Kelatkaa, nää elää täällä näin joka päivä!

Nyt pääsi pärähtämään muutama kirjoitukseton päivä putkeen, mutta elämä on joskus todella hektistä ja tsäänssiä kirjoitella. Sorry Katsu, mun pitäisi parhaillaan olla tekemässä tilastotieteen harjoitustyötä. Joojoo, I know! Mutta toisaalta pieni luova tauko tekee gutaa, koska silloin saa kirjoitettua luovemmin ja freesimmin. Ajattelin kirjoittaa muutaman sanasen opiskeluelämästä, omin sanoin. Ehkä maailman kuivin aihe, mutta elämä yliopistolaisena on toisinaan hyvinkin jännää.

Juska luennolla ja persu-kynä.

Ajattelin jakaa teille erään hämmennyksen hetken tältä päivältä yliopistolta. Kirjoittelin tästä jo someen lyhyesti, mutta kertaus on opintojen äitipuoli. Istuskelin kampuksella eräällä kapealla käytävällä sellaisella nojatuolilla. Olin aikataulujen päällekkäisyyksien vuoksi tullut myöhässä luennolla, koska olin ollut toisaalla harjoituksissa, josta olin sitten tulossa luennolle. Odottelin siinä kapsäkki kädessä, rotsi niskassa ja pipo päässä, että luennolle tulisi tauko ja kehtaisin mennä luennolle, en halunnut rymistellä kantamuksineni kesken kaiken muiden oppimista häiritsemään myöhästyneenä, vaan ajattelin liittyä sivistyneesti tauon jälkeen luennon toiselle puolikkaalle. Tuolini vieressä oli toinen puoli, ja toisella puolella vessa. Siinä peukaloita pyöritellessäni paikalle ilmestyi sellainen opiskelijaneidin ilmestys. Hieman hätkähti ja kysyi minulta olenko jonossa vessaan. -Ehen, vastasin, puolen sekunnin hämmennyksen jälkeen. Se on naisten vessa! Neiti meni sitten vessaan, ja meikäläinen siinä tuumi ankward-ilme naamataululla, että mitä olisi pitänyt vastata? Minä menossa vastakkaisen sukupuolen saniteettitiloihin? Nurkan takana on miesten vessa. Jäädyin aivan totaalisesti. Ei mua voi mitenkään sekoittaa naiseksi, varressa kuitenkin mittaa muutaman sentin yli suomalaismiehen keskiarvon ja ruumiinrakenteeltakaan ei oikein voi ilman itsepetosta sanoa mikkihiireksi... Ei, ne unisex-vessat eivät ole vielä rantautuneet yliopistolle!

Thaimaalaista ruokaa kera laitosporkkanaraasteen

Paistaa se päivä yliopistollakin

Yliopistolla voi tehdä myös makuretkiä. Maistella pahanmakuisia kouluruokia muista maista. Otimme Mauskin kanssa thaikku-ruokaa koulussa safkaksi. Ja kyllä, se maistui yhtä pahalle kuin haisi. Onneksi leivän ottamiseksi ruuan yhteydessä ei ole rajoitettu, innovatiivinen opiskelija jättää syömättä pari siipaletta leipää ja saa näin edukkaat (edukas, maailman kauhein suomen kielinen sana, kiitos Lahti tästä karseasta sanasta) eväsleivät pitkään koulupäivään. Varsinkin kun opiskelijaruokaravintolat lyhensivät aukioloaikojaan sieltä illan päästä, vaikka opiskelijalla voi olla vuonna 2014 kello 17.46 yhtä nälkä kuin kello 17.46 vuonna 2013. Tässä on niin sanotusti juustohöylätty taas jostakin. Ja tällä kertaa opiskelijan masu kärsii, mutta sitä varten on kekseliäisyys keksitty. Köyhä keksii keinot, niinhän sitä sanotaan.

