Ensimmäinen vuorokausi vesipaastoa

Kieltämättä vähän hermostutti ja huolestutti vesipaaston aloittaminen, mutta sitten kun katsoin paastoamisesta dokumentin, mieleni rauhoittui koska tieto vaikutti suhteellisen järkeenkäyvälle ja luotettavan oloiselle, vaikkakin länsimaisessa lääketieteessä paastoa ei juurikaan suosita hoitomuotona. Kieltämättä olin aika hermostunutkin kun mietin kaikenlaista liittyen paastoon. Suolatasapainot? Puutostilat? Lihasten kuihtuminen? Aivojen glukoosin loppuminen? Nälkäkuolema? Mitä käy vastustuskyvylle? Miten ylipäätään reagoin ravinnon saannin lakkaamiseen? Tai entä jos minulla on piilevä sairaus, joka tulee esiin paastotessa? Tai entäpä jos joudun tiputukseen Acutaan tai pyörryn ulkona hankeen? Mutta dokumentin katsominen ja tieto aiheesta rauhoitti mieltä, ja minulla on lähipiirissä useita lääkisopiskelijoita eri vuosikursseilta, joten parempaa tietämystä aiheesta löytyy, jos mieltä askarruttaa. Mutta toisaalta liikutaan aihealueella, joka on täynnä erilaisia uskomuksia ja vähän luotettavaa ja vedenpitävää tietoa, mutta toisaalta paastoaminen on tapana ihmisten keskuudessa ikivanha. Joten Aku Ankan tyyliin mielenrauhan saa laskemalla hitaasti 117:n ja kaatamalla sen jälkeen lasi vettä päähän, jonka jälkeen pitää seistä päällään... Ei vaan, Neuvostoliitossa paastoamisella on länsimaisen lääketieteen ulottumattomissa tehty rautaesiripun aikana tutkimusta ja hoitoa paastosta, joten luotan varauksella siihen. Ja tässäpä näkee vähän.

Tämä tekisi gutaa!

Paastoni aloitus siirtyi sittenkin pari tuntia myöhemmäksi, sillä söin synttärilahjamangon pois. Mango tuskin säilyisi freshinä tiistaihin asti, joten vaivalla sitte kaavin sen nassuun. Ja käkikellon lyödessä (minua päähän) 21.00 23. tammikuuta alkoi sitten meikäläisen paasto. Ensimmäisen kerran olisin voinut syödä jo kymmeneltä, tyyliin yhden voileivän ennen nukkumaanmenoa, mutta en sorru! Jotakin näpertelin siinä sitten illan, katselin kesätyöpaikkoja vähän mihin voisi kenties hakea tulevaisuudessa ja jotain muuta iltatekemistä. Ilta venähtikin sitten jo yöksi, kuutamo paistoi kelmeää valoaan ulkona pilvettömältä taivaalta (tästä en oikeesti oo ihan varma, mutta se kuulostaa runolliselta niin voitte kuvitella että siellä ulkona saattoi olla sellaista, en katsonut säläreistä ulos), läppäri loisti kelmeää valoaan huoneeni pimeydessä... Kenties aika mennä nukkumaan, kello on jo vähän yli kahden. Äkkiä kuorsaamaan täkin alle! Ja peiton alla huomasin että seuranani peiton alla oli: nälkä. Sellainen yönälkä, mietinkin jo että pyörinkö nälän kanssa koko yön huoneessani, mutta Nukku-Matsu oli tänään hyvässä aikataulussa, ja nukahdin ennen kuin olin päässyt ajatustani edes loppuun.

Yäk.

Aamulla heräsin, en nälkään, vaan ihan hyvään fiilikseen. Vähän liian lyhyet yöunet mutta itsestään ponnistin sitten ylös. Vähän  aamupalaa ja aamukahvia teki mieli, mutta ei tunnu missään olla ilman aamupalaa! Ja myöhemmin ruoka-aikaankaan ei varsinaista nälkää ole havaittavissa, tai on sitä vähän nälkä, mutta ei kuitenkaan normaalia yhtään enempää. Sellainen että jes, kohta pääsee safkaamaan. Mutta niin, mun ruoka on lasillinen vettä. Ja tunnin päästä, lasillinen vettä. Nautinnollisen hyvää, voisin melkein sanoa. Teetä en ole maistanut, en ole mikään suuri teen juoja ruuansyöjänäkään. Vettähän voi lämmittää, jolloin siitä saa parempaa. Meidän paastoajien keskuudessa tämä ajatus nauratti.

Pullokuitista ei mennyt ruokaa senttiäkään

Sain seuraa siinä iltapäivällä, tarkemmin siinä kello 15 maissa. Nimittäin kaverikseni ilmaantui pikkuinen päänsärky. Ja vähän alkaa olla voimattomampi olo. Toisaalta, edelleenkään ei mikään hirveän karsea olo, jota voisi ehkä kuvitella. 18 tuntia ilman ravintoa tässä vaihteessa selän takana. Voisi olettaa että olisi paljon huonompi olo, mutta eipä vielä sitä näy. Onneksi on whatsapp, jossa paastoryhmässämme Pappapaastossa (ja banaanihymiö siihen nimen perään vielä) saa muilta paastoajilta vertaistukea ja tsemppaavia kamerakänykkäkuvia vesilaseista.

Lihaa!

Illalla alkoi iskeä sellainen aika kauhea jumiolo. Sellainen että tekee mieli syödä ruokaa mutta ei ole nälkä, sellainen kokonaisvaltainen pöhnä ettei oikein jaksa tehdä mitään. Keskittyy vaan sellasiin vain tärkeisiin asioihin, ei oikein jaksa olla kovin sosiaalinen ihmisjoukossa ja puhuu vain jos on asiaa. Olimme L:n synttäreitä viettämässä tässä illan aikana, joten kakkua ei voinut tietenkään edes maistaa ja puheet pyörivät aika paljon paaston ympärillä. Tylsät puheenaiheet varmastikkin, ainakin pidemmän päälle. Paasto, paasto, paasto... Ei oikein meinaa enää tässä vaiheessa iltaa oikein ajatus kulkea normaalisti. Vuorokauden paaston rajapyykki meni jo rikki yhdeksän aikaan illalla, ja kohta onkin jo 27 tuntia tätä kirjoittaessa takana. Epäsosiaalisuus, pöhnä ja epävarma fiilis tämän koko jutun tarkoituksesta ovat päälimmäisenä. Tekisi mieli syödä ja lopettaa koko paasto, mutta enhän minä nyt voi luovuttaa! Joten sisulla vaan eteenpäin. Toisaalta haluan edelleen kokeilla omia rajojani ja testata, kuinka kova juttu tämä on psyykkisesti. Huhut psykoosijutuista vähän pelottavat, mutta en tiedä onko niissä mitään perää. En voi luovuttaa.

Tästä minun blogistani ei pitänyt tulla mikään paastoblogi, mutta tällä hetkellä elämäni on paastoa ja energiaa ei oikein ole tällä hetkellä ylimääräiseen, joten tulen kertomaan paastostani jotain kun ei oikein jaksa kirjoittaa mitään hirveän luovaa. Onko tuo ihme, jos on 27 tuntia ilman ravintoa?

Vesilasi ja nukkumaan,

-Juska-

P.S. Laittakaa tsemppauskommenttia tai järkipuhetta kommenttikenttään