keskiviikko 13. elokuuta 2014

Elokuun yöt

Kesä on edennyt toodella nopeasti. Vasta aloitin työt ja kesä oli vasta edessä kaikkine odotuksineen. Nyt kesä onkin jo elokuun öissä ja pitäisi Helsinkikämppää putsata tyhjäksi ennen kuin vuokramamma palaa takaisin asumaan tähän soppeemme. Koetetaan olla jättämättä piimäpurkkeja haisemaan nurkkiin ja viedä omat villakoirat mennessämme muualle, ettei tulisi sanomista. Oma kesä ei mennyt ihan suunnitelmien mukaisesti, mutta ihan kiva kesä kaikesta huolimatta. En päässyt yövuoroon, vaikka sinne oli kova hinku, mutta sain neuvoteltua hyvän työsopimuksen kesäksi pomoni kanssa ja pääsin vähän mukavampiin hommiin ajelemaan trukkia, joten en jaksa valittaa. Työajat oli mitkä oli, joten sosiaalinen puoli jäi vähän vähemmälle, mutta toisaalta, tuntuu että olen kasvanut pykälän verran aikuisemmaksi kuin ehkä olin kesän alussa. Tai sama vanha Juska olen edelleen, mutta ehkä sitä vain ymmärtää itsestään asioita enemmän kuin ennen. Ehkä se on samalla ympäristönvaihdon ansiotakin, en osaa sanoa. Sellaista hidasta aikustumisprosessia, joka on välillä ihan Van Persiestä mutta kenties välttämätöntä. Ehkä nyt ymmärrän ottaa tarvittaessa rauhallisemmin ja tiedän rajani joissain asioissa paremmin. Tai tiedän enemmän mitä haluan elämältäni ja ymmärrän omista voimavaroista paremmin. Nyt menee aika deepiksi päiväkirjamaiseksi :D Mutta joskus sellainen oma aika ja rauha ajatella asioita omassa rauhassa on todella tärkeää eikä vain heittää kevyttä huulta ihmisten kanssa. Mutta sosiaalisena olentona kaipaa usein seuraa ja oma seura (=paras seura, #narsisti :D) aina tahdo kelvata. Tai tuntuu että kaipaa ympärilleen häsellystä ja hösellystä, mutta ei ehkä aina ymmärrä kuinka ylivirittyneeksi se ainakin minut tekee. Tai silloin on vaikea kohdata muita ihmisiä vaan on vain meno päällä. Mutta toisaalta ehkä nyt ymmärrän paremmin, että välillä on aika höpöttää ja tehdä spontaaneja tempauksia kavereiden kanssa, mutta vastapainoksi täytyy välillä olla hiljaa, kuunnella mitä muilla on asiaa ja tuijotella merelle. Sellanen sopiva suhde molempia on paras. Sellasta monitasoista, välillä naurua ja hauskoja juttuja, välillä hiljaa oloa ja pohdiskelua, välillä sellasta normaalia skebelin jauhantaa.
key to Europe

Aurinkolahti / Solvik beach

Kesäkämpän nurkilta näkyy meri!

Kesätyyliä duunissa. Katu-uskotttavat turvakengät

Aina ei jaksa pohtia miksi talous kusee, miksi maailmassa soditaan ja miksi elämä on toisinaan joutsenlaulua, vaan täytyy hihitellä vesinokkaeläimen olemassaololle, välillä täytyy pelleillä kameralle ja ostaa kaverille hassu synttärikortti, mutta jos koko viikonlopun höröttää, on aika ylivireystilassa. Silloin pitää ottaa kuuma kylpy tai mennä lukemaan Aku Ankkoja yksin. Sådant är livet, niinkuin punanenäinen naapurimme sanoo aina viikoloppuisin hilpeällä tuulella ollessaan hississä.


