa. Jätimme matkatavarat lähtöportin luo Pedron ja Lambertin huostaan ja menimme loppujengi shoppailemaan. Karkkia vähän matkalle ja muuten vaan kiertelyä kaupoilla. Bongasin urheiluselostaja Niki Juuselan Stockmannilla, Sotshiinko sitten menossa? Yhtäkkiä siinä vieressä kuului niin tuttu ääni, että en voinut olla hoksaamatta. En kehdannut mennä kamukuvaan, kun Juusela oli koko ajan puhelimessa... Voi harmi.
Mauskin käsimatkatavarat

Tässä on ihan liikaa aikaa. Lento lähtee reilun puolen tunnin päästä. No, tässä on ihan hyvästi aikaa. Vielä vessaan ja ostamaan jotain juotavaa tax-freestä, ennen käppäilyä portille. Olin juuri käynyt herrain huoneessa (aka helpotushostelli), kun ämyreistä kuului "this is a final call to flight number nönnönnöö to Prague, port is closing! Ei %&/&@! Ja kamut on vielä vessoissa! Kaksi ovea lävähti miltein samaan aikaan sepposen selälleen, ja sieltä ryntäsikin kaksi matkalaista. Sitten aivan hervotonta munaravia kohti porttia, johon on vielä aika reilusti aikaa. Otin kunnon spurtin ja juoksin siitä ihmisten edestä läpi puoli terminaalia kiitolaukkaa kohti portti numeroa 17 (ja 3/4)... Samaan aikaan puhelimeni soi (jota tosin en edes huomannut), kun näin tavaroiden vartijoiden kuikuilevan portin luona meidän peräämme. Onneksi portille oli vielä muutaman henkilön jono, joten ensimmäisenä portilla olisin vielä kerennyt viivytellä ennen portin sulkeutumista, mutta ehdimme kuitenkin viimeisten joukossa koneeseen. Tiukille meni. Sitten sitä saikin kuivatella hikeä ja laskea sykettä lennon nousun ajan.
to Praze!!

Ja jotta matkamme jatkuisi yhtä eeppisenä, kuin se oli alkanut, lentokoneemme laskeutui aivan tajuttoman lujan tuntuisesti kiitoradalle. Koneen koskettaessa kiitorataa tuntui kun kone olisi ponnahtanut aavistuksen vielä ylöspäin ja kone kiisi kovaa eteenpäin. Vieressä istuva kokeneempi matkaaja sanoi, ettei mikään hänen aiempi lentonsa ole laskeutunut näin kovaa. Molemmat istuimme rystyset valkoisina ja kieltämättä jännitti. Ajattelin vähän keventää tunnelmaa ja sanoin että odotan sitä äkkirysäystä. Kenties vähän tilannetajun puutetta :D Kieltämättä aika hirveä ajatus rysähtää todella kovasta vauhdista äkkiseltään. Koneen kapteeni oli varmasti laskeutumisesta hieman hämillään ja toivotti matkustajat tervetulleeksi Helsinkiin, ennen kuin korjasi matkustajien naurunremakan jälkeen matkustajien dervedulleeksi Prah'aan. Norviizian has länded in the Tzekh ribaplik. (jatkunee seuraavassa numerossa...)
Kaikesta huolimatta perillä.

Prazessa seikkaillen,
-Juska-

maanantai 3. helmikuuta 2014

Hommaa muija!

Ikuista rakkautta ikuisessa kaupungissa
Heisulivei!

(Jos olet tosikko, älä jatka tästä eteenpäin.)