Köyhäinavustusta

Olen huomannut, että elämääni pyörittävät naiset. Kyllä, naiset. Kun ei reppana Juska osaa huolehtia itsestään. Pyörä on rikki, joten yksi lainasi pyöräänsä jotta ehdin ajoissa kuntonyrkkeilyyn (maaginen laji!). Yksi lainasi lapasensa, koska Juskalla on vain vasemman käden hanskoja. Ja yksi oikean käden hanska, mutta se ei ole minkään vasemman hanskan pari. Mun mursunnahkahansikkaat hävisivät johonkin kuin tuhka tuuleen ja lapin töppöset ostin torilta marraskuussa, mutta niille töppösille tuli avioero, toinen läks kävelemään. Joten kiitoksia aivan mahtavista lapasista! Ja tänään sain köyhäin avustusta. Kassillinen safkaa, leipää, pullaa, munkkipussi ja mitä vielä. Yksi kääräisty oli myös mukana. Aivan mahtavaa! Pakastin täynnä leipää. Kyllä, luottotietoni ovat edelleen tallella ja tililläkin on kapitaalia vaikka kuu alkaa painua jo lähelle seuraavaa kelan opiskelijoiden rahoituspäivää. Mutta kun sieltä toisesta opiskelijaravintolasta, eli K(-okoomus?)-marketin roskiksesta löytyy yllin kyllin syötäväksi kelpaavaa pois heitettyä ruokaa, niin miksipäs en ota vastaan ystävällismielisiltä dyykkaajilta. Aika surullinen ajatus heittää sapuskaa roskikseen, vaikka se on vielä syötäväksi kelpaavaa (luin jostakin, että kaikella maailmassa tuotetulla ruualla saataisiin nykyinen väestömäärä ruokittua kaikki, silti rikkaissa maissa ruokaa menee roskiin ja toisaalla nähdään nälkää. Karu maailma.). Niin. Minusta huolehditaan! :D No nyt kun ei ole niin hektistä loppuviikkoa tiedossa, voisi ryhdistäytyä ja ostaa kenties uudet lapaset ennen juhannusta.

Arman Alizad luennoimassa

Tämän viikon ja toistaiseksi kuukauden kohokohta on ollut ehdottomasti tämän päiväinen vierailuluento. Arman Alizad tuli pitämään luentoa aiheesta "Toisenlainen työ". Arman Alizad on tv-persoona ja tuottaja. Arman piti todella vetävän ja mielenkiintoisen luennon ja kertoi omaan tyyliin siitä, kuinka hän on räätälistä edenyt kovalla työllä omia tv-projekteja tekeväksi tuottajaksi. Juuri tässä hetkinen sitten iltapulusta sai lukea, että Arman menestyi suunnistuksessa sangen hyvin ja sai Velojen viestistä kaksi Venlaa kotia vietäväksi. Täytyy sanoa, että Armanin kerronta, luennoimiskarisma ja huumori todella purivat. Normaaleilla yliopistoluenoilla on aina pientä taustahälinää ja pientä levottomuutta (esimerkiksi eilen yksi provosoiva seksuaalivähemmistöpropagandaa syöttänyt luennoitsija oli aivan hiilenä, kun luentosalissa oli liikaa hälinää), mutta Armanin luennolla koko täysi juhlasali (vetää palttiarallaa 400 silmäparia, ellei enemmäkin) kuunteli tarkkaavaisena ja hiljaa, lukuunottamatta naurunremakoita ja taputuksia, jotka olivat täysin ansaittuja. Arman on tuottanut kahta tv-sarjaa, Kill Armania sekä Arman ja viimeinen ristiretki, joiden teosta ja taustoista, ja siitä valtavasta työmäärästä joita 2 tv-sarjan yhteensä 3 tuotankokautta ovat vaatineet. Ja niistä kaikista taloudellisista riskeistä ja muista haasteista, jotka ovat olleet tämän kaiken taustalla. Jäätävän suuri työmäärä siihen nähden, kuinka lyhyen aikaa loppujen lopuksi nuo sarjat ovat kestoltaan. Sisukas kaveri. Ja sopivasti rajoja rikkovaa (mustaakin) huumoria ja itseironiaa. Respect.

Pääsin kaverikuvaan Arman Alizadin kanssa. Harvinaisuus mun blogissa eli hyvälaatuinen kuva. Sorry, en ole investoinut vielä kameraan

Jepsankeikkaa. Alkaa taas tulla tekstille liikaa pituutta. Anteeksi maailman kuivin aihe, mutta se on joskus sellasta meitin tämmösten opiskelijoiden.

Kelatkaa, nää elää täällä näin joka päivä! Harmi, että vaikka eräs Alizadin luennolla ollut neiti pyysi Armania sanomaan tämän, niin se kuulemma tuntuu tyhmälle toistaa tuota lausetta. Olin nimittäin kamerakännykkä käpälässä ottamassa sitä videolle ja olisin sitten laittanut sen tänne, mutta no can do. Mutta pääsin kavereiden kanssa Armanin twitter-kuvaan, kun hän twiittasi luennolta! Jihaa!

Kelatkaa!

terveisin -Juska-