@Kallahdenniemi


Olen nyt 6 viikon palkallisella lomalla (=työtä tekemällä ansaitulla) joten nyt on kohta reissun aika. Minun piti kirjoittaa aiheesta juttu tänne, mutta työviikot vierähti ja viikonloput ovat mennneet kehonsiitovälinettä korjatessa (se ruosteläjä sai leiman, muttei otsaan) ja sunnuntait ovat menneet ollessa ja elellessä. Joten kesä on sujahtanut vähän liian nopeasti, peruskoulutkin ja osa muistakin kouluista on jo ovensa aukaissut, joten kesä alkaa olla finaalissa osalla jo. Lyhyt on Lapin ja Suomen suvi, ja tiimaa on rajallisesti (24 h vuorokaudessa edelleen), joten en ole jaksanut kirjoittaa. Tai tekosyyt sikseen, nyt on ollut helleputki ja joillain lomalaisilla ryyppyputki, joten olen aina kun vain on ollut aikaa mennyt biitsille meren rantaan ottamaan brunaa ja uimaan suolavedessä. Se ryhävalas joka on nähty Itämerellä ei ollut minä, en ole uinut nimittäin rahtiväylälle asti vaan olen pysytellyt rannan tuntumassa. Tai sitten se ei ollut ryhävalas, vaan Kalevalan Iki-Turso. Ei vaan, vitsit sikseen. Rannalla on ollut hyvät kelit ja kämpältä on muutaman kilometrin säteellä hiekkarantaviivaa niin paljon että on ollut oikeastaan valinnan vaikeutta mihin menee. Vuosaaren Aurinkolahti ja Kallahdenniemi sekä muutamat muut paikat ovat tulleet vähän liiankin tutuiksi. Haikeus iskee, kun viimeisiä tunteja Vuokissa enää jäljellä, huomisaamuna nimittäin lähtee halpalento kohti Tukholmaa ja siitä edelleen kohti Portugalin Algarvea. Määränpäänä Faro, josta on aika lyhyt matka paikkaan, jossa se sievä pikkutyttö Madeleine katosi joitain vuosia sitten, tai on siitä vissiin jo aika monta kesää vierähtänyt.


Näihin tunnelmiin ja säveliin...

Rinkka on kutakuinkin pakattuna kohta ja kämppäkin on jo osittain siistinä, lähtövalmistelut ovat aika pitkällä jo. Joten kohta se on sommoroo senjoroo ja kohti etelänmaita muuttolinnuilla. Lentoon nyt joku 18 tuntia ja jostain olen kenties niellyt perhosia, kun muutama ritariperhonen kutittelee jo mahanpohjassa siinä mahahaavan vieressä.

Kävin eilen yöllä vähän fiilistelemässä vielä rannalla ja kävin heittelemässä lempparipaikkoihin hyvästit, sitten Tampereella kärsä kiinni koulukirjassa voi antaa ajatuksen lipua tänne mielenmaisemiin. Merta tulee ikävä, sen tiedän jo tässä vaiheessa. Elokuiset yöt ovat parhaita. Alkaa olla pimeää, mutta kesää on vielä jäljellä, tähdenlentoja&elosalamoita,, lämpöä ja vihreyttä, mutta jo tähtitaivas ja öiden tunnelmaa...

Farewell Suomi,
-juska-

Edit. videon kanssa vähän problemaa

keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Kolmenkympin kriisi

Kirjoituskoneen näppäimet ovat jo päässeet pahasti pölyyntymään, mutta trukkini istuin taasen ei, sen verran ahkerasti olen viime viikkoina työskennellyt varastolla. Ihan mukavissa hommissa, vaikkakin alun kaaoksen jälkeen rutiini alkaa olla jo liian vahva, eli se niistä haasteista. Kesä on ollyt työntäyteinen, mutta aamukampa osoittaa enää kolmeatoista päivää lomiin, eli heisulivei, kohta lomille lomps ja tämän kesän työt ovat urakoitu. Palkallinen loma ja eurooppakiertolaisuus kutsuvat työn raskaan raatajaa ja työn orjaa, joka sorron illassa ei trukin penkiltä nouse, ellei ole pakko.

Tätä paikkaa tulee ikävä kesän jälkeen

Mutta tässä maanatai-iltana tajusin kehä kolmosta pitkin ajaessani töistä kohti kesäkartanoani että mulla on kolmenkympin kriisi. Nii-in, kolmenkympin kriisi. Kuuntelin radiosta Yle Puheelta Venla Kokkosen toimittamaa radio-ohjelmaa Venla Kokkonen ja miehet, jossa vieraana oli 31-vuotias Olavi Uusivirta. Molemmat radioäänet ovat 31-vuotiaita ja puhuivat elämästä ja kolmenkympin virstanpylvään saavuttamisesta. Ja Uusivirta kertoi kolmenkympin kriisistä. Piti tarkastaa kämpällä passista oma syntymäaika, mutta se ei ollut muuttunut miksikään, mittarissa on saman verran ikää kuin viime syntymäpäivillä. Miten voi näin nuorella olla kolmenkympin kriisi? Vähän päälle parikymmentä ja kolmenkympin kriisiä pukkaa. Mutta oireet täsmäävät. Nuoruus alkaa olla takana päin. Yhä vähemmän on asioita, joita tekee ensimmäistä kertaa. Interrail, toinen edessä, kesätöitä on takana samassa paikassa jo monta kesää, koulukaan ei ole alkamassa ensimmäistä kertaa... Tuttuja asioita siis, en ole menossa ensimmäistä kertaa lentokoneeseenkaan. Samoin alkaa kelailemaan asioita mitä elämässä pitäisi tehdä. Mikä minusta tulee isona? Ruumis olisi pätevä vastaus mutta jätetään tällä kertaa. Okei, benji on hyppäämättä mutta niin oli noilla tyypeillä radiossakin.
Jotain (teko-)taiteellisia itseottamia kuvia Vuosaaren huudeilta.