Tässä hetki sitten pistin tänne plokiin sellaisen palautekyselyn, jossa kyselin että mitä mieltä jengi on blogistani. Kitoksia joka vastauksesta, sydäntä lämmitti ja muita sisäelimiäkin siinä vieressä. Tulokset olivat rohkaisevia blogin jatkamisen kanalta (myin n-kirjaimen tori.fi:ssä, joten anteeksi kirjoitusvihre) joten lässytystä ja läpätystä on tiedossa jatkossakin, sitä mukaa kuin sitä tänne jaksan että ehdin rustailemaan. Eniten oikeastaan mieltä lämmitti miltei 18% osuudella äänestyksellä kolmanneksi tullut "Hommaa muija"-kohta. Niin, muijan hommaaminen. Asiallisesta ja rakentavasta palautteesta pitää ottaa opiksi, ja neuvosta vaareja, sanoo sananlasku. Aika yksiselitteinen ohje, hommaa muija. No, googletin sitten että mikä se semmoinen muija oikein on. Lempisanakirjani urbaani sanakirja sanoo muijan määritelmäksi nimen, jota pojat käyttävät lähipiirinsä tytöistä ja tytöt itsestään ja kavereistaan käyttämä nimitys. Sivistyssanakirja taas määrittelee muijan akaksi, emännäksi, vaimoksi, muoriksi, eukoksi tai ämmäksi. Tjaa, aika intresanttia sanon minä.
 Mutta sitten mä aloin plärää mun kuva-arkistoja ja aloin tosissaa funtsia, että ainakin olen yrittänyt hommata muijaa. Ainakin tämän kuvagallerian perusteella suorastaan minun on täytynyt tehdä kaikkeni muijan eteen, mutta wikipedian mukaisen määritelmän mukaan olen silti edelleen nuorehko mieshenkilö, joka ei elä vakituisessa parisuhteessa eli tuttavallisesti suomeksi poikamies. Pureudutaampa hieman muijan hommaamisen problematiikkaan. Korvissani soi.
Miehet ja naiset eivät kuulemma puhu aina samaa kieltään ja eivät ymmärrä toisiaan. Myös ikäero saattaa olla este.
Joskus nainen ei vain puhu mitään, välttää katsetta ja ei vastaa kommunikointiyrityksiin mitenkään. Oivoi. Vesiperä. Aika vahamainen ilmestys, täytyy sanoa. Ja mua hävettää tämä koko plokiteksti jo tässä vaiheessa.
Soittotaidottomuudella voi tehdä lyhyen vaikutuksen
Erityistaidoilla voi koettaa saada huomiota osakseen. Turistina irish flutella soittelemaan harjoittelu ja jonkun tutun sävelmän kömpelö tapailu ei oikein saa osakseen sympatiaa. En kokeillut, mutta väittäisin että junassa sillä voisi saada aika vihamielisiä katseita osakseen. Mitä friikimpää tekemistä tai harrastusta, sitä mielikuvituksellisimpia reaktioita voi ihmisiltä saada. Onneksi tämä on vain mielikuvituksen tuotetta, sillä voisi vain kuvitella kuinka monet pakit olisin elämässäni saanut tuon patakinnasrivist... :D Anteeksi hymiöt, mutta mua naurattaa kirjoittaa.
Joskus nainen ei näytä tunteitaan vaan on varsinainen kivikasvo

Berliinissä eksyimme väärään kaupunginosaan! Äkkiä karkuun täältä ennen kuin joku luulee meitä sateenkaarituristeiksi! Gay ei ilmeisesti ole millään kielellä muija.
Erehdyin reilausreissulla reilikaverini kanssa Berliinissä seikkaillessamme väärään kaupunginosaan. Blue-Boys Bar ja nahka-asusteleikkikauppa ei oikein kuulunut meidän intresseihimme ja mielenkiinnon kohteisiimme, joten tuli pieni kiire löytää pois sateenkaarikortteleista. Luulin jo, että Berliinissä on vieläkin toisen maailmansoda jälkeinen miehitetty alue, jossa miehittäjänä on sateenkaarilippuinen maa. Sateenkaariliput olivat syrjäyttäneet Saksan liput. Nykypäivänä voi kohdata todella hämmentäviä tilanteita, kuten kohtasin erään toimittajan Tampereen keskustassa reilu vuosi sitten kuntavaalien aikaan. Eräs toimittaja alkoi juttelemaan minun kanssani vaaleista ja hänen tekeillään olevasta kirjasta, johon hän keräsi tarinoita Tamperelaisista. Jäin kuuntelemaan ihan mielenkiinnolla, ja tämä aika erikoinen persoona sitten kertoi projektistaan. Tämä toimittaja sitten heitti aina väliin vähän omituista, mutta hänelle sopivaa läppää, joka oli vähän rasvaista ja sellaista hassua. Kun sitten noin 45 minuuttia olimme porisseet siinä torilla, oli toimittaja saanut epäluuloisesti projektiin suhtautuneen minut suostumaan haastateltavaksi kirjaan. Tyyppi tuntui jotenkin mieltyneen jämäkkään kädenpuristukseeni ja muutenkin kaverin jutut olivat vähän omituisia välillä. Toimittaja antoi omat yhteystietonsa, jotta voisin vähän katsoa, mikä heppu on miehiään.