En tiiä mistä noi skraidut on ilmestynyt näihin pariin photoon... Mutta Aurinkolahti on aika maaginen paikka näillä keleillä.

Toisaalta kun on kolmenkympin kriisi, pitäisi miettiä navigaattoriin uutta suuntaa. Miksi en ole tehnyt joitain asioita ja mitä strategioita elämään seuraavaksi? Täytyy sanoa, että haaveissa on ollut niin keskiluokkainen haave omakotitalosta, autosta ja perheestä, mutta toisaalta noi on niin kasaria tuollaiset haaveet. Miksi en lähtisi tutkimusmatkailijaksi? Kaikki maanosat on jo löydetty valitettavasti. Separatistin ura Ukrainassa ei viehätä. Myyn haaveen mustasta nahkapenkkisestä ja sporttisesta BMW/Audi/Mersusta eniten tarjoavalle, pitäkää kiinteistövälittäjät omakotitalonne ja perhe... No, tuota noin. Missä olisi joku iäkäs, paljon metsää omistava dementoitunut mum... Peritövero on ihan sikalasta, joten ei ehkä sitäkään vaihtoehtoa. Jätetään se perhe vaikka tiedostamattomiin haaveisiin. Toisaalta yksi haave on olla vanhana sellainen viisas, jollain tapaa arvokkaan oloinen mutta silti sellainen hilpeä pappa. Sellainen, jolla on paljon, hyvin paljon tarinoita. Ryppyinen kuin korvasieni ja vähän höppänä. Sellainen maailman herttasin pappa, joka nuotiolla soittelisi epävireistä akustista kitaraa ja hyräilisi hiljaa lauluja jostain menneestä maailmasta. Kertoisi nuotiotulen loisteessa tarinoita niille, jotka jaksaisivat niitä kuunnella. Tarinoita, joissa tähdet olivat kirkkaampia ja tapahtumat tarunhohtoisempia kuin nykyiset klikkauskalastelujutut. Sellainen, jolta löytyisi viisautta ja aikaa kuunnella. Mutta myös tarinoida.
Pilvet Vuosaaren yllä... Viimeisiä viikkoja jo viedään

Maailman söötein eläin tuli hiipparoimaan kavereideni pihaan kun töiden jälkeen oli pienet tiistai-rillindeerukset

Toinen mieleen puskenut haave on jäädä tänne Helsinkiin meren rannalle vapaaksi taitelijaksi. Seurata inspiraatiota ja antaa luovuuden puuskien tuottaa mitä mieleen juolahtaa. Runo rantahiekkaan, tai maalata sateenkaari taivaalle. Kirjoittaa tarinoita tai kirjaa. Maalata, piirtää sarjakuvia. Kuunnella entisaikojen mestareiden rauhoittavia säveliä, valokuvata ja vangita estetiikkaa. Voisi valvoa kesäöitä ja herätä katsomaan revontulten leikkiä taivaankannella... Oho, ei kesä kolmosen sisäpuolelle ketunhännät tule temmeltämään taivaalle. Miksi menisin takaisin inhoamaani kaupunkiin Hämeeseen ja vaipua talvihorrokseen...? Okei, en minä Tamperetta inhoa, kunhan kirjoitin noin koska se vain kuulosti paremmalta. Voisin eristäytyä kaikista ihmisistä puoleksi vuodeksi, nukkua puisessa tynnyrissä ja olla tulematta pois sieltä... Siis mitä ihmettä, älkää luulko että oikeasti haluan mutta pitää kuulostaa uskottavalta vapaalta taitelijalta. Kolmenkympin kriisi on aika paha kriisi kyllä, mutta toisaalta hauskahan sekin on kärsiä nyt niin ei tarvi sitten vajaan kymmenen vuoden päästä, jolloin sitten mittariin räpsähtää se kolmenkympin lätkä. Paitsi tätä menoa tervetuloa viisikymppisille silloin :D Sittenhä sitä on jo hautaan valmis alta nelikymppisenä, kaiken jo kokeneena. Paitsi ne rypyt....

"Haihtuvi nuoruus, niinkuin vierivä virta..."
-Eino Leino-

Kriiseillen,
Juska