Illalla ennen nukkumaanmenoa sitten googlailin kaverin nimeä, ja hakutulokset kertoivat toimittajan olevan maan kuulu homoeroottisten runojen kirjoittaja... Ymmärrän aika paljon paremmin naisia, jotka kohtaavat hämmentävän härskejä juttuja kertovia äijiä... Sitä puistatuksen määrää ja uni ei ihan hetkeen tullut silmään. Melkein itketti.
Kuvan saksalaismies on ilmeisesti hommannut muijan.

Junskin kanssa Euroopassa seikkaillessa osa naisista ignooraavat tehokkaasti suomalaiset nuoret miekkoset.
Wienissä käydessäni yritin tehdä tuttavuutta yhden leidin kanssa. Mutta hän vain tapitti minua kuin tyhmää. Jähmettyneenä. Kunnes tajusin, että se on kivipatsas. Ei morjes.
Kylmä vastaanotto Wienittäreltä, ei auttanut edes koiranpentuilme.

Joskus välit eivät vain lähene. Eikä kaverin hyväntahtoinen aikomus tuo tulosta :D
Minulle piti kuulemma löytää joku sussu Euroopasta :D
Ikäero tai naiseksi pukeutunut mies ovat aika turn-off

Nyt ollaan oikeilla jäljillä! Amoren saattaa löytää vasemmalta

Kiskoloilta kiiti siivetön peli, lentävä morsmaikku vai mikä se oli
Romantiikkaa tihkuvia paikkoja oli kyllä koko meidän reilaus-Eurooppa täynnä, mutta sitä muijaa ei niistäkään löytynyt.
Aika monta muijaa on lukkojen määrästä päätellen hommattu. Ja nuo lukot jatkuvat eteenpäin ja taaksepäin. Kölninvesi saa ilmeisesti ihmeitä aikaan!
Firenzessä ottaessamme kadulla turistikuvia, jostakin syystä ohikulkevat naiset vähän tirskuivat. Kenties taustassani oli jotain hassua... No, tuota... Öh... (punakkuutta havaittavissa poskilla)
Miks ohikulkijat hihittelee, kun otamme turistikuvia...? Sori äiti, ei tullut miniäkandidaattia

Ja mistäs minä tähän hätään muijan hommaisin. Noo, tuotaa. "Hommaa" sana viittaa, että niitä saa markkinoilta. Saiskohan huuto.netistä? Noo, kysyvä ei tieltä eksy. Hakukenttään hakusanaksi muija, ja suureksi yllätyksekseni sieltä tuliki hakutulokseksi 89 hakutulosta. Mutta nämä on melkein kaikki Marimekon muijia. Ei sieltä löytynyt mieleistä muijaa, sellaista minulle sopivaa ja nuo kuosit eivät oikein ole minun tyyliäni. Sitä paitsi nuo ovat muijiksi aika halpoja. Korvissa soi ala-asteelta tuttu laulu "Taidanpa olla liian halpa pojalle mahtavalle...". Reps. Sinisiä punasia ruusunkukkia soikin korvamatona hetken.

Täällä Tampereella eräästä kahvilasta löytyi aika kaunis sussu, kuin oikea Rion helmi. Suosiosta tappelimme tumman Carmenin, lauletaan yhessä hassussa laulussa. Carmenin kanssa treffit jäivät aika lyhyeksi, kun huomasin Carmenin vierestä hintalapun...

 Aika turn-off.
Minä ja hän, tiedän...
Niin. Ei se ole ihan niin helppoa meidän poikamiesten. Naiset rakastuvat renttuihin, joten kenties poimin kesällä tien viereltä horsman.

"että meitin tämmösten miesten" (Preeti Leppänen, V.Linna, Täällä Pohjantähden alla)
-Juska-

Post Scripture: Ei oikeastaan muuta, kuin että pientä myötähäpeän punaa itseni puolesta mutta toivottavasti teillä on hauskaa tekstin parissa :DD Onneksi lähen karkuun Prahaan tätä.